Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Viron kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1353
Viron kieli ja kirjallisuus
1354
taas joitakin satoja lättiläisiä Hallisten,
Karu-lan ja Harglan pitäjissä. Viroa puhutaan myös
lukuisissa virolaisissa siirtokunnissa eri
tahoilla laajaa Venäjän valtakuntaa ja
Pohjois-Ameriikassa (Yhdysvalloissa ja Kanadassa).
Täällä heitä on hyvin vähän, tuhatkunta
henkeä, Venäjällä sensijaan suuret määrät
(200,000-250,000). Siirtolaisuus Venäjälle on
suuntautunut eri tahoille, sekä lähemmäksi varsinaisia
\ irolaisalueita että etäämmälle niistä. Niinpä
asuu virolaisia kymmeniä tuhansia eri osissa
Inkerinmaata (m. m. Pietarissa 2 seurakuntaa),
jossa juuri virolaiset lienevät Suomalaisheimoista
clinvoimaisimmat.. Suurempia tai pienempiä
määriä asuu heitä m. m. Novgorodin, Tverin,
Samaran, Saratovin, Simbirskin ja Ufan
kuvernemen-teissa, Krimillä, Kaukaasiassa ja Siperiassa.
Myös Riiassa, Pihkovassa ja Helsingissä on vir.
seurakunnat. Nämä siirtokunnat ovat syntyneet
viimeisten sadan vuoden kuluessa, orjuuden
lakkauttamisen jälkeen, ja ne ovat aiheutuneet siitä,
että maanomistusolot Itämeren-maakunnissa ovat
epänormaalit; virolaisten asuma-alueilla on
enemmän kuin puolet maasta virolaisille ynseiden
saks. suurtilallisten hallussa. Mutta vir.
siirtokuntia on syntynyt myös varhaisemmin. Niistä
ovat huomattavimmat seifraavat kolme: 1. Lutsin
virolaiset (ks. t.) Vitebskin kuvernementissa.
2. Kraasnan virolaiset Pihkovan kuvernementissa
lvra<xsnan kauppalan (Krasnyj prigorod)
lähistöllä. Tänne virolaisia lienee siirretty
setukais-mailta v:n 1700 :n seuduilla. Puhekielenä viro on
kuollut 1800-luvun lopulla; vain muutamat
vanhat ihmiset osasivat sitä enää 1910-luvun alussa,
nekin puutteellisesti. 3. Seltinghofin ja Aahofin
virolaiset lättiläisellä Liivinmaalla, 2-3 penink.
vir. kielirajasta etelään päin. Tänne virolaisia on
siirtynyt jo 1600-luvun puolivälissä, kenties vähän
\ arhemminkin, läheisistä Harglan ja Karulan
pitäjistä uutisasukkaiksi autiotiloille. Vielä
1700-luvun lopulla heitä lienee ollut tuhat, pari.
V. 1911 vironkielisiä oli enää n. 200 h. Kielen- ja
kansanrunoudentutkijalle nämä varhaiset
siirtokunnat ovat erittäin mielenkiintoisia.
Nimi. Virolaiset nimittivät kieltään ennen
vanhaan nimellä maakeel (niin vieläkin
yksinomaan vanhoilla kielisaarekkeilla) ja itseään
nimellä maamees, maarahvas. Viime aikoina ovat
nimitykset eesti lceel ja eestlane tulleet
yksinomaisiksi (ne on mukailtu saksalaisista die
est-vische Spraclie, die Esten). Nämä nimet
eivät alkuaan ole tarkoittaneet virolaisia vaan
lättiläisiä ja liettualaisia kansoja. Jo Tacitus
mainitsee Ai s tui, /Esti, Ilcesti nimisen kansan.
Lättiläiset nimittävät virolaisia nimellä igaunis,
viron kieltä igaunu waloda, Viroa Igaunija,
Igaunseme; nämä nimet on saatu vanhasta
etelä-virolaisesta heimonimestä ugolane ja
maa-(kunna)n nimestä Oandimaa. Suomalaiset
käyttävät nimityksiä: Viro, viron kieli, virolainen.
Virumaa on (koillisen) Inkeriin rajoittuvan
virolaisalueen nimi (saks. Wierland, vanha
Viro-n ia).
Viron kielen vanhat piirteet
suoni e n rinnalla. Viro on säilyttänyt vanhoja
astevaihtelusuhteita. Esim.: part. vakka, gen.
vakka (a.ntiikva k, t, p j. n. e. osoittavat lyhyitä
fc, t, p äänteitä; pituusmerkki vokaalin päällä
tarkoittaa sanan ensi tavua edempänä puolipit-
kiä vokaaleja), inf. jätta, toppa, ind. prees.
1 :nen pers. jättän, tappäm, samoin massan ^
m,ässättä; — kaki, kakr, gen. Itälä, kärä
(ikäänkuin suomessa sanottaisiin kakla ^ kaulan,
kakra ^v/ kauran, nauris nakriit), enää vain
Seltinghof-Aahofissa; — vag’ä, gen. vajä ’vaaja’
etelävirossa (ikäänkuin suomessa sanottaisiin
vakja vaajan) ; — pohjoisvir. näinud, teinud,
läiniid rv, etelävir. nännu’, tenniV, lännii’ - suom.
nähnyt, tehnyt, lähtenyt (alkusuom. *näyniit ^
l*nännitöen) ; — sellaiset suom. muodot kuin
pimeäksi, kevään kuuluvat suomea alkuperäisemmin
pimedaks, Iceväde; — part. loma, laeva, laiva
gen. lömä, la&vä (lävä, läv’ä); huom. erittäin sei
laiset vaihtelut kuin paikoin keskivirossa
esiintyvät: sähäs suappa (ikäänkuin suomessa
sanottaisiin saapas ^ suappaat, vrt. länsimurt. saapas,
itiimiurt. stiapas), part. loma ^ gen. liiomä, te ^
tiele tie, tielle j. n. e. — Vokalismin alalta
mainittakoon erikseen takainen vokaali e (viron
kirjakielen ö), suonien takavokaalisten sanain e:n,
usein myös o:n vastineena: törv terva, löoke leivo
köva kova. Suomen uo, yö, ie .diftongeja
vastaavat virossa yleisimmin pitkät vokaalit: ö (ö, (i), o
j. n. e.; esim. soomlane, töömees, vööras (myös
vöeras) j. n. e. —- Muoto-opin alalta
mainittakoon seuraavat omituisuudet. Virossa on
erityinen sija, terminatiivi, „rajanto", josta suomessa
on hyvin vähän jälkiä. Sen loppuna on ni <
nni <[ nnik: jalä/ni jalkaan asti, jaluni jalkoihin
asti; vrt. suonien vanhan kirjakielen caikenni
kokonaan, Kemin murteen vanhani vanhaan asti.
— Konditsionaalin tunnuksen loppuna on virossa
Jcsi, kun suomessa on isi (edellinen palautunee
vahva-asteiseen *r]ksi, jälkimäinen
heikkoasteiseen *r]si asuun). — Passiivin preesensin loppuna
virossa on kse (murt. s, s) < *ksen, jossa
preesensin tunnus k ja kolmannen pers:n pääte
sen ovat säilyneinä. — Myös jolidannan alalla
viro on säilyttänyt ylitä ja toista sellaista
vanhaa, mikä suomesta on kadonnut. — Vielä
enemmän on näin laita sanaston alalla; mutta
myönnettävä on, että monet sanastolliset
eroavaisuudet voivat palautua jo alkusuomalaiseen aikaan
asti. Mainittakoon eroavaisuuksista vain joku
nen esimerkki: öde sisar, nugis näätä, vähk rapu,
mäng leikki, patt synti (vrt. suomen vala patio),
veski vesikivi) mylly, kingsep suutari, rätsep
räätäli, palurna pyytää, rukoilla (= suomen palvoa,
viron piiiidma merkitsee vain pyydystämistä,
pyrkimistä), könelema puhua j. n. e.
Viron murteet eroavat toisistaan jonkun
verran enemmän kuin suomen. Se johtuu m. m.
siitä, ettei yhteys eri alueiden välillä ollut
orjuuden aikana varsin kiinteä: kunkin kartanon
piiri, ,,valta", muodosti säännöllisesti ikäänkuin
oman murrealueensa. Viron murteet voimme
ryhmittää kahteen osaan : eteläisiin ja
pohjoisiin. Niiden nykyinen raja kulkee pitkin
Emäjokea (Emajögi) Peipsen järvestä
Vörtsjär-veen (saks. Wirzjärw), Vörtsjärvestä Viljannin
kaupunkiin ja siitä etelälounaista kohden, niin
että Paistun ja Hallisten pitäjät ovat läntisenä
rajana; ennen etelämurteiden uhie lienee
ulottunut Riianlahteen asti. Lutsin ^Craasnan) ja
Seltinghof-Aaliofin kielisaarekkeet kuuluvat
eteläisiin murteisiin.
Etelävirolaisen murreryhmän (ly h. em.)
tärkeimmät erikoispiirteet (osittain vain osassa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
