Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Viron kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1353
Viron kieli ja kirjallisuus
1354
murrealuetta) ovat seuraavat: 1. ts sanan alussa,
esim. tsirk lintu, tsuklema uida, pohjoismurt.
(lyli. pm.) sirk, suplcma.— 2. G, T>, B > g, d, b
sanan sisässä: lugemä, pidämä, tubä, vain osassa
murrealuetta ja kielisaarekkeilla; pm. luGemä,
piDämä, tuBä (kirjakiel. on soinnittomat G, D, B
merkitty g, d, b:llä). — 3. Kaikkien
yksinäiskonsonanttien (7i: el kuitenkin vain osassa
murrealuetta) geminoituminen lyhyen ensitavun jäljessä,
jos toisessa tavussa on konsonantin kadottua
syntynyt pitkä (puolipitkä) vokaali; esim. part. söttu
sotaa, pessä, tuUi riitaa; nom. pimme j. n. e.
Huomattavassa osassa murrealuetta esiintyy
vahvennus 2:sen tavun aikuisessa konsonantissa
myös alkuaan kolmitavuisissa sanoissa, joissa on
tapahtunut loppuheitto : pakkän’ pakana, kiippär’,
mattäl’, vassär’, orräv’ j. n. e. — 4.
Alkusuomalaisen tt f< lct) rv ht f< yt) vaihtelun jatkajina
on em. tt(t), pm. ht: atma <[ attaman, alitma
ahtaa. — 5. fcs:n vastineena on em. ssfs), pm. ks:
massa’^ massä maksaa ja maksa (maksta) r^,
maksun. — 6. tk:n vastineena on em. kkfk),
pm. t.k: sökkuma sotkea, jak nivel (= ’jatko’),
pm. sötkuma, jatk. — 7. kk~>g(a), tt^>d(D),
pp > b(B) painottoman suljetun tavun alussa
em.: haralc ^ harägä harakka r^, harakan, pelädä’
pelätä; pm. gen. aräkkä, inf. loättä ’luvata’
j. n. e. — 8. Loppu-fc ja -t ovat em. kehittyneet
voimakkaaksi kurkunpääklusiiliksi, suuressa
osassa murrealuetta se on heikentynyt
kuulumattomaksi; pm. -k > 0, f > D; esim. anna’, toa’
tuvat, närä’ naurat, pm. annä, toäD, naeräD —
0. em. dz, pm. s tai t, esiin, kadza kasa (kirveen),
nötslc, gen. nödzu notko. — - 10. Likvidan jälkeinen
etu-y kadonnut em., muuttunut j:ksi pm.:
nälänS. säre; näl’jäne, särje nälkäinen, särjen.
— 11. Painollisen tavun vokaalin jälkeinen
dentaalispirantti kadonnut kaikista asemista em.,
hyvin usein muuttunut ;:ksi pm.: pä, söä; paju,
söjä padan, sodan. Saama ja jäämä verbien
heikkoasteisissa muodoissa on em. omituisesti j
esim. sajja, jäjjä, pm. analogisesti säDä, jävä.
– 12. kj yj vaihtelusta syntynyt em. g’ ^ j
vaihtelu: lag’ä, gen. läjä: pm. jj(i): lai, gen.
laijä laaja. — 13. kl ^ yi, kr yr vaihtelu vielä
häilyneenä em. (Seltinghof-Aahof) : kaki ^ kälä,
kakr ^ kärä tai joko heikko t. vahva aste
yleistyneenä : käl kälä, nagel ^ naglä naula; pm.
aina heikko aste yleistynyt: kael kaelä, nael.
— 14. nännii’, tennii’, lännii’ nähnyt, tehnyt,
lähtenyt em., näinud, teinud, läxnud pm. (alueittain
myös suomenmukaiset hn: lliset muodot). —
15. Painottoman tavun vokaalin jäljessä Ö em.
joko muuttunut h :ksi tai kadonnut, jos sanan
ensimäinen tavu on ollut lyhyt; pm. tällöin D
esim. fcjppö ^ transl. kibelies (i ja e takaisia),
pm. lciBe, kiBeDaks. — 16. h sanan alussa
suuressa osassa em. säilynyt, pm. kadonnut; esim.
em. halv, Itobcnefhoppen), pm. alv, oBune. — 17. ht
(samoin hn) osassa Vörun ja setukaismurretta
sekä Lutsissa säilynyt, pm. muuttunut joko f£:ksi
tai s£:ksi: murehtama, unehtama — murettavia,
unustama murehtia, unohtaa. —- 18. Sanan lopussa
h on samalla alueella em. joko säilynyt tai
(analogisesti) muuttunut kurkunpääklusiiliksi, pm.
kadonnut: mureh, mure’, murv murhe. — 10. nli,
Ih, rh > hn, hl, hr em., > n, l, r pm.: tehnämä
kiittää, vöhl velho, ta hr tarha, tänämä, völu, tarä.
— 20. «e-loppuisten adjektiivien taivutuksessa
dze em., se pm.: kullänc kullädze; kuUunS ^
kuUäsc. — 21. Komparatiivissa mb (mB) em.,
m pm.: kovemb, gen. kovembä, kövem, kuve mä. —
22. Inessiivin päätteenä hn, h, n (< hna) em.,
s pm.: kalahn, Jcalah, kalän, kaläs. — 23. Loppu-n
aina kadonnut em., verbien yks. 1 :sen pers:n
lopussa n pm. säilyneenä. — 24. j heikossa
asteessa sulautunut edelliseen konsonanttiin em.,
säilyneenä pm.; esim. kir’ödä kirjoitan, az’a’
asiat, kirjuktän, as’jän. — 25. Soinnillinen äänne
on soinnittoman jäljessä sanan loppuun
jouduttuaan paussikohdissa tai soinnittoman äänteen
seuratessa em. muuttunut soinnittomaksi, pm.
säilynyt soinnillisena: esim. taliR tarha, vikL
tadikko, käsb, viliir j. n. e. — 26. em. vähän
takainen i takavok. sanoissa, pm. t; esim. kippe,
likke, vaiv; kise, lice, vaev < vaiv. — 27. em. ii
säilynyt l:sessä tavussa diftongin jälkiäänteenä,
pm. muuttunut i:ksi (Läänemaan murteessa
kuitenkin diftongin jälkiäänteenä säilynyt, 6:n
kadottua muuttuen v:ksi); esim. löurima, löiil;
leiDmu, leil löytää, löyly. — 28. pm. suoritettu
pitkän ii:n muuttuminen «t:ksi: miiik myynti.
— 29. em. diftongi ai sanan ensitavussa aina
säilynyt, pm. toisinaan muuttunut et:ksi, esim.
sain, saizma — sein, seizma seinä, seisoa. —
30. em. kaikki pitkät vokaalit säilyneet pitkinä
(t. ylipitkinä), pm. laajoilla alueilla (paikoin
sentään vain n. s. heikossa asteessa)
diftongiutu-neet; ö:n, ö:n, pitkän ö:n ja e:n asemessa on
em. vahvassa asteessa ylipitkät u (tl), ii, taka-t
ja etu-i (i). —- 31. em. ö ja ii ovat edempänä
sanassa säilyneet, pm. melkein koko
murrealueella muuttuneet: ä a:ksi, ii i:ksi; esim.
kuziiiimä, elämäst—kiisimä, elämast. — 32. em. o
tav., pm. enimmäkseen o > u: elö, kodö, ilös
fillös’); elii, JcoDfi, ilus. — 33. em. on
takavokaalisissa sanoisisa huomattavasti takainen e (ö)
sanan 1 :tä tavua edempänä, pm. on etu-e,
niinkuin suomessakin; esim. könölömä könelemä.
— 34 em. supistumadiftongit ai, äi ovat (takaisen
ja etu-ni:n välityksellä) kehittyneet takaiseksi
i:ksi ja etu-i :ksi, pm. ai säilynyt, äi
muuttunut oi:ksi; esim. vöörit, mättit ~ vööraiD,
mät-taiD. — 35. em. on t-loppuiseif diftongin t
sivupainollisessa tavussa vahvassa asteessa säilynyt,
pm. kadonnut, esim. sftmlaizi ^ somiasi
suomalaisia. — Muoto-opillisista eroavaisuuksista mai
uittakoon seuraavat: 36. em. on monikko
muodostunut mon. part. baasiksena, pm. mon. gen:n
pohjalla. — 37. em. verbien imperf:n i on joko
kadonnut (m. m. diftongien jälkikomponenttina)
tai esiintyy edellisen dentaalisen äänteen
muljee-rauksena, pm. on si (zi) supistuvaisista verbeistä
yleistynyt useimpiin paradigmoihin imperfektin
tunnukseksi. — 38. Ind. prees. yks. 3:s pers. on
suuressa osassa em. päätteetön anT), tule, pm.
päätteenä B annäB (anDä B), tuleB— 39.
Kielteisessä taivutuksessa on em. ja niihin liittyvässä
osassa pm. erityinen imperfektimuodostus es
(<Z_esi), jonka ohella käytetään samanlaista
kielteistä muotoa kuin preesensissä: teniä ei tule’, temS
es tule’ hän ei tule, hän ei tullut. Pm. olla verbin
kielteinen preesens ja imperf. kuuluvat
omituisesti pole, polnuD < *epi ole, *epi olnut, jollaisia
muotoja ei ole em. — 40. Myös sanaston alalla
on huomattavia eroavaisuuksia em. ja pm. välillä.
— Pohjois- ja eteläviron ero on äänteellisesti
yhtäsuuri kuin meillä lounaismurteiden ja kar-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
