Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Väkijuomalainsäädäntö ... - Yhdysvallat
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1621
Väkijuomalainsäädäntö
1622
saavuttamatta. — 16: nnella vuosis. oluen tilalle
alkoi nopeasti tunkeutua paloviina, jota tähän
aikaan pidettiin erinomaisen auttavana lääkkeenä.
Ruotsin valtakunnassa sen valmistamisesta ensi
kerran määrättiin kannettavaksi veroa 1638
annetulla asetuksella. V. 1709 Kaarle XII julkaisi
viljan puutteen vuoksi viinanpolttokiellon, mutta
kansan tyytymättömyyden vuoksi se oli hyvin
pian peräytettävä. V. 1718 annettiin asetus,
jossa viinanpolttoa ja myyntiä koetettiin
järjestää ammattikuntaperiaatteen mukaisesti samaan
tapaan kuin aikaisemmin oluen valmistusta ja
kauppaa. Kotitarvepolton estämiseksi kansalta
otettiin pois viinapannut. Yleisen
tyytymättömyyden vuoksi luovuttiin pian tästä hankkeesta,
ja Kaarle XII:n kuoltua kansan miellyttämiseksi
palattiin jälleen kotitarvepolttoon. Sen jälkeen
se nopeasti levisi erittäinkin Suomessa,
syrjäyttäen jokseenkin kokonaan entisen, yleisesti
harjoitetun kotitarveoluenpanon. Vapaudena jalla
olut lainsäädäntö jäi varjoon, mutta sitä useampia
ja merkillisempiä asetuksia ilmestyi viinan
valmistamisesta ja myynnistä. Innokkaana
kotitarvepolton vastustajana esiintyi tähän aikaan
hattupuolue. Ollessaan hallituksessa se julkaisi
monia viinanpolton kieltoja hätäaikoina,
huomattavimman 1756; tämä aivan täydellinen viinan
valmistamisen kielto kesti voimassa 4 v. ja
kiitetään sen siveellisiä vaikutuksia erittäin hyviksi.
Viinanpolton hatut koettivat saada kruunun
yksinoikeudeksi. Tämän heidän aikeensa toteutti
sittemmin 1775 Kustaa III hyvin onnettomilla
seurauksilla, jotka pakottivat pian palaamaan
takaisin kotitarvepolttoon. — Asetuksella v:lta
1800 määrättiin viinanpolttovero maksettavaksi
kaikelta manttaaliin pannulta maalta huolimatta
siitä, poltettiinko viinaa todella vai ei. Samoin
oli jokaisen kaupungin asukasmääränsä mukaan
suoritettava viinanpolttoveroa. Suomen joutuessa
Venäjiin yhteyteen tämä asetus jäi. kuten
muutkin maamme lait, edelleen voimaansa.
Sivistynyt mielipide, puhumattakaan varsinaisesta
kansasta, tähän aikaan ja vielä pari vuosikymmentä
eteenpäinkin piti kotitarvepolttoa, sen luullun
taloudellisen hyödyllisyyden vuoksi, maalle
erinomaisen edullisena, mutta sittemmin aletaan yhä
enemmän panna painoa asian siveelliselle puolelle
ja vaatia kotitarvepolttoa korvattavaksi
tehdas-poltolla. Mutta kun v:n 1800 asetus oli
sääty-laki mitä sitovimmassa muodossa, niin ei tällaista
muutosta suoranaisesti voitu saada aikaan, vaan
yritti hallitus 1841 julkaisemallaan asetuksella
ainakin osittain päästä tähän päämäärään
kiertoteitse siten, ettii maanomistajille tarjottiin
tilaisuus päästä vapaiksi viinanpolttoveron
suorittamisesta ehdolla, että he luopuivat
poltto-oikeudestaan. Täten luovutetut poltto-oikeudet määrätyn
suuruisissa erissä vuokrattiin halullisille
maanviljelijöille tarkoituksella saada siten syntymään
suuria tehdasmaisia polttimoita. Tämä
suunnitelma saatiin kyllä jossakin määrin toteutetuksi,
mutta mitään siveellistä parannusta sillä ei saatu
aikaan, vaan kuului yhä valituksia lisääntyvästä
juoppoudesta. Tämän vuoksi hallitus 1852 asetti
komitean suunnittelemaan tarpeellisia muutoksia
Suomen viinalakeihin. Niitä harkitessa
vähitellen maan korkeimmille viranomaisille selvisi,
ettei riittävää parannusta tässä asiassa voitu
saada aikaan hallinnollista tietä laillisella tavalla.
Tämä vihdoin sai Suomen silloisen
kenraalikuvernöörin, kreivi Bergin, 1859 ryhtymään
aloitteeseen, joka lopulta vei valtiopäiväin
kokoonkutsumiseen 1863. Säätyjen päätöksen nojalla 1865
annetulla asetuksella kotitarvepoltto määrättiin
lopetettavaksi seur. vuoden alusta ja
korvattavaksi tehdaspoltolla. Noin 40.000 pikku
polttimoa lakkasi silloin saaden tilalleen suuria
viinatehtaita. Yleiselle siveellisyydelle tämä muutos
kieltämättä tuotti suuren edun. Ennen tätä
uudistusta lasketaan puhtaan
alkoholinkulutuksen henkeä kohti vuodessa olleen noin 5-7 litraa.
Sen jälkeen se ei ole noussut puoleenkaan tästä
määrästä.
Kun telidaspoltto oli tehnyt viinan saannin
vaikeammaksi, rupesi vähän aikaisemmin hyvin
vaatimattomana syntynyt mallasjuomateollisuus
kukoistamaan, aiheuttaen valituksia juoppouden
levenemisestä. Sen ehkäisemiseksi 1883
julkaistiin asetus, joka muutamilla poikkeuksilla myönsi
maalaiskunnille oikeuden kieltää mallasjuomani
myynnin alueellaan. Muutaman vuoden kuluttua
oli Suomen maalaiskunnista ainoastaan
muutamia, jotka eivät olleet tätä oikeutta käyttäneet
hyväkseen. Kaupungeissa mainittu asetus alisti
kunnallisen kielto-oikeuden alaiseksi ainoastaan
mallasjuomain anniskelun.
Näihin aikoihin Suomeen saapunut, nopeasti
leviävä uudenaikainen raittiusliike sai yleisen
mielipiteen vaatimaan yhä jyrkempiä
väkijuoma-liikkeen rajoituksia. Y:n 1885 valtiopäivillä
tehtiin kolmattakymmentä anomusta, joista toisissa
pyydettiin yleistä väkijuomani kieltoa, toisissa
kunnallista kielto-oikeutta. Silloinen
valtiopäivä-enemmistö ei ollut valmis menemään niin
pitkälle että olisi suostunut yleiseen kieltoon,
mutta oli taipuvainen alistamaan viinanmyynnin
kunnallisen kielto-oikeuden alaiseksi.
Valtiopäiväin päätöksen nojalla 1886 ilmestyneessä
asetuksessa viinan vähittäismyynti maalla
kiellettiin kokonaan; samoin kiellettiin sen anniskelu
lukuunottamatta rautatieasemien,
matkustajalaivojen, terveyslähteitten ja kylpypaikkojen
ravin-tolaoikeuksia. Kaupungeissa alistettiin
kunnallisen kieltovallan alaiseksi kaikki muu yleisölle
tapahtuva viinanmyynti paitsi polttimojen oikeus
myydä tuotettansa vähintään 25 kannun erissä.
Mainitun asetuksen raittiutta edistävää
vaikutusta lisäsi paljon se, että sen alaisiksi
alistettiin kaikki vähintään 25 % alkoholia sisältävät
ulkomaiset juovutus juomat, jotka erittäinkin
kotitarvepolton lakattua olivat ruvenneet leviämään,
ollen tähän saakka varsinaisia erikoissäännöksiä
vailla. V:n 1888 valtiopäiväin tekemän
anomuksen johdosta hallitus v:n 1891 valtiopäiville antoi
esityksen uudesta viinalaista, jonka nojalla
syntyneessä, seur. v. julkaistussa asetuksessa
kaupunkikuntain kielto-oikeus täydennettiin siten,
että se käsitti kaiken vähintään 22
volymi-prosenttia alkoholia sisältäväin juovutusjuomain
kaupan. Kuu kaupunkikunnat tätä oikeuttansa
eivät käyttäneet niin yleisesti kuin suuri yleisö
toivoi, johtui se siitä, etteivät vallitsevain
kunnallisten äänioikeusolojen vuoksi yleisen
mielipiteen virtaukset kaupunkikuntain hallinnossa
päässeet kyllin voimakkaasti vaikuttamaan.
Vv. 1891 ja 1903 julkaistuissa asetuksissa
laajennettiin mallasjuomain kauppaa koskevaa
kunnallista kielto-oikeutta niin, että sen ulkopuolelle
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
