Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Viron kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1353
Viron kieli ja kirjallisuus
1354
plastillisilla vaihdoksilla, G r ii 111 h a 1 i n
vaikea-tajuisemman runouden kätkeytyessä useimmiten
Saarenmaan ja sen lähisaarien luonnon
näennäisen karuuden, raskaiden antiikkisten säkeiden
sekä outojen murresanojen muurin taakse (vrt.
Aino Kallas, ,,Merentakaisia lauluja").
„Noor-Eestin" parhaita saavutuksia novellin ja
romaanin alalla edustavat A. H. T a m m s a a r e-H a
n-sen (s. 1878) ja Fr. T u g 1 a s-M i h k e 1 s o n
(s. 1886). Tammsaare aloitti ennen v:ta 1905
vir. talonpoikaisrahvaan ansiokkaana realistisena
ja naturalistisena kuvaajana astuen myöhemmin
pitkän askeleen impressionistista tekotapaa ja
vuorosanoilla leikittelevää keskusteluromaania kohti
vir. nuorison, kaupunkilaispikkuporvariston ja
nousukassivistyneistön yksilöpsykologisena
erit-telijänä („Vanad ja noored", „Pikad sammud",
,,tUe piiri"). Sisällyksellisesti yhä
itsetietoisem-paan yksilölliseen suuntaan, muodollisesti yhä
luontevampaan muototaituruuteen on kehittynyt
F, Tuglaksen rytmillisessä notkeudessa ja
plastillisessa viivakauneudessa voittamaton,
luonnon ja rakkauden lyriikalle altis nuorvirolainen
proosatyyli (novellikokoelma „Öhtu taevas", ro
maani ,,Felix Ormusson"). Tähän, asti oli v. k:lle
ollut ominaista yleensä yksilöllisen tyylin ja
kie-le’listen ilmaisuvälineitten kehittymättömyys.
Asettaessaan tunnussanakseen vuorovaikutuksen
aikaansaamisen Länsi-Euroopan ja Viron
kulttuurin välillä, kutsuessaan avukseen vieraat
kielet ja kansankielen murteet, kaivautuessaan vir.
ja suom. kansanrunouden aartehistoihin on
„Noor-Eesti" painanut leimansa viron kielen
nykyaikaiseen viljelykseen. Viron kirjakielen
perkausta ja puhdistusta syvällesyöpyneestä saks.
vaikutuksesta on harrastanut jyrkän
äkkikään-teen miehenä varsinkin J. Aavik herättäen
vilkasta vastakaikua tietopuolisilla tutkielmillaan,
käytännöllisillä kokeillaan eikä vähimmin ylen
pitkälle menevillä
kielenuudistus-harrastuksil-laan. Merkil’epantavana ilmiönä sopii mainita,
että puheenalaiset puhtaasti taiteelliset ja
kielelliset uudistustarkoitusperät ovat vähitellen
saavuttaneet jalansijaa myöskin sellaisten
realistis-naturalistisen suunnan kykyjen tuotannossa kuin
Ed. Wilden, Mait Metsanur k-H u b e 1 i n
(,,Orjad"), J. Lintropin (,,Nutt ja naer")
ja M a r t a S i 11 a o t s-R eiclienbachin
(,.Algajad"). Muuten ovat vanha ja uusi
kirjallinen sukupolvi törmänneet navakasti vastakkain
käydessään kriitillistä taistelua arvojensa ja
taipumustensa puolesta. Tämä ei ole ainoastaan
ollut omiaan vilkastuttamaan kirjallista
polemiikkia, vaan myös uudestaan virittämään ja
syventämään kirjallisuushistoriallista tutkimusta,
avartamaan sekä koti- että ulkomaisen
kirjallisuuden tuntemista. Kirjallisten ilmiöitten ja
ihanteitten erilaisen arvioimisen vastakohtaisuus
on hedelmällisimmin keskittynyt ,,Eesti
kirjau-duse seltsin" ja ,,Noor-Eestin" piireissä.
Ajalliselta ulottuvaisuudeltaan rajoittunevat,,Eesti
kir-janduse seltsin" vanhempaan sukupolveen
kuuluvien uutterimpienkin miesten kuten W. Reimanin,
M. J. Eisenin, J. Jögeverin, M. Ivampmannin työn
positiiviset tulokset Viron vanhemman ja
vanhimman kirjallisuuden a’an kartoittamiseen.
Kaunokirjallisen tuotantonsa rinnalla ovat
Tuglas, Suits, Tammsaare, Griinthal sekä A i n o K a
1-1 a s harjoittaneet Viron kirjallisuuden kriitillis-
esteettistä uudesta-arvioimista poleemisen
arvostelun, kirjallisuushistoriallisen tutkimuksen ja
elämäkerrallisen esityksen muodossa.
Kehittyneempien ja monisäikeisempien vir.
sivistys-ilmiöitten yhteiskunnallisen turvattomuuden
varjostamina he ovat kohdistaneet myötätuntonsa
varsinkin niihin erikoislaatuisiin yksilöihin, jotka
ovat olleet ajan persoonallisten elämysten ja
esteettisten arvojen uranuurtajia v. k:ssa, jotka
ylivoimaisen olemassaolontaistelun yli* ovat Virossa
tavoitelleet illusioneja kärsien ja sortuen niiden
puolesta (vrt. Aino Kallaksen kirjoittamaa
suomenkielistä L. Koidulan elämäkertaa
tähdenlento"). Täten on vir. kirjallisuushistoriassa
vihdoin päässyt oikeuksiinsa yksinäinen
kohtalo-runoilija Kr. J. Peterson viime vuosisadan
alkupuolelta (1801-22). Nuorta sukupolvea on myöskin
askarruttanut vaikean hermotaudin riuduttama
vuosisadan lopun novellisti ja runoilija Juhan
Liiv (1864-1913). Hänen traagillinen hahmonsa
hänen kultaisten mielikuviensa ja
pakko-ideoit-tensa yllättävän kiduttava lumous on ollut uuden
kirjallisesteettisen sukupolven lähimpänä
kotimaisena lähtökohtana (vrt. F. Tuglaksen monografiaa
,,Juhan Liiv"). Liivin myöhäisemmän ja vaikea
-tajuisemman onnettomuustoverin Jaan Oksin
(k. 1918) tummista syvyyksistä kumpuava
,,dekadenssi" kohtasi ymmärtämystä ja arvonantoa
miltei vain kirjallisten uutisvilj eli joiden
valiojoukossa.
Viron virkeätä ja nopeakulkuista kehityskautta
kahden valtiollisen vallankumouksen välillä on
vähiten jaksanut seurata vir.
näytelmäkirjallisuus. Tosin on vir. sivistyneistö menestykselli
sessä kilpailussaan vastaavien
baltilais-saksalais-ten ja -venäläisten ainesten kanssa pystyttänyt
yritteliäisyydelleen varsinkin Tartossa ja Tallin
nassa sangen upean muistomerkin uusien
teatteri-ja konserttitalojen muodossa. Samanaikaisesti on
vir. näyttämötaide amatööri- ja
seuranäytelmä-tasoltaan kohonnut ammattinäyttelijöiden ja
teatterisivistystä nauttineiden johtajien kautta,
joista viimeksimainituista on etusi ja K. M e
n-n i n g i 1 1 ä, tarttolaisen ,,Wanemuine" teatterin
ensimäisellä uudenaikaisella johtajalla. Mutta
ajan vaatimuksia vastaavan alkuperäisen vir.
näytelmäkirjallisuuden hitaan kehityksen vuoksi
on vir. teatterien täytynyt turvautua
pääasiallisesti ulkomaiseen ohjelmistoon, sellaisten
vanhempien kotimaisten näytelmäasianharrastajien kuten
Koidulan ja Kunderin tilapäisten tuotteiden
tullessa silloin tällöin ohjelmistoon sovellutetuiksi
,,historiallisina iltoina". Viron vähävaraista
alkuperäistä näytelmävil jelystä ovat
kartuttaneet muutamilla menestyksellisillä kappaleillaan
varsinkin A. Kitzberg (s. 1855) ja Ed.
Wild e. Liikuttuaan näytelmä- ja
kertomakir-jailijana kauan ahtaissa paikallisissa
kiinnekohdissa, vangittuaan kyläkertomuksiinsa ja
seuranäytelmiinsä sekä humoristisia että vakavia
pilkahduksia aitovirolaisesta maalaisympäristöstä
väläytti Kitzberg uuden ,,Wanemuine" teatterin
avajaisnäytännössä 1906 esiin vir. murrosajan
draamallisia perspektiivejä ja ihmiskohtaloita
(„Tuulte pöörises", myös Suomessa
esitetty). Ed. Wilden draamallisia
saavutuksia on tallinnalaisessa ,,Estonia" teatterissa
esitetty vir. nousukassivistyksellisen
hum-buugin huvinäytelmä (,,Pisuhänd", myös Suo-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
