Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Vesiantilooppi ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1031
Vesieläimet
1032
man paineen alaiset kuin maaeläimet ja
varsin-ki n ne, jotka oleksivat suurissa syvyyksissä
(esim. 1,000 m:n syvyydessä vallitsee 100
ilmakehän paine eli kutakin cm2:iä kohti 1,000 kg,
ku n se paine, jonka alaisena eläimet ilmapiirissä
ovat, on n. t kg cm2:iä kohti). 2. Veden
suuresta, kuitenkin suolanpitoisuudeu ja lämpötilan
mukaan vaihtelevasta raskaudesta ja tiheydestä
seuraava suuri kantavaisuus. 3. Sen tiheydestä
johtuva suuri eläinten liikuntojen vastustus
samalla kuin se toiselta puolen tarjoo
liikunto-elimille monta vertaa vastustuskykyisemmäu
vai-kufuspinnan kuin ilma, joten uiminen on
helpompaa kuin lentäminen. 4. Veden liikunnon
(virtojen, aallokon, vuoksen ja luoteen y. m.)
valtava voima, moninaisissa katsannoissa
merkityksellinen v:lle, joiden ominaispaino on yleensä
sama tai lähes sama kuin ympäröivän veden.
5. Veden ominaisuus saavuttaa suurimman
tiheytensä, kun sen lämpötila on -f- 4° C (vesi, jonka
suolanpitoisuus on 5 %, on tiheimmillään
lämpötilan ollessa + 2,9° C, se jonka suolanpitoisuus
on 35 °/oo. on tihein lämpötilan ollessa —3,5 ° C).
6. Veden jäätyminen ja haihtuminen, joilla on
erittäin suuri merkitys maavesien eläimille.
7. Veden pieni läpikuultavuus; valo ei tunkeudu
syvään, varsinkaan vesissä, missä on paljon mutaa
ja planktonia tai humusaineita; v:n
ravintolähteenä tärkeä kasvillisuus kehittyy näin ollen
voimakkaaksi vain veden pintakerroksissa;
valaistus on hajaantunut, diffuusi (josta m. m. johtuu
erikoisia vaatimuksia v:n näköelinten
kehitykselle) ja meren sekä syvien järvien alemmissa
vesikerroksissa vallitsee ainainen hämäryys tai
pimeys. 8. Veden pintajännitys, kapillariteetti,
adhesioni, diosmoosi ja erinäiset muut
fysikaaliset ominaisuudet (molekulaarivoimat) ovat
merkityksellisiä v:lle. 9. Veden kaasunpitoisuus;
vedessä ovat liuonneina eläimille tarpeelliset
kaasut, niinpä ilmalla kyllästetyssä vedessä on
lämpötilan ollessa 10° C litraa kohti 23,, em3 ilmaa,
josta 8,os cm3 happea eli 1/3 koko ilmamäärästä
(ilmakehän ilmassa litraa kohti on 209,9 cm3
happea eli 1/B. 10. Veden suolanpitoisuus; se
sisältää liuonneina tarpeelliset suolat. Tämän
tekijän suhteen meri ja makea vesi jyrkimmin
eroavat toisistaan; valtameressä suolanpitoisuus
on keskimäärin 35 °/oo ja siitä 89
klooriyhdis-tyksiä. erittäinkin keittosuolaa, jota järvivesi
sisältää keskimäärin vain 0,oi %. Mikäli
suolanpitoisuus lisääntyy tai vähentyy, sikäli muuttuu
osmoottinen paine protoplasmassa; siitä, missä
määrin eri eläimet kestävät tuota muutosta,
riippuu suuresti niiden leviäminen erilaisiin vesiin.
11. Veden ravintorunsaus ja se seikka, että suuri
osa ravintoa (kasveja, eläimiä ja niiden jätteitä)
kelluu vapaasti vedessä. 12. Ulkonaisten
elämänehtojen suuri tasaisuus vedessä, pienissä vesissä
kuitenkin paljoa vähempi kuin suurissa.
Muksut u m i s e t. Sen mukaan, onko vesi
varsinaiseni vai ajoittaisena elämänalueena,
voi-daan v:ssä erottaa seuraavat pääryhmät: 1.
Eläimet, jotka pysyväisesti elävät vedessä ja
hengittävät vedessä olevaa ilmaa. Nämä ovat varsinai
set v. 2. Eläimet, jotka pysyväisesti elävät
vedessä, mutta joille on välttämätöntä nousta
veden rajalle hengittämään ilmakehän ilmaa.
Tähän ryhmään kuuluvat ennen kaikkea valaat
ja merikäarmeet, jotka historiallisesti polveutu-
vat maaeläimistä. 3. Eläimet, jotka ajoittain
oleskelevat maalla, suureksi osaksi vedessä, kuten
useat madot, kotilot, äyriäiset, vesi hyönteiset,
jotkut kalat (Anabas, Periophthalmus), useat
vesiliskot, vesikilpikonnat ja krokotiilit, saukot,
hylkeet sekä erinäiset muut nisäkkäät. Nämä
ovat osaksi maaelämään mukaautuneita v:iä,
osaksi vesiclämään mukaantuneita maaeläimiä.
Tähän ryhmään liittyvät lähinnä myös ne
lukuisat eläimet, jotka viettävät nuoruustilansa
vedessä, kuten päivä- ja koskikorennot,
sudenkorennot, vesiperhoset, useimmat sääsket, monet
kärpäset ja erinäiset muut hyönteiset sekä
enimmät sammakkoeläimet. 4. Eläimet, jotka elävät
veden pinnalla, kuten sen pintakalvolla
juoksevat vesimittarit (Uydrometra makeassa vedessä,
lhilobatcs Tyynessä valtameressä), muutamat
hyppyhäntäiset ja hämähäkit. Tähän ryhmään
voimme liittää ne lukuisat vesilinnut, jotka
hakevat ravintonsa vedestä. — Jyrkkää ekologista
erotusta maa- ja vesieläinten välillä ei
kuitenkaan voi tehdä samoin kuin ei myöskään eri
v.-ryhmien välillä, koska oleskelupaikkojen ja
elämäntapojen vaihtelevaisuus on niin
erinomaisen suuri.
Erittäin tunnusomaista ■ varsinaisille v:lle on,
että hengitys cli kaasunvaihto eläimen
ruumiinnesteen ja ympäröivän veden välillä tapahtuu
kiduksien välityksellä, pienillä, hennoilla tai
hyytelömäisillä muo loilla enimmiten vain
ruumiin pintakalvon kautta. Tunnusmerkillisiä ovat
myös v:n liikuntoelimet, tav. evät, tai airojen
tapaan toimivat raa;at, sekä nopeasti
uiskentelevilla v:Iiii sukkulan tai veneen muotoinen rnu
miininuoto.
Veden suuri kantavuus tekee mahdolliseksi, että
veden asujamet ovat pai oa vähemmin sidotut
maankamaraan kuin maaeläimet. Mikäli niiden
oma ruumiinpaino on pienempi kuin veden,
kohoavat ne pintaan. Suuri osa veden
eläinmaailmaa käsittää muotoja, jotka väryskarvojen, raa
jojen, ruumiin painoa järjestävien laitteiden tai
ruumiin pintaa laajentavien lisäkkeiden avulla
leijailevat vapaasti vedessä, seuraten
tahdottomasti veden virtauksia ja siten muodostaen n. s.
pelagisen (järvissä limneettisen) eläinmaailman
eli planktonin eläimellisen osan (ks. Plankton’
Eräs toinen yleisesti levinnyt elämäntapa, joka
myös on mahdollinen ainoastaan vedessä, on
alustaan kiintynyt 1. sessiilinen. Tästä tarjoavat esi
merkkejä alkueläinten seassa m. m. likokellot,
kaikki sienieläimet, kivi- ja pensaskorallit,
meri-sulat, kukkia muistuttavat merivuokot ja sirot
hydropolyypit, joita eliöitä vanhemmat
luonnon-tutki ;at nimittivät eläinkasveiksi 1. zoofyyteiksi.
Samoin ovat sessiilisiä merililjat, sammaleläimet,
lonkerojalkaiset ja suurin osa vaippaeläimiä
(meritupet y. m). Kalkki- y. m. putkissa elävät
sukamadot, ja äyriäisistä merirokot ja
hanhen-kaulat ovat myös luettavat tähän ryhmään.
Näillä eläimillä on suuaukon lähellä
kosketukselle herkkiä pyyntilonkeroita tai
vuryskarva-laitteita, jotka aikaansaavat suuhun kulkevan
vesivirran, minkä mukana tulee sitä hienoa
ravintoa, jota ne käyttävät. Aivan erikoisella tavalla
sienieläimet siivilöivät sitä vettä, jossa ne elävät.
Kuumiin rakennuskaava on
radiääris-symmetri-nen ja selvää taipumusta elinten sädemäiseen
järjestykseen huomataan myös niillä kaksikylkisillii
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
