Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Vapaakaupunki ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
651
Vapaakirkollinen liike
652
ovat eronneet tai erotetut kirkosta ja
järjestäytyneet v:iksi. Näin kävi jo 1600-luvulla
presbyte-rianismin Englannissa ja 1700-luvulla
metodis-min (ks. t.). Skotlannin presbyteriaanisesta
valtiokirkosta on eri aikoina, milloin valtion
sekaantuminen kirkon sisäisiin asioihin on
tuntunut painostavalta, lohjennut v:ja, joista suurin
on 1843 syntynyt elinvoimainen Skotlannin
vapaakirkko (ks. t. ja C h a 1 m e r s, Thomas).
Varsin laajaksi on v.-liike paisunut Hollannissa.
Kun ei vanhan kalvinismin hengen uudistaminen
valtiokirkossa onnistunut, erosi osa vanhoillisista
1834 kirkosta perustaen ,,kristillis-reformeeratun"
v:n. Uusi joukkoero tapahtui samoista syistä
1886 ja johti ,,Alankomaitten reformeerattujen
seurakuntien" yhtymän muodostamiseen. Näihin
kahteen v :oon on liittynyt 1/2 milj. jäsentä. Täten
syntyneet v:t ovat vähitellen periaatteissaankin
omaksuneet v:n katsantokannan. Luterilaisen
kirkon alueella on samanluontoinen v. Preussin
„vanhaluterilainen" kirkko (perust. 1834), jonka
aiheutti hallitsijan kä&kystä syntynyt luterilaisen
ja reformeeratun kirkon ,,unioni". V.-asemassa
ovat niinikään yleensä pienet toisuskoisten
kirkkokunnat, joita on syntynyt maihin, joissa
ennestään on valtiokirkko: niinpä Saksassa,
pohjoismaissa ja Suomessa protestanttiset eriuskolaiset
(metodistit, baptistit y. m.), Englannissa
katolinen kirkko, Etelä-Euroopassa evankeliset
(Italian ,,evankelinen vapaakirkko" y. m.) j. n. e.
Tärkeimmän v:jen ryhmän muodostavat
kuitenkin nykyään ne kirkkokunnat, jotka ovat
joutuneet v.-asemaan siksi, että valtio puolestaan
on purkanut suhteensa kirkkoon. Tälle kannalle
asettuivat alun pitäen Pohjois-Ameriikan
Yhdysvallat,-jossa kaikki kirkot ovat v:ja. Irlannissa
on anglikaaninen kirkko v :sta 1869 vapaakirkko,
samoin kaikissa Englannin siirtomaissa.
Ranskassa pantiin kirkon ja valtion ero toimeen 1905,
jonka jälkeen siellä sekä roomalaiskatolinen että
protestanttiset kirkot ovat v:ja. Myöskin
useimmissa Keski- ja Etelä-Ameriikan valtioissa on
kirkko erotettu valtiosta. |W. Kahl, „Lehrsystem
des Kirchenrechts und der Kirchenpolitik"
(1894); K. Rothenbiieher, „Die Trennung von
Staat und Kirche" (1908); Fr. Nielsen,
„Stats-kirke og Frikirke" (1883); E. Simons,
„Frei-kirche, Volkskirche, Landeskirche" (1895);
Hj. Holmquist, „Engelsk högkyrka, lägkyrka,
fri-kyrka i deras historiska tillkomst" (1916).]
J. G.
Vapaakirkollinen liike, uskonnollinen liike
Ruotsissa ja Suomessa, joka pyrkii kokoamaan
uskovaisten vapaita seurakuntia keskinäistä
rakennusta ja ulospäin suunnattua
herätystoimin-taa varten. Se vastustaa periaatteessa kirkon
liittoa valtion kanssa sekä sitä ajatusta, että
seurakunnan jäseneksi voidaan tulla muulla
tavoin kuin persoonalliseen ratkaisuun
perustuvalla vapaaehtoisella liittymisellä. Myöskin
seurakuntain talouden se tahtoo kokonaan rakentaa
vapaaehtoisen kannatuksen varaan.
Seurakunnilla on saarnaajia, mutta periaatteessa on sekä
sanan julistaminen että kaste ja ehtoollisen
jakaminen oleva kaikkien seurakunnan jäsenten
oikeus. Herätteensä v. 1. on saanut etupäässä
Englannin eriuskolaiskirkoista (metodisteista,
baptisteista y. m.) ja kantaa monessa suhteessa
reformeeratun kirkon leimaa; sen käyttämä har-
tauskirjallisuuskin on suurimmaksi osaksi
engl.-amer. alkuperää.
Ruotsissa v. 1. syntyi 1840-luvulla, liittyen
eräisiin varsinkin Norrlannissa esiintyneisiin
lahkoliikkeisiin („lukijat", „uuslukijat"), ja
saaden vauhtia tukholmalaisen metodistisaarnaajan
G. Scottin toiminnasta; K. O. Rosenius (ks. t.)
oli tätä liikettä lähellä. Sen pääjohtajaksi tuli
P. P. Waldenström (ks. t.).
Vapaakirkollisia seurakuntia syntyi 1870- ja 1880-luvuilla
hyvin lukuisasti varsinkin Keski- ja
Pohjois-Ruotsissa, ja uskonnollisesti eloisat ainekset
kirkossa liittyivät laajalti siihen. Seurakunnat
liittyivät yhteen useiksi järjestöiksi, joista
„Ruotsa-lainen lähetysliitto" („Svenska
missionsförbun-det") on suurin. Seurakunnat eivät kuitenkaan
yleensä ole ulkonaisesti eronneet valtiokirkosta.
V. 1. on saavuttanut valtiollistakin merkitystä,
muodostaen huomattavan osan vapaamielisen
puolueen kannattajista ja vaatien kansanvaltaisia ja
sosiaalisia uudistuksia. Sen kannattajain luku
arvioidaan 200,000 :ksi. Se ei nykyään enää ole
kasvamassa ja aikaisempi katkeruus sen ja
valtiokirkon, varsinkin papiston välillä on suuressa
määrässä haihtunut. Lähellä v :ta 1 :ttä, mutta
kirkollisella pohjalla, on „Evankeelinen
Isänmaa-yhdistys". [E. J. Ekman, ,,Den inre missionens
historia" (1896-1902).]
Suomeen v. 1. tuli osaksi Ruotsista, osaksi
suoraan Englannista käsin. Sen perustajina on
pidettävä engl: herätyssaarnaajaa lordi
Rad-stockia, joka 1879 kävi täällä, ja ruots.
saarnaajia A. F. Tiseliusta ja J. A. Karlbergia,
joihin liittyivät suomalaiset F. W. Lönnbeck, Antti
Mäkinen, Hj. Braxön y. m. Liike esiintyi
,,allianssiliikkeenä" pyrkien rakentamaan
yhteisymmärrystä kaikkien protestanttisten
kirkkokuntien ja suuntien kesken („allianssikokoukset"
Tampereella 1886 ja Helsingissä 1889) ja sai
aluksi kannatusta kirkolliseltakin taholta. Mutta
pian kävi arvostelu luterilaisesta kirkosta niin
ankaraksi ja menettely (etenkin yksityisissä
piireissä tapahtunut ehtoollisvietto,
„leivänmurtami-nen") siksi poikkeavaksi kirkon järjestyksestä,
että tiet erkanivat yhä enemmän. F. W.
Lönnbeck julkaisi 1889 ,,vapaakirkollisten ohjelman",
ja samaan aikaan perustettiin oma järjestö,
,,Suomen vapaa lähetys", sekä kotimaista
evankelioimistyötä että pakanalähetystä varten. Suhde
luterilaiseen kirkkoon on pysynyt epämääräisenä:
toisaalta liike on edelleen ollut sen suhteen
arvostelevalla ja vierovaHa kannalla ja kysymys eri
kirkkokunnaksi muodostumisesta on ollut vireillä,
toisaalta on kuitenkin suuri osa liikkeen
kannattajista halunnut ulkonaisesti pysyä kirkon
yhteydessä, pyrkien siinä »aikaansaamaan
kristillistä uskonelämää ja raamatunmukaisia
uudistuksia". Liikkeen äänenkannattajia ovat olleet
„Evangelisk kristendom" ja „Evangeliskt
vecko-blad" sekä „Suomen viikkolehti", laulukirjana
„Harpunsäveliä". „Vapaan lähetyksen
komitealla" oli tilivuonna 1914-15 tuloja kaikkiaan
110,451 mk., siitä paikallista toimintaa varten
78,983 mk., pakanalähetystä varten 14,648 mk.
[F. W. Lönnbeck, „De frikyrkligas program"
(1889); E. Landell, „Den frikyrkliga rörelsen
i Finland" (1909); A. Mäkinen,
»Vapaakirkollinen liike Suomessa" (1911); vuosikertomukset.]
J. G.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
