Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Verotus ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1009
Verotus
1010
ilmaisumuotona. Ne edut, joita valtio
olemassaolonsa ja toimintansa kautta yksityisille tarjoaa,
edistäen heidän taloudellista toimeentuloaan ja
henkistä kehitystään, tulevat erottamattomasti
kaikkien hyväksi, minkä vuoksi jokainen
myöskin on velvollinen ottamaan osaa valtion
kannattamiseen, vertaamatta sitä, mitä hän
suorittaa, niihin etuihin, joita, hänellä valtiosta on.
Riippuen siitä kiinnitetäänkö suurempaa
huomiota siihen uhraukseen, minkä veron
maksaminen kansalaisille tuottaa, vai siihen
velvollisuuteen, mikä kansalaisilla veronmaksuun nähden
on, nimitetään tässä viimeksi esitettyä käsitystä
milloin uhrausteoriaksi milloin
velvollisuusteo-riaksi.
Valtion verotusoikeuden ja yksityisten
verovelvollisuuden periaatteellista perustusta
koskevasta kysymyksestä on erotettava kysymys
kunkin maan muodollisen lainsäädännön valtion
verotusoikeudelle asettamista rajoista ja
verovelvollisuuden yksityiskohtaisesta säännöstelystä.
Valtion verotusoikeus on periaatteessa rajaton,
ja on valtio vain itselleen tilivelvollinen tämän
oikeutensa käyttämisestä. Kuitenkin on
valtiollisessa elämässä kehittynyt määrätyt muodot,
joiden puitteissa valtio lainsäätäjänä käyttää
verotusoikeuttaan. Tämän verotuslainsäädännön
järjestelyn johtavia periaatteita nykyajan
valtioissa on se, että kansalaisten itsensä täytyy
eduskuntalaitoksensa kautta saada päättää
suoritettavien verojen muodosta ja suuruudesta (ks.
Itseverotus ja Suostu n ta).
Yksityisten verovelvollisuuden laajuus on eri
maiden lainsäädännössä erilailla järjestetty.
Huomattava on, että kaikki kansalaiset tai
yksityistaloudet eivät yleensä ole verovelvolliset, vaan
on suurempi tai pienempi osa syystä tai toisesta
useimmiten jätetty veroista vapaaksi (ks.
Verovapaus ja
Verostavapautumistais-telu). Toiselta puolen on useimmissa valtioissa
tarkoituksenmukaisuussyistä vedetty verotuksen
alaisiksi myöskin maassa oleskelevia tai siellä
omaisuutta hallitsevia vieraiden maiden
kansalaisia. Erotetaan neljä eri mahdollisuutta
määrätä verovelvollisten henkilöiden piiri: 1) valtion
kansalaiset, katsomatta siihen asuvatko he maassa
vai ulkomailla; 2) valtion alueella vakinaisesti
asuvat henkilöt, olivatpa nämä valtion omia
kansalaisia tai vierasmaalaisia; 3) kaikki valtion
alueella oleskelevat henkilöt; sekä 4)
taloudellisesti valtioon kuuluvat henkilöt, toisin sanoen
sellaiset, joilla valtion alueella on verotuksen
alaista omaisuutta. Verovelvollisuutta sanotaan
subjektiiviseksi silloin, kun pidetään silmällä
sitä, mihin henkilöihin verovelvollisuus
kohdistuu, ja objektiiviseksi verovelvollisuudeksi silloin,
kun ne esineet, jotka ovat verotuksen alaiset,
ovat kysymyksessä.
Lainsäätäjän ohjeeksi uusia veroja säädettäessä
ja verojärjestelyjä toimeenpantaessa on
nykyaikainen finanssitiede esittänyt eräitä johtavia
periaatteita, joita sanotaan yleisiksi
verotusperiaatteiksi. Nämä periaatteet ovat seuraavat:
l) Oikeudenmukaisuuden periaate. Tätä
periaatetta toteuttavalta verotukselta vaaditaan, että
sen tulee olla yleinen, kaikkiin maksukykyisiin
kansalaisiin ulottuva. Ainoastaan sellaiset
henkilöt, joiden tulot ovat alle toimeentulominimin,
ovat verosta vapautettavat (ks. Verovapaus).
Verovelvollisuuden tulee varsinkin objektiveroissa
ulottua myöskin yhtiöihin ja muihin juridisiin
henkilöihin. Verotuksen tulee olla tasainen.
Kaikkia on verotettava samassa suhteessa. Veron
suuruutta järjestettäessä niin, että se vastaa tätä
vaatimusta, voidaan noudattaa joko hyödyn ja
korvauksen periaatetta tai maksukyvynmukaisen
verotuksen periaatetta, mikä sisältää sen, että
verovelvollisia on verotettava kunkin
taloudellisten varain mukaan. Edellinen periaate soveltuu
ensi sijassa kuntain verotuksessa
noudatettavaksi, koska kunnissa näiden yhdyskuntain
toimenpiteiden tuottama hyöty jakautuu eri
väestöjä omaisuusryhmien välillä eri tavoin ja on
selvemmin havaittavissa. Jälkimäinen periaate taas
tulee varsinaisesti valtion verotuksessa
kysymykseen, valtion toiminta kun on enemmän
senlaatuista, että se hyödyttää kaikkia kansalaisia
jotenkin yhtä paljon. Verorasituksen jaossa
maksukyvynmukaisen verotuksen periaatteen
pohjalla on ensiksikin tarpeen ottaa käytäntöön
yleinen tulovero ja toiseksi on tämä vero
järjestettävä progressiiviseksi (ks. Tulovero).
Myöskin tämä periaate vaatii, että vakautettuja, s. o.
maasta, rakennuksista, pääomasta ja liikkeestä
saatuja tuloja on verotettava ankarammin kuin
vakauttamattomia 1. työtuloja (ks.
Varallisuusvero). Edelleen on sellaisiakin
maksukykyyn vaikuttavia seikkoja kuin lasten
paljous, onnettomuustapaukset, pitkällinen
sairaus, velkaantuminen y. m. otettava huomioon.
V:n oikeudenmukaisuus vaatii vihdoin
luonnollisesti, että veron tulee olla lainmukainen,
säädetyssä järjestyksessä suoritettavaksi määrätty.
2) Kansantaloudellinen periaate. Veroa ei saa,
äärimäisiä poikkeustapauksia lukuunottamatta,
järjestää niin, että se hävittää kantavarallisuutta,
koska muussa tapauksessa yksityisten
taloudellista tilaa huononnettaisiin, valtio riistäisi
itseltään verovoimia ja maan kansallistalous yleensä
siitä kärsisi. Veron tulee sen sijaan kohdistua
aikakausittain tulevaan tuottoon 1. tuloon ja
satunnaisempaa luonnetta oleviin varallisuuden
lisäyksiin, kuten lahjoihin ja perintöihin. Lisäksi
on verotus tätä periaatetta silmälläpitäen niin
järjestettävä, että se aikaansaa niin vähän
häiriöitä taloudellisten tarveaineiden
valmistamisessa, kiertokulus-sa ja kulutuksessa kuin
mahdollista. 3) Valtiotalouden periaate. Verojen
tulee olla niin järjestettyjä, että ne varmasti
riittävät tyydyttämään valtion tarpeet. Samoin
on verojen oltava sellaisia, että ne voidaan
erityisettä vaikeudetta sovelluttaa valtion tarpeiden
mukaan ja tarvittaessa, valtion menojen
lisääntyessä, saattaa tuottavammaksi vääryyttä ja
epätasaisuutta synnyttämättä.
Se, mitä edellä v:sta on sanottu, koskee
lähinnä valtion v:ta. Sama pitää yleensä, kuten
edellä toisinaan on viitattu, paikkansa myöskin
muiden julkisten yhdyskuntain, kuten kuntain
ja seurakuntain verotukseen nähden.
Huomattava erotus. valtion ja kuntain verotusoikeuden
välillä on kuitenkin siinä, että valtion
määrätessä itse verojensa järjestelystä ovat valtion
alaiset julkiset yhdyskunnat pakotetut
noudattamaan valtion antamia verotussäännöksiä.
Erääseen erittäin tärkeään finanssipoliittiseen
eroavaisuuteen, nimittäin verojen jaossa
noudatettavien verotusperiaatteiden erilaisuuteen, on yllä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
