Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Vepsäläiset - Veracruz
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
949
Veracruz
950
tanJ; pohj. p’öuvuz, p’iiuvaz ’pellava’: etel.
p’6v’<iz; polij. andoi, us. niurt. andöi: etel. <indö
(1. andoi); pohj. acaidan (siinä a on ö:hon
vivahtava, paikoittain ehtinyt siihen asti) : ’avaan’
etel. avädon (avaidan); pohj. andaizin [a :stä vrt.
äskensanottua) : etel. andäzh1 (andaizin)-, pohj.
seibaz 1. silaz ’seiväs’: etel. sebaz. Muista
etelä-murteiden ominaisuuksista mainittakoon tässä
vielä: 1) alkuperäisen pitkän i:n runsas
säilyminen pääpainottomissa tavuissa (m. m.
imperfekteissä ja konditsionaaleissa sekä monikoissa),
esim. p’äst’in ’päästin’, andäzin ’antaisin’, k’äzid’
’käsiä’, jota vastoin muualla tämmöisissä
tapauksissa enimmäkseen esiintyy lyhennys, esim.
p’äi-t’in, andaizin (kuitenkin ovat sellaiset muodot
kuin sav’ine sangen yleisiä, et’&in ’etsin’ aivan
yleinen, ks. yllä); 2) vokaalisoinnun parempi
säilyminen, sekä 3) konsonanttien parempi
säilyminen muljeeraukselta (ks. ylemp.); 4) n: n
katoaminen ja edellisen vokaalin kaltaiseksi (tai myös
nnso-oraaliksi) muodostuminen ns yhtymässä,
esim. käz ’perhe’ = suom. kansa, sözar ’kirppu’ =
suom. sonsar (n:n häipymistä, vaikkei katoon
asti, tavataan pohjoismurteissakin); 5) ti:n
muuttuminen t:ksi, ö:n e:ksi (ei yleinen), esim.
k’il’b’et’ ’sauna’, t’endun ’työnnyn’ (~t’öndun);
•il yleinen sisäheitto h :n edeltä, esim. äghed
akeet’ (pohj. tig’eh’ed), 1’iliha ’lihaan’ (pohj.
Vihaze), v’enezhe ’veneeseen’ (pohj. v’enezeh’e);
Ti aik. ^-loppuisten paradigmain siirtyminen alk.
s-loppuisten veroisiksi, esim. vbcz (pohj. ub’eh)
’ori’, venez ’vene’ (pohj. v’encli, v’eneli). —
Muista seikoista, jotka ovat eri murteiden
erottimina, mainittakoon: 1) JTn muuttuminen j<:ksi
on eri murteissa tapahtunut eri määrässä,
Äänisvepsässä jonkun verran vähemmän kuin
etelämpänä (esim. maJl: mdu ’maalla’) ; 2)
sananalkuisen ;’:n muuttuminen 9’:ksi (eräi’lä alueilla
Syvärin eteläpuolella), toisaalla rf’:ksi (Äänisvepsässä),
esim. g’dug, d’äug ’jalka’; 3) sananalkuisen u:n
muuttuminen 6:ksi, jos samassa sanassa
edempänä on b, p, esim. barbaz ’varvas’, b’epsaks
’vepsäksi’ (läntisellä Ojatilla varbaz; v’epsalcs
tavataan laajemmallakin äskenmainitun muodon
ohella); 4| ensi tavun pitkän i:n, ?t:n, ii:n
säilyminen (i:iiii, «:na, it«:na) Äänisvepsässä sen
sijaan että ne muualla ovat lyhentyneet, esim.
viz, ’viisi’, su ’suu’, p’uudan ’pyydän’.
Eräitä vepsän kielen erikoisominaisuuksia
saattaa löytää jostakusta muustakin
itämerensuomalaisesta kielestä. Niinpä astevaihtelun tasoitus
ilmenee miltei samanlaisena kuin v. k:ssä myös
liivissä, loppu- ja sisäheitto aivan samojen
periaatteiden mukaan esiintyy virossa ja suomen
lounaismurteissa, konsonanttien
puheäänellisty-minen eteläkarjalaisissa murteissa (erittäinkin
bl, br. gl, gr j. n. e.), dn esiintyy myös vatjassa,
n:n häipyminen s:n edeltä etelä-läntisissä
itämerensuomalaisissa kielissä- Näihin
yhtäläisyyksiin ovat osittain syynä vanhat
ennakkotaipu-mukset tai edellytykset (niin esim. loppu- ja
sisä-heittoseikoissa, samoin arvatenkin ns yhtymän
käsittelyssä, missä saattaa tulla puhe samojen
asteiden voitollepääsystä eri kielissä) tai se
saattaa olla rinnakkaiskehitystä samanlaatuisten
foneettisten edellytysten vallitessa. Joka
tapauksessa on selvää, että aikaisemmin on ollut
täydellinen silta v. k :stä lyydiläismurteiden
välityksellä karjala-aunuksen kieleen, jonka kanssa v. k.
selvästi liittyy samaksi ryhmäksi esim.
semmoisissa kohdissa, joissa poli jois-itäiset
itämerensuomalaiset kielet edellyttävät määrätynlaatuista
kantakielen murre-eroävaisuuksiin perustuvaa
vokalismia (esim. veps. mustan ’muistan’ <
muista-, etelä-länt. kielet edellyttävät alkumuotoa
*moista-, ks. Vatjan kieli, palsta 749).
Toisaalta näyttävät eräät pikku piirteet
viittaavan siihen, että v. k:n eteläisimmät murteet ovat
jäännöksenä renkaasta, joka on yhdistänyt v. k:n
Laatokan eteläpuolitse etelä-läntisiin
itämerensuomalaisiin kieliin (huomattakoon
äskenmainit-tua n:n käsittelyä s:n edellä, ö:n esiintymistä,
tai sanastomuodollisia seikkoja semmoisia kuin
Pätinan kuk: mon. kuköd, vrt. vatj. kukko, vir.
Icuklc: Jcukcd; Pätinan rebaine ’repo’, vrt. vir.
rcbanc).
Sanastollisessa suhteessa on vepsä vielä
aivan liian vähän tutkittu. Paljon
myöhäsyntyisen ja venäjästä lainatun ohessa sen sanasto
tar-joo suuren määrän mielenkiintoista ainesta;
erittäinkin huomiota ansaitsevat eteläisimmät
murteet, jotka ovat olleet kaukana suomen kielen
vaikutuksesta, joten siis saatetaan päättää, että
täällä tavattavat vanhat sanat ovat todellista
kantasuomalaista perua (huom. esim. Iloitsen
’rukoilen jumalaa’; muslafiz ’arvoitus’, vir.
möis-tatus: k’ezand ’vuodeksi kyntämättä, jätetty
kaskimaa’= suom. kesanto j. n. e.; erityistä
huomiota on kiinnitettävä myös täällä tavattaviin
germaanilaisiin ja vanhoihin slaavilaisiin
lainoihin, sillä niiden esiintyminen v. k:n
etelämur-teissa puhuu niiden kantasuomalaisuuden
puolesta).
[Kirjallisuutta: Elias Lönnrot, „Om
det Nordtschudiska spräket" (professoriväitös
1853), sisältää kielennäytteitä sekä etupäässä
verbioppia; Aug. Ahlqvist, „Anteekningar i
Nordtschudiskan" (Acta Soe. Sc. Fenn. VI, 1859),
sisältää kielennäytteitä, noininiopin, sanaston;
Hj. Basilier, „Vepsäläiset Isaievan volostissa"
(Suom.-ugr. seuran aikak. VIII); Ch. E. Ujfalvy,
„Essai de grainmaire vepse ou Tchoude du Nord
d’apres les donnöes de M. M. Ahlqvist et Lönnrot"
(18751 ; J. Szinnyei, ,,A vepsz nyelvröl"
(Nyelv-tud. Közlem. 1881); E. N. Setälä,
,,Yhteissuomalainen äännehistoria" (1890-91, jatkettu
käsikirjoituksena ja luennoilla 1891-).] E. N. S.
Veracruz /-kru’p]. 1. (Vera Cruz Llave).
Valtio Itä-Meksikossa, Meksikon-lahden
lounaisrannikolla; 72,216 km2, 1.132,859 as. (1910;
15 km2:llä), enimmäkseen intiaaneja (nahuatl,
totonaca, huaxteca, otomi y. m. heimoja) ja
mestitsejä sekä jonkun verran kreoleja (n. 15 %),
neekerejä, mulatteja ja zamboja. — Lietteisellä,
alavalla rannikolla on lentohietikkoja ja paljon
laguuneja, joista pisimmät 150-160 km. Kapean
rannikkotasangon takana nousee erittäin jyrkin
rintein Meksikon ylängön itäinen, tertiäärisistä
ja mesozooisista kerrostumista muodostunut
reunavuoristo, jonka korkeimmat, purkautuneista
vuorilajeista rakentuneet huiput, Orizaba 1.
Citlaltepetl (5,550 m) ja Cofre de Perote
(4,090 m), kohoavat ikilumen vyöhykkeeseen.
V:n kaakkoisosassa, rannikon lähistössä,
yksinäinen, lietetasangon ympäröimä tulivuori, Tuxtla
(1,500 m). Ilmasto, joka vaifitelee suuresti
korkeussuhteiden mukaan, on kuumaa
rannikkovyöhykettä lukuunottamatta terveellinen. Sataa run-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
