Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Werner ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
985
Teoksissaan V. osaa taitavasti käyttää hyväkseen
luonnontieteiden uusimpia saavutuksia,
aikakautemme suuria löytöjä ja keksinnöitä sekä
nykyaikaista matkustushalua, luodeu näiden
perustalla kansanomaistetussa muodossa mitä
moni-aiheisin.pia, väririkkaimpia ja
mielenkiintoisimpia kertomuksia, jotka ovat ja tullevat myöskin
pysyin iän varsinkin nuorison mielikirjallisuutena
kaikissa maissa. V:u ensimäinen
tämänsuuntainen teos oli „Cinq semaines en ballon" (1863;
suom.) ; muista mainittakoon tuunetuimpina
„Voyage au ceutre de Ia terre" (1864; suom.) ,,De
la terre a la lune" (1865; suom.), ,,Les aventures
du capitaine Hatteras" (1866), „Les enfants du
eapitaine Grant" (1867; suom.), „Vingt milles
lieues sous Ies mers" (1869; suom.), „Une ville
flottante" (1871; suom.), „Le tour du monde en
quatre-vingts jours" (1873; suom.), ,,L’ile
myste-rieuse" (1874; suom.), ,,Le doeteur Ox" (1874),
y. m. m. Pari kolme V :n romaaneista on sovitettu
näyttämölle, ja ne ovat saavuttaneet suurta
menestystä. V. on vielä julkaissut ,,Histoire
general des grands voyages et des grands
voya-geurs" (1879, 3 nid.). — V:n kootut teokset ilmes
tyivät 1878 (34 nid.). E. W-s.
Werner, Abraham Gottlob (1749-1817),
saks. mineralogi ja geologi, tuli 1775 opettajaksi
Freibergin vuoriakatemiaan. W. on mineralogian
ja pelrografian alalla suorittanut luokittelu- ja
järjestämistyön, jota on verrattu Linnön
toimintaan kasvi- ja eläintieteen alalla. W:n suurin
ansio on se, että hän on tarkalleen määritellyt
mineraalien ja vuorilajien ominaisuudet ja
tehnyt mahdolliseksi niiden tuntemisen eksaktisten
havaintojen avulla. Hän laati myös vuorilajien
synnystä teorioita, joilla oli mitä suurin
vaikutus tieteeseen seuraavina aikoina, mutta jotka
myöhemmin on havaittu kokonaan harhaan
johtuneiksi. W. opetti, että kunakin geologisena
aikana on syntynyt vain määrätynlaisia
vuori-lajeja : vanhin on graniitti, jonka päällä
seuraavat gneissi, kiilleliuske ja muut kiteiset liuskeet,
jotka kaikki ovat W:n mukaan syntyneet
kiteytymällä alkuajan merestä. Myös basaltti ja muut
muinaisten tulivuorien tuotteet selitettiin vedestä
laskeutuneiksi. W. kokosi innostuttavalla
opetuksellaan ympärilleen oppilaita kaikista maista.
Nämä levittivät sitten hänen äärimäisyyteen
menevää neptunistista oppiaan, kunnes vihdoin
etevimmät heistä, etupäässä Leopold von Buch,
alkoivat vastustaa opettajansa yksipuolisuuksia,
ja selittivät ensin basaltin, sitten myös graniitin
y. m. syvävuorilajit eruptiivisiksi. Riitaa
„neptu-nistein" ja „vulkanisten" välillä kesti sitten
vuosikymmeniä, ennenkuin jälkimäiset saivat
puolelleen yleisen tunnustuksen. — W. vaikutti
etupäässä suusanallisella opetuksellaan. Hänen
harvalukuisista kirjoituksistaan tärkeimpiä olivat:
„Von den äusserlichen Kennzeichen der
Fossi-lien" (1774), „Kurze Klassificatiou und
Beselirei-bung der Gebirgsarten" (1782) ja „Neue Theorie
von der Entstehung der Gänge" (1791). P. E.
Werner, Anton von (s. 1843), saks.
taidemaalari, opiskeli Berliinin akatemiassa vv. 1859-62
ja sittemmin Karlsruhessa K. Fr. Lessingin ja
A. Schrödterin johdolla. Oleskeli vv. 1867-69
Pariisissa ja Italiassa sekä seurasi saksalaisia
joukko;a v :n 1870-71 sotaretkellä tehden tarkkoja
luonnoksia useihin suuriin taistelukuviin ja his-
986
toriallisiin tapahtumiin. Hänen taulujensa
isänmaalliset aiheet ovat hankkineet hänelle suurta
suosiota Saksassa, mutta taiteelliselta arvoltaan
ne ovat sangen vähäpätöisiä; niiltä puuttuu
käsityksen suurisuuntaisuus ja värien
maalauksellinen vaikuttavaisuus. Onnistuneempi hän on ollut
muotokuvaajana. V. 1875 hänet nimitettiin
Berliinin taideakatemian johtajaksi. F. L.
Werner, Friedrich Ludwig
Zacharias (1768-1823), saks. näytelmänkirjoittaja.
W. oli syntynyt Königsbergissä, harjoitti jonkun
aikaa opinnoita sikäläisessä yliopistossa, vietti
epäsäännöllistä elämää, kääntyen lopuksi
katolisuuteen Roomassa 1810. Vihittiin sittemmin
papiksi ja esiintyi kongressin aikana Wienissä
1814 kiihkoilevana parannussaarnaajana. W:n
näytelmät, joista varsinkin ,,Der 24:ste Februar"
(1815) on ensimäinen ja tyypillinen edustaja n. s.
,,kohtalotragedioille" (ks. t.), ovat täynnä
kauhun-kohtauksia ja uskonnollista mystiikkaa. Niistä
mainittakoon ,,Die Sölme des Thals" (1803-04,
2 os.), „Das Kreuz an der Ostsee" (1806), „Martiu
Luther, oder die Weihe der Kraft" (1807), „Attila"
(1808), .,Wanda" (1810), „Die Mutter der
Makka-bäer" (1820). — W:n teokset ilm. 1816-18
(6 nid.). ,,Ausgewählte Schriften" julk.
elämäkerralla varustettuna Schiitz (15 nid., 1840-41).
[Poppenberg, „Z. W." (1893); Minor, „Das
Schicksalsdrama" (Kiirschners Nationalliteratur,
1884).] E. W-s.
Verner, Karl (1846-96), tansk. kielentutkija,
Kööpenhaminan yliopiston professori (v:sta 1888),
tuli kuuluisaksi indogermaanilaista
äännehistoriaa käsittelevän tutkimuksensa kautta, jonka hän
julkaisi kahtena artikkelina aikakauskirjassa
„Zeitschrift fiir vergleichende Sprachforschung"
(23 :ssa niteessä). ks. Vernerin laki.
n. S-hti.
Werneriitti, skapoliitti-kivennäinen,
meionii-tin ja marialiitin seos, jossa edellistä on
enemmän. ks. Skapoliitti.
Vernerin laki, tansk. kielentutkijan Karl
Vernerin (ks. t.) keksimä kielihistoriallinen laki,
jonka mukaan muutamat germ.
äänteensiirtymis-lakien kanssa näennäisesti ristiriidassa olevat
ilmiöt saavat selvityksensä indogermaanilaisessa
alkukielessä vallinneesta sanakoron vaihtelevai
suudesta. Germ. äänteensiirtymislain mukaisesti
muuttuvat vanhat indogermaanilaiset
sulku-äänteet p, t, k germ. alkukielessä p u h e ä ä n e
t-t omiksi spiranteiksi f, th, h (esim. lat.
piacis-muotoa vastaa saks. Fiscli, lat. muter-muotoa
engl. rnother, lat. corrm-muotoa saks. llorn). Kun
kuitenkin toisinaan indogerm. 7):tä, i:tä ja fc:ta
germ. kielissä vastaa puheäänellinen
spirantti tai siitä myöhemmin kehittynyt
sulku-äänne h, d, <j (esim. lat. capio saks. heben, lat.
dico saks. zeigen), niin johtuu tämä erilainen
kehitys indogerm. koron vaihtelusta. Vernerin
lain mukaan pysyivät nim. alkugerin. f, th, h
muuttumatta, jos välittömästi niiden edellä oleva
vokaali oli korollinen, mutta „pelimenivät"
vastaaviksi puheäänellisiksi spiranteiksi (myöhemmin
sulkuäänteiksi) b, d, g, jos korko oli jollakin
muulla tavulla. Kun indogerm. korko saman sanan
eri muodoissakin saattoi olla eri tavuilla, saattoi
siis konsonantti germ. alkukielessä esiintyä joko
f:nä tai b:nä, th:na tai d:nä, /1:11a tai jr:nä.
Jätteitä tästä 11. s. kieliopillisesta vaihtelusta
Werner—Vernerin laki
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
