Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Viron kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1353
Viron kieli ja kirjallisuus
1354
cliira Rossihnius (k. 1645) Lutherin
katekismuksen ynnä sunnuntaipäivien evankeliumit
ja epistolat. Stahl käytti pohjoista Tallinnan
murretta, Rossihnius eteläistä Tarton murretta.
Tästä oli seurauksena, että kirjallisuus aluksi
esiintyy kaksimurteisena, kunnes Tallinnan
murre 19:nnellä vuosis. vihdoin vakiintuu
kirjakieleksi. Kirjallisuuden kehitys kulki sitten
jonkun aikaa Stahlin alkamaa latua.
Katekismuksista pidetään hyvää huolta. Muutamien pappien
toimesta siirretään runomittaan Stahlin
käsikirjassa saksasta suoritettuina suorasanaisina
käännöksinä esiintyneet virret, ja näin ilmestyi
ensi-mäinen tallinnanmurteinen vironkielinen
virsikirja (1656). Uusi testamentti käännettiin
1600-luvun lopulla molemmille päämurteille;
tarttolainen ilmestyi 1686, tallinnalainen 1715. Koko
Raamattu ilmestyi vasta 1739 ja se onkin
uskonpuhdistuksen ainoa kirjallinen suurteko Virossa.
Sen valmistumista oli viivyttänyt papiston
puutteellinen kielitaito, uskonnolliset erimielisyydet
ja vihdoin Suuri pohjan sota melskeineen.
Kirjakielen kehitystä ehkäisi Stahlin
kieliopista periytynyt väärä suunta, joka sovittaen
viron kieleen latinan ja saksan kieliopin kaavat
esti saamasta kielen luonteesta oikeaa käsitystä.
V. 1693 julkaisi pappi Johannes Hornung
(k. 1715, ks. t.) tallinnanmurteisen kieliopin
..Grammatica Esthonica", joka perustuu
kansankielen tarkkaan tuntemiseen ja suuresti voittaa
aikaisemmat vieraiden kielten kaavoja
noudattavat kieliopinkokeet.
Joskin kirjallinen toiminta näihin aikoihin
vielä oli melkein yksinomaan kirkon
uskonnollisten kasvatustehtävien palveluksessa, ei silti puutu
yrityksiä runoudenkaan alalla. Näillä
yrityksillä on kuitenkin ajanhengen mahtipontinen ja
ontto sävy ja ne supistuvatkin eräisiin
runollisessa suhteessa tyhjänpäiväisiin ylistys- ja
hää-lauluihin. Suuren pohjan sodan aikuisista
runoelmista mainittakoon kuitenkin erikseen
vironkielinen valituslaulu Tarton kaupungin
hävityksestä; runo on syntyperäisen virolaisen Hans
K asun tekemä. Vasta 18:nnen vuosis.
käänteessä on huomattavissa jonkunlaista
vapautumista pelkästään kirkollis-uskonnollisten
tarkoitusperien palveluksesta. Tällöin esiintyy näet useita
ratsionalistisen hengen elähdyttämiä kirjailijoita,
kuten Fr. G. Arvelius, Fr. W i 1 1 m a n,
J. W. L u c e, joiden kynästä lähti opettavaisia
kansankirjasia ja moraliseeraavia kertomuksia ja
satuja. Alkuperäisen kaunokirjallisuuden leima
näiltä käytännöllisiä tarkoitusperiä
tavoittelevilta, aiheeltaan epäitsenäisiltä ja muodoltaan
yhä vielä varsin kömpelöiltä tekeleiltä puuttuu,
joskin kielenkäyttö jo on luontevampaa.
Merkillepantava on se tosiasia, että vir. kansanrunous,
joka useita vuosisatoja oli pysynyt elävänä
voimana, 18:nnen vuosis. loppupuolella ehtyi ja
alkoi muuttua matalan arkipäiväiseksi. Kansan
keskuudessa tulivat yleisiksi herrnhutilais-virret,
Iöiden tieltä toiset sävelet vaikenivat. Vanhan
kansanrunouden uhatessa vaipua unholaan tuli
ensimäinen sysäys vir. kansanrunojen
keräykseen, kun Iferder pyysi liivinmaalaista pastoria
A. W. Hu peli a (k. 1819, ks. t.) lähettämään
muutamia virolaisia näytteitä hänen
kansanrunokokoelmaansa ,,Stimmen der Volker in Liedern".
Hupel julkaisi 1780 viron kieliopin („Ehstni-
sehe Sprachlehre"), johon liittyvä
virolais-saksa-’ainen ja saksalais-virolainen sanakirja oli
Wiedemannin viron sanakirjan ilmestymiseen
saakka laatuaan laajin.
Omaperäisen virolaisen
kirjallisuuden synty (19.-s vuosis.). 19:nnen
vuosis. alkupuolella alkaa baltilais-saksalaisen
aateliston ja saksankielisen sivistyneistön takaa
kohota esille siihen saakka maaorjuuden ja
muukalaisen kielen ja mielen sortama Viron
kansa. Nousu on hidasta. Maaorjuus lakkautet
tiin periaatteellisesti kyllä 1819, mutta
jatkuvai-suuden lain mukaisesti varsinainen vapautumi
nen kävi verkalleen. Keskuspisteeksi
virolais-ystävien (estofiilien) kaikille kirjallisille ja
kansaurunouspyrinnöille muodostui
liivinmaalaisen papin Johann Heinrich
Rosen-p Iän terin (k. 1846, ks. t.) julkaisema saks.
aikakauslehti ,,Beiträge zur genaueren Kenntniss
der ehstnischen Sprache", jonka
varsinaisena tarkoituksena oli viron kielen
tuntemisen kaikinpuolinen edistäminen. (Siinä
esitetyt mielipiteet ovat ainakin osittain antaneet
virikettä suomalaisuuden harrastuksille Turussa
1820-luvulla.) Tämän aikakauskirjan avustajien
joukosta löydämme ensimäiset aitovirolaiset
kirjailijat. Varsinaisen kansalliskirjallisuuden
perustajat olivat ratsionalisteja tai ainakin
ratsio-nalismiin taipuvia. Kr. Jaak Peterson
(1801-22) oli vapaa-ajattelija. Hän ensimäisenä
rohkeni kosketella viron kielellä ennen
kuulemattomia säveliä. Tämä sivistynyt, harvinaisilla
luonnonlahjoilla varustettu herkän tunteen mies.
joka jo tuskin 21-vuotiaana sortui
ennenaikaiseen hautaan, on virolaisten ensimäinen runoilija
sanan varsinaisessa mielessä. Hänen
merkityksensä Viron kirjallisuudessa on vasta viime
aikoina tullut huomatuksi. Suuren menestyksen
kirjailijana saavutti pappi Otto Wilhelm
Masing (k. 1830, ks. t.), jonka ansiot
kirjakielen kehittäjänä ja oikeinkirjoituksen
vakiinnuttajana ovat huomattavat. Hänen kirjallinen
toimintansa oli pääasiallisesti suunnattu
kansanvalistustyöhön. Hän julkaisi aapisen,
katekismuksen ja muita hengellisiä kirjoja, laskuopin,
selontekoja oikeinkirjoituskysymyksestä, toimitti
1821-23 (Reinhold v. Beckerin Turun Viikkosanomain
malliin) viikkolehteä „Maraliwa näddalaleht".
Hartaisiin virolaisystäviin on luettava kreivi Peter
M a n t e u f f e 1 (1786-1842), jonka
kansanelämästä aiheensa saaneet runot ja kertomukset
osoittavat erotiikan värittämää ja sujuvakielistä
runolahjaa. Joskin virolainen kirjallisuus yhä
edelleen palveli tarkoituksellisia
kansanopetus-tehtäviä, kehittyi se kuitenkin yhä
monipuolisemmaksi ja ulottihen yhä laajemmille aloille
niin, että 19:nnen vuosis. kolmena ensi
vuosikymmenenä ilmestyi melkein kaksinverroin enemmän
vir. kirjallisia tuotteita kuin kolmena edellisenä
vuosisatana (1500-1800). Mutta alun ollessa lupani
virumillaan tuli Nikolai I:n hallituskauden
taantumus. Kansaa pidettiin sekä taloudellisesti että
henkisesti -sorronalaisessa tilassa
Virolaisystä-vät olivat pakotetut taantumuskauden vallitessa
pitämään pyrintöjään vireillä vain tieteellisessä
ja opillisessa muodossa. V. 1839 perustettiin
Tarttoon ,,Oppinut virolainen seura" (..Gelehrte
Estnische Gesellschaft", ks. t.), jonka
tarkoitukseksi tuli edistää Viron kansan menneisyyden ja
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
