Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Värihajaantuminen ... - Yhdysvallat
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1665
Värihajaantuminen
1666
loinkaan pelätä värikäyttelyn alalla
kangistumista sovinnaisuuteen ja kaavamaisuuteen.
[Chevreul, „De la loi du contraste simultanö des
eouleurs" (1839) ; Briicke, „Physiologie der
Far-ben" (1866) ; Bezold, ,,Die Farbenlehre im
Ilin-blick auf Kunst und Kunstgevverbe" (1874) ;
Leh-mann, „Farvernes elementare Aestetik" (1884) ;
Rydberg, „Det sköna och dess lagar" (1901);
Volbehr, ,,Bau und Leben der bildenden Kunst"
(1905) ; Hellpach, „Die geopsychischen
Erschein-ungen" (1911) ; Lehmann, „Hauptgesetze des
menschlichen Gefiihlslebens" (1914).] F. L.
Värihajaantuminen (prismaattinen) 1.
dispersioni (lat. dispersio < dispergere
-sirotella, hajoitella), prisman läpi kulkeneen
valkoisen valon hajaantuminen värillisiin
alkuosiinsa. Newton, ensimäinen tutkija, joka antoi
oikean selityksen v.sta, teki siitä seuraavan
kokeen. Pimeän huoneen ikkunaluukkuun
tehdystä pienestä lävestä A (ks. kuva 1)
sisääntun-keutuneet auringonsäteet muodostivat
vastakkaiselle seinälle tai varjostimelle pyöreän, valkoisen
Kuva 1.
auringonkuvan Ai. Kun sitten aukon ja
valo-täplän väliin sommiteltiin prisma P, jonka
ylöspäin käännetty, vaakasuora taittava särmä oli
kohtisuora tulosäteitä vastaan, oli täplä siirtynyt
alemmaksi RV :hen ja muuttunut pitkulaiseksi
pyöristyneine päineen (pituus 4-5 kertaa
suurempi kuin alkuperäinen) sekä värilliseksi.
Auringonkuva on siten muuttunut n. s.
spektriksi, jossa on suuri joukko toisiinsa
vähitellen sulautuvia värejä. Tavallisesti siinä
erotetaan seitsemän pääväriä, nimittäin : punainen,
punakeltainen (oranssi), keltainen,
viheriä, vaaleansininen
(syaanisini-nen), tummansininen (indigo) ja
puna-sinervä (violetti). Newton selitti syyn
vasta-mainitun kuvan ilmestymiseen olevan sen, että
valkoinen auringonvalo ei ole yksinkertaista vaan
lukemattomien eriväristen, homogeenisten
s. o. osaväreihin jakamattomien (ks. Väri)
valo-lajien kokoomus. Nuo homogeeniset säteet
taittuvat kulkiessaan prisman läpi sillä tavoin, että
punaiset säteet taittuvat vähimmin ja
punasiner-vät enimmin sekä muut säteet sitä enemmän kuta
lähempänä niiden värin nimi on äskeisessä
väri-luettelossa punasi nervää. Tällaisen selityksen
pätevyys voidaan eri tavoilla toteennäyttää. Jos
lasketaan aukon A eteen esim. vain punaista
valoa läpäisevä lasilevy, niin pyöreä, punainen
täplä syntyy R:n kohdalle. Punasinervää
lasilevyä käytettäessä olisi samanvärisen kuvan
paikka V:ssä j. n. e. Myöskin voidaan prismalla
hajoitetut värit jälleen kuperalinssillä yhdistää
valkoiseksi valoksi. Annetaan vain spektrin
kaikkien värien kohdata tällaista linssiä ja
sovite-53. X. Painettu ’•»/; 19-
taan varjostin siihen paikkaan, jossa eriväriset
säteet taittumisen jälkeen leikkaavat toisensa.
Silloin näkyy tässä paikassa valkoinen täplä.
Yhdistämällä spektrin värejä on siis
alkuperäinen valkoinen valo palautettu. Yksinkertaisella
kokeella voidaan todistaa, että spektrin eri värejä
vastaavat valosäteet ovat homogeenisia. Tehdään
sitä varten varjostimeen /SS spektrin RV paikalle
(kuva 1) aukko G, josta esim. viheriät säteet
pääsevät kulkemaan läpi, ja sovitetaan
varjostimen taakse toinen prisma Q siihen asentoon, että
sen taittava särmä on yhdensuuntainen prisman P
taittavan särmän kanssa mutta alaspäin. Silloin
ilmestyy toiselle varjostimelle ss viheriä pilkku g.
Kiertämällä prismaa P annetaan aukon G
vuoron perään läväistä spektrin eriväriset säteet,
jolloin pyöreä, alueelle rv esiintyvä (punainen
r:ään, punasinervä u:hen) kuva aina on
samanvärinen kuin aukosta G tulleet säteet. Spektrin
värejä ei siis voida enää hajoittaa uusiin
väreihin, joten ne ovat homogeeniset. Alkuperäinen
spektri on, kuten edellämainittujen kokeiden
nojalla voidaan päätellä, vierekkäisten,
pyöreiden värikuvien kokoomus. Ne peittävät osaksi
toisensa, eikä prismalla saatu spektri sentähden
ole väreiltään puhdas, vaan esiintyy siinä
sekoitusvärejä. Wollaston kehitti, käyttäen
pyöreän valonlaskija-aukon sijasta kapeaa rakoa,
paljon puhtaamman spektrin kuin Newton. Mutta
siinäkin tapauksessa aukon vieretysten syntyvät
eriväriset kuvat osaksi peittävät toisiansa. Värit
leviävät sitä enemmän toistensa alueille kuta
läheisempiä ne ovat. Ihanteelliseksi
spektriksi sanotaan spektriä, joka syntyisi, jos
rako olisi leveydeltään matemaattisen viivan
tapainen. Ihanteellinen spektri on täydellisesti
puhdas, jos jokainen rakokuva myös on
matemaattinen viiva. Viivaninuotoiseen kuvaan
kuuluvalla valolla on vain yksi määrätty
aallonpituus. Sen paikalle ilmestyy musta viiva, jos
valosta puuttuu sitä vastaavilla
aallonpituuksilla edentyvää valoa. Koska auringonvalosta
puuttuu useanlaisia värisäteitä, niin on
auringon-spektrissä hyvin suuri joukko poikittaisia
mustia juovia, n. s. Fraunhoferin viivat
(ks. Spektraalianalyysi). Niitä voidaan
menestyksellä käyttää vastaavien värilajien
paikkojen määräämiseksi spektrissä. — Eri aineiden
erilainen kyky hajoittaa värejä tulee selvästi
näkyviin, jos samalle varjostimelle kuvastetaan rinnan
näistä aineista valmistettujen, taittavilta
kulmiltaan yhtäpitävien prismojen luomia spektrejä.
Kuvassa 2 ylimmäinen spektri esittää
piilasipris-man, keskimäinen ruunillasi- ja alimmainen vesi
prisman spektrejä. Näiden aineiden eroavaisuudet
Kuva 2.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
