- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 10. Työehtosopimus-Öölanti /
1371-1372

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Viron kieli ja kirjallisuus - Vironmaa

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1371

Vironmaa

1372

tuessa esitetty). Uusi ,,Estonia" teatterin talo
avattiin Tallinnassa 1913 Hamletilla (vir.
teatteri-kulttuurin uusimpia pyrkimyksiä valaisee
Bernhard Linden ja Gustav Suitsin „Estonian"
avajaisiin toimittama „Teatriraamat"). Viron
uusimman kirjallisuuden omintakeisten ilmausten
joukossa on mainittava vielä mystillinen ja
symbolistinen runoilija Ernst Enno (s. 1875),
joka vers libren ensimäisenä käyttäjänä Virossa
myöhemmin on palannut sidottuihin mittoihin
onnistuen silloin tällöin puhkaisemaan
mystillisyy-tensä hämärän onttouden kuoren („Hallid laulud",
1910). Viron suorasanaisen runouden rajoja on
laajentanut huomattavalla subjektiivisella
omaperäisyydellä nuori kumouksellinen K. R u m o
r-A s t, jonka taiteellisena ponnahdusastimena yli
valtiollisen taantumuksen ja sensualistisen
maku-suunnan on pidettävä vir. luonnonpalvonnassa
ainoalaatuisia alppisisäkuvia ynnä jonkinlaisen
uusromanttisen ihanne- ja rauhanmaan
kangastuksia (..Lumiste körguste poole", 1913).
Maailmansodan ja toisen vallankumouksen edellisinä
vuosina on vir. talonpoikaiselämän ja
nousukas-porvariston maaperästä kummunnut esille
O. Lutsin eepillisen ja draamallisen
luomisvoima,n vuolas lähde. O. Luts yllätti Viron
kirjalliset piirit kaksiosaisella ylitsevuotavalla
maa-laisnuorisokuvauksellaan ,,Keva.de", joka miltei
Aleksis Kiven „Seitsemän veljeksen" tapaisel’a
näkemyksen voimalla, kesyttömällä
naturalismilla ja hullunkurisella- mielikuvituksella
valloitti laajan lukijapiirin suosion. Hänen nopeassa
vauhdissa toinen toistaan seuranneet teoksensa
esittävät milloin välittömästi havaittuja eläviä
huvinäytelmätyyppejä jonkun verran kaavamaisen
koomillisissa tilanteissa (,,Paunwere", ,,Ärimehed",
,,Kapsapää"), milloin taas koskettelevat sisimmän
sielullisenkin juonen luonne- ja
luonnonkuvauksessa yhtyviä haaveellisia säikeitä (kertomus
„Kirjutatud on", yksinäytös ,,Mahajäetud maja").

Maailmansodan ja 1917 v:n vallankumouksen
pyörteissä väheni Viron kirjallisen tuotannon
määrä kumminkin aivan mitättömäksi. Siitä
huolimatta on kirjallisen kulttuurin asteikko
niinäkin kireinä ja mullistavina vuosina
avartunut muutamilla huomattavilla lisillä. Siitä on
todistuksena A. Kitzbergin koottujen teosten
ilmestyminen rakkaina muistoina sekä Ed. Wilden
teoksissa toistuvan talonpoikais- ja
lierraspsyko-logian kietoutuminen herkuttelevalla näkö- ja
kuuloaistilla piirretyssä moisioympäristössä
nau-rettavansurkeaksi eroottiseksi ja muuksi
ilveilyksi (romaani „Mäekiila piimamees").
Nuoremman sukupolven parhaitten ennätysten tasoa
hipaisevat toisaalta Tuglaksen älyllisesti ja
lyyrilli-sesti maustetun novellitaiteen viime
askartelut kohtalonomaisten näkemysten, nälän ja
rakkauden vaihtelevien symbolien
tarutun-nelmallisessa aihepiirissä („Saatus"), toisaalta
A. H. Tammsaaren aforistisesti kärjistetyn
kertomatavan yhtyminen ihmissielujen
monivivahteisen tragiikan puolihämärään (,,Poiss ja liblik",
,,Varjundid"). Viimeisenä ylimodernina
yhteis-tekijänä esiintyy v:sta 1917 lähtien F.
Tuglaksen, Marie Underin, J. Semperin, A. Adsonin,
A. Gailitin ja H. Wisnapuun muodostama
kir-jailijaryhmä ,,Siuru" (tarulinnun nimi vir.
kansanrunoudesta), joka miltei yksin jatkoi
iloisen taiteen uudistettuja perintätapoja Virossa

bolsevikilaisen ja saksalaisen sotilasdiktatuurin
vaihtuessa. Viron valtiollinen kohtalo ja sitä
myöten vir. sivistyselämä ovat nykyään
kärjistyneessä ja ratkaisevassa käännekohdassa. V. k:ti
myöhempi kehitys riippuu sekä Viron suuren
väestönenemmistön että sen luovien kykyjen ja
runoilijapersoonallisuuksien lopullisista
kehitysmahdollisuuksista. [Aino Kallas, „Nuori-Viro"
(1918).] O. 8.

Vironmaa (ven. Estljandija 1. Estljandskaju
gubernija), pohjoisin ja pienin
Itämerenmaakun-tain ent. kuvernementeista, rajoittuu pohjoisessa
Suomenlahteen, idässä Pietarin kuvernementtiin,
etelässä Liivinmaahan, lännessä Itämereen ja
käsittää, paitsi mannerta,, n. 70 saarta, joista
suurimmat ovat Hiidenmaa (960, i km2) ja
Vormsi (93,8 km2). Pinta-ala 20,247,7 km2, josta
saaria 1,175,2 km2 ja järviä 552,i km2; 512,500 as.
(1915), 26 km2:llä. — V. on laakeaa tasankoa,
joka Suomenlahtea reunaavasta jyrkästä, 20-60 m
korkeasta töyrystä (,,klint.istä") verkalleen
nousee etelään, Liivinmaan rajalla leveyspiirin
suunnassa kulkevaa vedenjakajaa kohti. Korkeimmat
huiput (Emumägi 165 m, Ebanveremägi 132 m
yi. merenp.) kohoavat Peipsenjärven
luoteispuolella, suurimmat alangot (alle 30 m:n
korkeudella) läntisimmässä, Itämereen rajoittuvassa
osassa. Monessa paikassa leviää rautajyrkäntei
den juurella soista Hetemaata. Saaret ovat,
lukuunottamatta Hiidenmaan länsiosaa, Vormsia ja
joitakin kallioisia luotoja, alavia. Vuoriperä
(etupäässä kalkkikiveä) on synnyltään esidevonista.
Ainoastaan Peipsenjärven lähistössä tulee keski
devonin hiekkakiveä näkyviin. Kerrokset
viettävät tuskin huomattavasti etelään, niin että niiden
päät tulevat näkyviin aikajärjestyksessä,
vanhimmat, aikaissiluurin (kambriumin)
muodostumat, kapeana vyönä Suomenlahden saarilla ja
rannikolla, myöhemmät, alasiluurin
(ordoviciu-min) kerrossarjat,, etelämpänä, suurimmassa
osassa V:ta, sekä vihdoin nuorimmat,
yläsiluu-rin (gotlandiumin) vuorilajit, Liivinmaahan
rajoittuvissa osissa ja Hiidenmaan
eteläpuoliskossa. lvallioperustaa peittävät jääkautiset
sora-kasautumat vaihtelevanvahvuisena patjana.
Siirtolohkareita on runsaasti. — Joista on ainoastaan
Narvajoki (ks. t.) kuljettava; runsasvetisin on
Itämereen laskeva Ivasarjoki. Muut ovat
vähäpätöisiä. Monessa kohden, niinkuin yleensä
kalkkikivialueissa, on katoavia jokia. Järviä,
joista Peipsenjärvi (ks. t.) on suurin, lasketaan
olevan n. 200. — Ilmastoon vaikuttaa meri
selvemmin kuin muissa Itämerenmaakunnissa. V:n
itärajalla olevassa Narvassa v:n keskilämpö on
-f 4,o° C, taminik. —8,!° C ja heinäkin -f 17.>°C,
Tallinnassa vastaavat luvut ovat -f 4,«°, — 6,4°
ja + 16,sekä maan lounaisimmassa osassa,
Muhun-salmen rannalla, -f 5,j°, — 4.»° ja -f 16,i°.
Vuotuinen sademäärä n. 550 mm. — Suot peittä
vät n. 15%. metsät n. 20% pinta-alasta. V:n
metsistä on 51 % itäisimmässä, Rakveren
piirikunnassa (Virumaalla). Paitsi tavallisia
suomalaisia puulajeja kasvaa niissä (erittäinkin
lounaassa) saarnia, vaahteroita, jalavia, lehmuksia
ja tammia. Suurin osa metsistä on
yksityisomaisuutta (valtiolla 1913 oli metsämaata vain 15,«
km2). — Metsäeläimistö on suuresti vähentynyt.
Karhu ja susi ovat hävinneet, mäyrä ja ilves
ovat erittäin harvinaisia. Kettu, näätä, kärppä,

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Fri May 10 12:34:43 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/10/0714.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free