Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Vogulien mytologia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1429
Vogulien
mytologia
V
1130
tulenliekkiä ja lukien asiaankuuluvan luvun.
J o e 1 1 e toimitetaan kylän rannassa keväällä
jään lähtiessä ruokauhri pyytäen kalaonnea. Ja
nainen, joka joutuu naimisiin toisen joen
rannalle, laskee, ensi kertaa vettä noutaessaan,
veteen kappaleen leipää, ,Jotta vesi häntä
rakastaisi". Tämä on jotenkin kaikki, mitä voguleilla
luonnonpalvonnaksi voidaan nimittää.
Riistaeläimistä saa ennen muita
karhu suuren voimansa ja viisautensa vuoksi
kunnioitusta osakseen. Puhetta ja käytöstä, joka
sitä voisi loukata, vältetään visusti; naiset ja
lapset nimittävät sitä vain salanimellä (esim.
,,pyhä eläin", ,,eläinvanhus", „pöpösetä"), ja
miehetkin sen ruumiinosia (esim. ,,tähti" = silmä,
„sieni" = kuono. ,,kanto" = korva, ,,venhe" = vatsa,
,,päivännäkemätön" = sydän). Vakaisimmat
valansa voguli vanuoo karhun kautta, lyöden
kirveellä tai veitsellä sen kynttä, kuonoa tai kalloa,
ja vain taitava noita voi väärän valan tehtyään
erikoisilla varokeinoilla säästyä karhun kostolta.
Varsinaista palvontaa karhu kuitenkin saa vasta
kaadettuna, jolloin sen lepyttimiksi pidetään
monta iltaa kestävät peijaisjuhlat. Niiden
ohjelmaan kuuluu määrätty luku n. s.
karhu-lauluja ja epälukuinen joukko lyhyitä
näytelmän-tapaisia, erilaisia tansseja — niinpä ilmestyy
tanssien suuri joukko vogulien palvomia haltioita
ja muita myytillisiä olentoja peijaistupaan
karhulle kunnioitustaan osoittamaan — sekä uhreja.
Pelokas kunnioitus karhua kohtaan ilmenee
siinäkin, että peijaistuvassa salasanain käyttö
laajenee jokapäiväisten askartenkin alalle (esim.
.,sangallinen" = kattila, „ruuhi" = kuppi,
„ha-i akka" = lusikka, „nisä" = vesi, ,,makeamakea" =
suola, ,,pyörii" = kiehuu, ,,kokoan" - syön). —
Myös hirveä, joka on vogulimaiden
riistaeläimistä arvokkaimpia, kohdellaan erityisellä
kunnioituksella. Sen lihaa ei syödä raakana, sen
päätä ja sydäntä saa keittää ja syödä vain
miehet, ja naiset eivät kuukautistensa aikana saa
syödä hirvenlihaa lainkaan. Jos nainen astuu
hirvenpyytä jän pukuesineen yli, on se erityisellä
tavalla puhdistettava j. n. e. Yleensä koetetaan
varoa hirveä ja kaikkea, mikä on sen
yhteydessä, joutumasta kosketuksiin saastaisen kanssa.
Tämä kaikki tarkoittaa kuitenkin vain
pyynti-onnen säilyttämistä eikä ole palvontaa.
Vogulien käsitys sielun elämisestä kuoleman
jälkeen kuvastuu mielenkiintoisena erittäinkin
Sosvan vogulien hautoja Ruumis peitetty maan päälle
tuohilla ja puukehikolla. Hautain päällä näkyy pororeki, airo
ja veneen pohja.
Vainajaa kestitään. Ruokia asetettu Haudalle, kattila tulella.
Sosva, Sartynjan kukonkylä.
hei.iän vai n a jäin palvonnassaan. Kun
kuolemantakaineu elämä on nykyisen kaltaista,
on vainajan mukaan varustettava kaikkea, mitä
hän täälläkin on tarvinnut. Paitsi ruumiin ylle
puettuja vaatteita pannaan osaksi arkkuun,
osaksi sen ulkopuolelle myös ylimääräisiä
puku-esineitä, taloustarpeita, kuten lusikka, kuppi ja
kattila, työ- ja pyyntiaseita, kuten veitsi, kirves
ja pyssy, eikä unohdeta tupakoitsijan rakasta
piippua, kukkaroa ja tulivelikeitäkään. Nainen
saa mukaansa värttinän ja ompelutarvepussin,
lapsi leikkikalu jaan. Joskus teurastetaan haudalla
porot, joilla arkku on tuotu, ajokkaiksi manalan
matkalaiselle. Vainajan ravintaakaan ei
laiminlyödä. Jo kuolintuvassa on ruumiin vierellä
alituisesti ruokaa ja juomaa. Arkkuun on
pienessä kansituohisessa pantuna joku ruokapalanen
matkaeväiksi. Ja kun ruumis on haudattu,
käydään vieläkin aika ajoin haudalla vainajaa
kestitsemässä. Kuten ostjaakeilla on
pohjoisvogu-leillakin vielä osittain käytännössä tapa, että
läheinen naissukulaiuen tekee vainajaa kuvaavan
nuken, jota hän määräajan vaalii ja ruokkii
kuin elävää olentoa. — Kristinuskon mukaista
sielun kuolemattomuutta voguli ei
tunne. Elämä manalassa kestää erään tiedon
mukaan yhtä kauan kuin maan päällä, jonka
jälkeen vainaja kutistuu vesikuoriaisen kokoiseksi
ja häviää kokonaan. Tämä kohtalo ei kuitenkaan
näy tulevan kaikille. Vainajan henki voi
aloittaa uudestaan maisen vaelluksensa
siirtymällä vastasyntyneeseen lapseen.
Mies voi siten syntyä viiteen, nainen neljään
henkilöön. Syntymätilaisuudcssa otetaan arpomalla
selko, kenen hengen lipsi on saanut, ja tälle
vainajalle on lapsen puolesta (täysikasvuisena
hänen itse) toimitettava määräkertaiset uhrit.
Uhrien (veriuhrienkaan) toimittaminen, joilla
haltioita kunnioitetaan, ei ole sidottu
asianomaisen haltian asuinpaikkaan eikä pyhään
maahan yleensäkään. Erityisesti pohjoisvogulit
uhraavat usein kylän piirissä, tavallisesti tuvan
takana olevalla yhdelle tai useammalle perheelle
kuuluvalla uhripaikalla; tätä ei katsota pyhäksi,
vaikka se on jonkun verran, erityisesti naisten,
varottava. Satunnaisesti voidaan uhrata missä
metsikössä tahansa. Eräitä uhreja toimitetaan
tuvassa, vieläpä (ruokauhri synnytystilaisuudessa)
saastaiseksi katsotussa „pikkutuvassakin".
Uhrit ovat, samoinkuin ostjaakeilla, uhrin-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
