Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Venäjä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
85!)
Venäjä
878
Mustaanmereen ja joita myöten Venäjän kansat
olivat ammoisista ajoista kauppayhteydessä sekä
Lounais-Aasian että Kreikan keisarikunnan
kanssa. Kasaarien suojeluksen alaisena tämä
kauppa kohosi suureen kukoistukseen, ja
Dnepr-Olhavan jokitien varsille syntyivät nyt Venäjän
vanhimmat kauppakaupungit: Kiova, Tsernigov,
Smolensk, Novgorod y. m. Mutta 9:nnellä vuosis.
kasaarien valta alkoi horjua idästä päin tulevien
turkkilaislaumojen hyökkäyksistä. Näitä uusia
tulokkaita olivat m. m. petsenegit, joiden
onnistui tunkeutua Etelä-Venäjän aroille ja jotka jo
9:nnen vuosis. puolivälissä erottivat keskisen
Dneprin maat Mustanmeren ja Kaspianmeren
markkinapaikoista. Venäjän kauppakaupunkien
täytyi silloin itse ruveta suojelemaan kauppaansa
ja sen kulkuteitä. Ne alkoivat ympäröidä itsensä
muureilla ja palkata aseellisia vartiostoja.
Viimemainittujen jäseniksi rupesi myöskin
Skandinaa-vian maista saapuneita sotureita, joita sanottiin
varjageiksi (väringar = valantehneet).
Suomalaiset antoivat varjageille nimen ruotsi, josta
slaavilaiset saivat nimen rusj, ks. Rusj. Varjagit
ilmestyivät Venäjälle asestettuina kauppiaina,
jotka Dnepr-jokea ja Mustaainerta myöten
kulkivat Konstantinopoliin asti ruvetaksensa
keisarin palvelukseen. Mutta he saattoivat, jos
tilaisuutta oli olemassa, myöskin esiintyä ryöstöä
harjoittavina viikinkeinä. Sellaisissa
kaupungeissa, joihin varjageja kokoontui enemmän,
he helposti anastivat vallan ja heidän
johtajistaan tuli näiden kaupunkien ja niiden yhteydessä
olevien alueiden kuninkaita 1. ruhtinaita. Nämä
varjagi-ruhtinaskunnat olivat Venäjän
valtakunnan alkuna. Yhdeksännen vuosis. jälkipuoliskolla
esiintyy Rurikin (mruots. JIrurikr)
ruhtinaskunta Novgorodissa, Sineuksen Valkeajärven
rannalla, Truvorin Izborskissa ja Askoldin Kiovassa,
kymmenenneltä vuosis. tunnetaan Rogvolodin
(Ragnvald) ruhtinaskunta Polotskissa Väinäjoen
varrella ja Turin Turovissa Pripetin varrella.
Venäjän vanhimmassa aikakirjassa on Rurikin
ja hänen veljiensä Sineuksen ja Truvorin
saapumisesta Venäjälle säilynyt seuraava tarina: Jo
ennen Rurikin tuloa olivat varjagit pakottaneet
slaavilaiset krivitsit ja sloveenit ja suomalaiset
tsuudit, merjalaiset ja vepsäläiset maksamaan
veroa. Jonkun ajan kuluttua nämä veronalaiset
karkoittivat varjagit jälleen meren taa. Mutta
kun näillä heimoilla ei enää ollut ulkoapäin
tulleita valtiaita, niin ne riitaantuivat keskenään
eivätkä voineet luoda pysyväistä järjestystä.
Keskinäisten sotien uuvuttamina ne kokoontuivat
ja sanoivat: etsikäämme itsellemme ruhtinas,
joka hallitsisi meitä ja tuomitsisi meitä oikeuden
mukaan. Ne lähettivät meren taakse varjagien
luokse lähettiläitä, jotka sanoivat: meillä on laaja
ja viljava maa, mutta siellä ei ole minkäänlaista
järjestystä; tulkaa sen vuoksi meitä hallitsemaan.
Mainitut kolme veljestä noudattivatkin kutsua
ja perustivat seurueineen ennenmainitut
ruhtinaskunnat v. 862. Rurikin kuoltua hoiti hallitusta
hänen alaikäisen poikansa Igorin (Ingvar)
puolesta Oleg (Ilcelge). Tämä valloitti Kiovan
var-jagilaisruhtinaskunnan ja saattoi siten valtansa
alle myöskin etelämpänä asuvat slaavilaisheimot.
Kiovasta tuli valtakunnan pääkaupunki ja nimi
„rus" kiintyi pitkäksi aikaa erityisesti
poljaa-nien maahan. Sekä Oleg että Igor veivät jouk-
konsa Dnepriä ja Mustaamerta myöten
Konstantinopolia vastaan (906 ja 941), jota he eivät
kuitenkaan voineet valloittaa. Kreikan keisarien
kanssa tehtiin rauhasopimuksia (911 ja 944),
joiden vielä säilyneet muinaisslaavilaiset tekstit
osoittavat V:n ja kreikkalaisen keisarikunnan
välisten kauppasuhteiden vilkastumista ja
myöskin kristinuskon leviämistä Kiovaan. Samaan
aikaan varjagit tekivät myöskin Volgaa myöten
retkiä Kaspianmeren seuduille. Igorin kuoltua
hoiti hallitusta voimakkaasti tämän leski Olga
(llcelga) poikansa Svjatoslavin alaikäisyyden
aikana. Olga kääntyi kristinuskoon, mutta
Svjatoslav pysyi pakanana. Hänestä
tuli sotainen hallitsija, joka taisteli
voitollisesti kasaareja ja Volgan bolgaareja
vastaan. Hän joutui (968) myöskin sotaan
Tonavan bolgaarien ja kreikkalaisten kanssa.
Kärsittyään useita tappioita hän sai (972)
surmansa petsenegeiltä. Svjatoslavin kuoleman
jälkeen valtakunta jaettiin hänen poikainsa kesken.
Näistä Vladimir, jonka oli täytynyt paeta
Novgorodista Skandinaaviaan, pääsi maahan
kutsuttujen uusien varjagijoukkojen avulla
yksinvaltiaaksi v. 977. Hän vainosi aluksi kristityitä,
mutta kääntyi pian (988) itsekin kansoineen
kristinuskoon, jonka hän omaksui sen
kreikkalaisessa muodossa. Vladimir taisteli niinkuin
edeltäjänsäkin naapurikansoja vastaan,
enimmäkseen menestyksellä. Hänen kuolemansa jälkeen
(1015) syntyi hänen poikiensa kesken verisiä
taisteluja, kunnes yksi heistä, J a r o s 1 a v, jälleen
yhdisti valtakunnan v. 1034. Tämä oli
naimisissa Ruotsin Olavi Sylikuninkaan tyttären
Inge-gerdin kanssa, jolle hän antoi huomenlahjaksi
Laatokanlinnan alueineen ja josta Inkerinmaan
luullaan saaneen nimensä. Ruotsista tuoduilla
sotajoukoilla Jaroslav taisteli sukulaisiansa ja
Puolan kuningasta Boleslavia vastaan; hänen
aikanaan tehtiin Konstantinopolia vastaan
viimeinen retki, joka päättyi onnettomasti (1043).
Enemmän kuin sotatoimia Jaroslav harrasti
rauhan töitä. Hän toimitutti Venäjän
ensimäi-sen lakikokoelman (Russkaja pravda, ks. t.),
jonka sisällys muistuttaa normannilaisia
oikeus-tapoja, rakennutti kirkkoja ja luostareja ja
käännätti venäjäksi kreikankielisiä uskonnollisia
teoksia. — Varjagilaisen V:n valtiolaitos syntyi
ja kehittyi samansuuntaisesti kuin muidenkin
viikinkien perustamat valtakunnat. Samaten
kuin länsimaissa nojautui V:nkin varjagilainen
valta (G ä r d a r i k e) lujiin linnoihin, joita
puolusti aseellinen varjageista koottu saattojoukko
(druzina) päällikköineen (posadniki). Ruhtinas
1. kuningas (lcuniaz, knjaz) matkusti itse
seurueineen keräämään veroja heimoilta tai antoi
voutiensa periä ne. Verovelvolliset alkuasukkaat
eivät alussa olleet osallisia hallitukseen, mutta
olivat kuitenkin persoonallisesti vapaita, jos kohta
orjiakin oli olemassa. Pian muodostettiin
kuitenkin ainakin suuremmissa kaupunkialueissa
kaikista asekuntoisista miehistä sotajoukko, jonka
johtajana oli ruhtinaan nimittämä
,,tuhannen-päämies" (tysjatskoj), ja aikaa myöten otettiin
sukuperään katsomatta paraimmat soturit
ruhtinaan seurueeseen ja hänen virkamiestensä
joukkoon. Näin alkoi heimojen yhteensulautuminen,
mutta hallitsevat pohjoismaalaiset, vaikka pian
oppivatkin alamaistensa kielen, pitivät kuitenkin
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
