Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Velka ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
823
ja V:n sen kertosanaksi (< vetramol, vrt. Ahdin
ohella mainittua: veitikka < vetrikka). k. k.
Velleius Paterculus [■le’- -te’r-], G a i u s
(s. n. 19 e. Kr.), roomal. historioitsija, oli
ratsu-väenpäällikkönä Tiberiuksen armeiassa vv. 4-11
j. Kr. sekä praetorina v. 15. V. sepitti
2-kirjai-sen „Rooman historian" („Historia Romana"),
joka huolimatta imartelevasta sävystään ja
pöyh-keästä tyylistään on sisällysrikas ja huvittava.
k. j. n.
Wellesley [ue’lzli]. 1. Richard W.
(1760-1842), markiisi, engl. valtiomies. W. valittiin
1784 alahuoneeseen, missä kannatti William Pittin
politiikkaa. V. 1793 hän tuli Intian asiain
tarkastusviraston jäseneksi ja 1797 Intian
kenraalikuvernööriksi. Intiassa W. jatkoi Cliven ja
Warren Hastingsin työtä laajentaen Englannin
sikäläisiä alueita suureksi valtakunnaksi. Hän
voitti Mysoren sulttaanin Tippo Saibin, joka oli
liitossa Ranskan kanssa, valloittaen suuren osan
hänen valtakuntaansa ja sittemmin myös
marat-tien maat. W. oli myös etevä hallitusmies ja
koetti hankkia Intialle hyviä virkamiehiä
perustamalla erityisen virkamiesten
valmistuslaitoksen. V. 1805 W. palasi Englantiin; oltuaan 1809
jonkun aikaa lähettiläänä Espanjassa hän tuli
sam. v. ulkoasiain-ministeriksi luopuen tästä
toimesta 1812. W. oli vapaamielinen mies, joka
kannatti katolisten vapauttamista ja vastusti
viljalakeja ja kansalaisvapauden rajoituksia. V. 1821-28
hän oli Irlannin varakuninkaana, uudelleen 1833.
2. Arthur W., edellisen veli ks.
Wellington. j. f.
Wellhausen [-hauzan], Julius (1844-1918),
kuuluisa saks. Vanhan testamentin tutkija ja
orientalisti, opiskeli Göttingenissä Ewaldin (ks. t.)
johdolla, tuli 1872 vak. teologian professoriksi
Greifswaldiin, luopui vanhoilliselta kirkolliselta
taholta häneen kohdistuneen vainon vuoksi 1882
virastaan siirtyen yksityisdosentiksi Hallen
filosofiseen tiedekuntaan; tuli täällä itämaisten
kielten ylim. professoriksi, kutsuttiin 1885 vakin.
prof. Marburgiin, 1892 Göttingeniin, erosi 1913
täysinpalvelleena. — W. on tullut kuuluisaksi
varsinkin pentateukkitutkimuksillaan (ks. P e
n-tateukkikritiikki), joissa hän, lähtien
Israelin jumalanpalveluksen historiasta, osoitti,
että pappiskirja on pentateukin (ks. t.) lähteistä
nuorin ja syntynyt vasta maanpaon jälkeen. Siitä
taas seurasi uusi käsitys Israelin uskonnon
kehityksestä, jonka vaiheet W. on nerokkaalla
näkemyksellä ja loistavalla tyylillä kuvannut. Hänen
„Prolegomena zur Geschiehte Israels" on aina
pysyvä klassillisena teoksena. W:ia liittyivät
pian kannattamaan Saksan useimmat
huomatuim-mat V:n T:n tutkijat, ja hänen nimeään
kantava suunta (W:n koulu) oli ennen pitkää
aineessaan valloittanut melkein kaikki Saksan
yliopistot. Päteviä vastustajia (Dillmann ja
myöhemmin Kittel) oli alussa verraten vähän,
mutta muinaislöydöt ((varsinkin
Amarna-kir-jeet ja viimeksi Hammurabin laki) antoivat
tuolle koululle vakavan iskun, osoittaen, että W.
oli käsitellyt Israelin historiaa ja uskontoa liiaksi
sisä-israelilaisena, muista itämaista eristettynä
ilmiönä, ja että hänen varhaisemmasta Israelista
hiomansa, traditsionista suuresti poikkeava kuva
oli harhaanviepä. Myöskin oli tuo koulu liian
yksipuolisesti harjoittanut kirjallisuuskritiikkiä.
824
ja senvuoksi onkin uusi uskonnonhistoriallinen
suunta yhä enemmän voittamassa alaa
wellhau-senilaisuuden kustannuksella. W. itse oli jo
Hal-leen tultuaan siirtynyt arabialaisiin, myöhemmin
U:ta T:ia koskeviin tutkimuksiin. — Teoksia:
„Text der Bucher Samuelis" (1871), „Pharisäer
u. Sadducäer" (1874), „Gesch. Israels" (1878,
myöhemmin nimellä ,,Prolegomena zur Gesch.
Israels", 6:s pain. 1905), „Composition des
Hexa-teuehs u. der liist. Bucher des A. T:s" (3:s pain.
1899), „Israelit. u. jiidische Gesch." (6:s pain.
1907), ,,Reste arabischen Heidentums" (2:nenpain.
1897), „Die kleinen Propheten" (3:s pain. 1898),
„Prolegomena zur ältesten Gesch. des Islams"
(1899), „Das Evangelium Marci" (1903), „Das
Evangelium Matthäi" (1904), „Das Evangelium
Lucae" (1904), „Einl. in die drei ersten
Evvange-lien" (2:nen pain. 1911), „Analyse der
Offenba-rung Johannis" (1907), „Evangelium Johannis"
(1908). A. F. P-o.
Vellingk. 1. Otto V. (1649-1708), kreivi, ruots.
soturi, saks. sukua, joka Liivin- ja Inkerinmaassa
sekä Suomessa oli saanut suuria tiloja. V. meni
1664 Ruotsin sotaväkeen, palveli jonkun ajan
myös Ranskan armeiassa. Kunnostautui Lundin
tappelussa 1676, jonka johdosta hänet korotettiin
vapaaherraksi. Tuli 1678 Hämeen rykmentin
everstiksi, 1687 Gästriklandin, Helsinglandin,
Medelpaditi y. m. pohjoisten maakuntien
maaherraksi, 1693 Skänen kuvernööriksi, 1698
ratsuväen kenraaliksi ja sam. v. Inkerinmaan sekä
Käkisalmen läänin kuvernööriksi. V. 1700 V.
johti Inkerin- ja Liivinmaan puolustusta, otti
osaa Narvan taisteluun ja Kaarle XII:n
seuraaviin sotaretkiin. Tuli 1705 kunink. neuvokseksi
ja Turun hovioikeuden presidentiksi (jota virkaa
hän ei kuitenkaan hoitanut), sekä 1706 kreiviksi.
G. R.
2. M a u r i t z V. (1651-1727), valtiomies,
edellisen veli, syntynyt Inkerinmaalla, otti osaa
Tanskan sotaan 1676, kohoten suom.
ratsuryk-inentin everstiksi ja vapaaherraksi, ja toimi sen
jälkeen lähes 20 v. Ruotsin lähettiläänä Tanskan
ja Saksan eri hoveissa sekä v:sta 1698 Puolassa.
Itse V. valittaa, että tämä tapahtui hänen
kadeh-tijainsa toimesta, joiksi hän nimenomaan luki
Piperin ja Wreden. V. 1710 hän nimitettiin
kenraaliksi ja Wismarin kuvernööriksi, seur. v.
valtaneuvokseksi ja Bremenin
kenraalikuvernööriksi, minkä ohessa korotettiin kreivin arvoon.
Hoidettuansa seuraavina vuosina
rauhansovitte-luja Saksassa, onnistui V:n Ruotsiin vihdoin
palattuansa päästä uuden kuninkaan Fredrikin
erityiseen suosioon ja sai valtaneuvoskunnassa
melkoisen vaikutusvallan. Hän kannatti
kuninkaan tuumia kuningasvallan lisäämiseksi, mutta
kuului samalla kertaa n. s. holsteinilaiseen
puolueeseen, jonka johtajia oli, ja joutui siitä syystä
kuninkaan ja Hornin vihoihin. V. 1726 V.
vangittiin ja tuomittiin Preussin ja Venäjän kanssa
tapahtuneista keskusteluista
valtaneuvoksenvir-kansa menettäneeksi ja elinaikaiseen vankeuteen,
mutta kuoli jo seur. v. Kaikesta päättäen V. oli
sangen taitava ja tiedokas mies, mutta samalla
levoton, vallanhaluinen ja itsekäs. K. G.
Wellington [ue’Ur)tan], Uuden Seelannin
pääkaupunki, pohjoissaaren eteläpäässä. Cookin
salmeen aukeavan tilavan ja suojatun Port
Nicholson-lähden rannalla; 64,372 as. (1911; esikaupunkien
Velleius Paterculus—Wellington
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
