Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Yhdysvallat
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1719
Yhdysvallat
1731
tahtoivat siitä tehdä vapaan valtion, huolimatta
siitä, että sen eteläinen osa oli sen linjan
eteläpuolella, joka 1820 oli määrätty orjuuden
pohjoisrajaksi. Pohjoisvaltioissa syntyi erityinen puolue,
freesoilers, joka vaati kaikkien Meksikolta
saatujen territorioiden julistamista ,,vapaaksi
maaksi". Zachary Taylorin (1849-50)
ollessa presidenttinä esitettiin asiasta
kompromissiehdotus (n. s. Clayn kompromissi), jonka
Taylorin äkillisen kuoleman jälkeen presidentiksi
tullut Millard Fillmore (1850-53)
hyväksyi svysk. 1850. Sen mukaan Kalifornia
otettiin liittoon vapaana valtiona, Uusi Meksikko
ja Utah järjestettiin territorioiksi ilman
orjuuden kieltoa, Columbiassa kiellettiin orjakauppa,
mutta ei orjuus; lopuksi sovittiin, että
karanneiden orjien palauttamisesta oli annettava
ankarampia määräyksiä. Jo ennen Kaliforniaa oli
Wisconsin (1848) otettu liittoon vapaana
valtiona. V:n 1850 kompromissi ei vienyt,
niinkuin oli toivottu, orjakysymystä ratkaisuun.
Pohjoisvaltioissa, joissa varsinkin karanneiden
orjien palauttaminen herätti suuttumusta,
yleinen mielipide yhä jyrkemmin kääntyi orjuutta
vastaan; tähän suuntaan vaikutti varsinkin
Harriet Beecher-Stowen romaani „Setä Tuomon tupa"
(1852). Myöskin kongressissa orjakysymys pysyi
edelleen polttavana. V. 1854, demokraattien
valitseman Franklin Piercen (1853-57)
presidenttikautena, se hyväksyi n. s.
Kansas-Nebraska-billin, joka vasten Missourisopimusta myönsi
näiden territorien asukkaille oikeuden itse päättää,
tahtoivatko he sallia alueellaan orjuutta vai ei.
Tämän lain johdosta whig-puolue, freesoilerit ja
osa orjuutta vastustavia demokraatteja yhtyi
uudeksi suureksi puolueeksi, joka on tunnettu
republikaanien nimellä. Seuraavassa
presidentinvaalissa demokraatit kuitenkin vielä
voittivat ja valituksi tuli James Buchanan
(1857-61). Mutta senaatissa pääsivät vapaat
valtiot enemmistöön, kun liittoon otettiin vapaina
valtioina Minnesota (1858) ja Or egon
(1859). Orjuuden puolustajain ja vastustajain
välinen ristiriita kävi yhä jyrkemmäksi.
Kansasin ja Nebraskan alueilla puolueet jo
taistelivat toisiaan vastaan ajoittain ase kädessä ja
Virginiassa kiihkeä orjuuden vastustaja J. Brown
koetti (1859) saada syntymään orjakapinaa. Ilmi
sodaksi tämä ristiriita puhkesi sittenkuin 6 p.
marrask. 1860 presidentiksi oli valittu
republikaanien ehdokas Abraham Lincoln
(1861-65). Tämän vaalin johdosta unionista
erosivat ensin Etelä-Carolina, sitten Mississippi,
Florida, Alabama, Georgia, Louisiana ja Texas,
myöhemmin vielä Virginia, Arkansas,
Pohjois-Carolina ja Tennessee. Nämä valtiot ottivat nimen
,,Ameriikan konfedereeratut vallat", valitsivat
oman presidentin (Jefferson Davis) ja
varapresidentin ja laativat itselleen uuden valtiosäännön.
Astuessaan virkaansa 4 p. maalisk. 1861 Lincoln
julisti, että hän ei aikonut ryhtyä mihinkään
toimenpiteisiin orjuuden poistamiseksi niistä
valtioista, joissa se oli olemassa, mutta että hän
ei myöskään sallisi minkään valtion omin päin
erota liitosta. Kun etelävaltiot siitä huolimatta
huhtik. aloittivat sotaliikkeet, ryhtyi Lincoln
pontevasti kukistamaan kapinaa. Sotatapauksista
ks. Yhdysvaltain sisällinen sota.
Svysk. 1862 Lincoln julisti kaikki kapinallisten
valtioiden orjat vapaiksi v:n 1863 alusta.
Unioniin jääneet orjavaltiot ryhtyivät itse
poistamaan orjuutta; lopullisesti se lakkautettiin koko
unionin alueella tammik. 1865. Muutamia päiviä
sen jälkeen kuin konfedereerattujen pääkaupunki
Richmond oli vallattu, kuoli Lincoln (huhtik.
15 p. 1865) etelävaltalaisen kiihkoilijan
murhaamana.
Sisällisen sodan jälkeen antoi kysymys, millä
ehdoilla etelävaltiot saisivat palata unionin
yhteyteen, aihetta pitkällisiin selkkauksiin. Lincolnin
seuraaja Andrew Johnson (1865-69)
tahtoi, että meneteltäisiin sovinnollisesti ja ettei
sekaannuttaisi valtioiden itsehallintoon. Mutta
kongressin republikaaninen enemmistö tahtoi,
kukistaaksensa lopullisesti orjainomistajain
valtiollisen vallan ja turvataksensa neekerien
vapauden, pakottaa nämä valtiot antamaan neekereille
vaalioikeuden kieltäytyen muussa tapauksessa
ottamasta niitä nimelleen unioniin. V. 1867
hyväksyttiin „rekonstruktsionilaki", jonka mukaan koko
etelä oli asetettava sotilashallinnon alaiseksi,
kunnes valtiot olivat suostuneet tähän ja
muihin kongressin vaatimuksiin. Vv. 1868-70
etelävaltiot kaikissa suhteissa taipuivatkin. Uusiksi
valtioiksi hyväksyttiin 1861 Kansas, 1864
Nevada, 1867 Nebraska ja 1876
Colorado. V. 1867 ostettiin Venäjältä Alaska,
missä myöhemmin löydettiin kultaa
(Ivlondy-kessa). Ranska, joka Y:n sisällistä sotaa
hyväkseen käyttäen oli sekaantunut Meksikon asioihin,
oli Y:n vaatimuksesta 1866-67 pakotettu
kutsumaan sotajoukkonsa pois Meksikosta. Johnsonin
seuraajaksi tuli kenraali Ulysses S. Grant
(1869-77), joka sisällisessä sodassa oli
saavuttanut suuren maineen taitavana päällikkönä, mutta
joka valtionpäämiehenä menetti suuren osan
kansansuosiotansa antautumalla kokonaan
republikaanisen puolueen omanvoitonpyytöisten
johta-jain välikappaleeksi. Vaikka hän itse oli
rehellinen mies, ei hän kyennyt estämään sitä, että
korruptsioni ja lahjusten otto levisi yhä
laajemmalle virkamiesten ja ammattipolitikkojen
keskuudessa. Etelävaltioissa olot pysyivät edelleen
levottomina ja valkoiset osoittivat lvnchauksilla
y. m. vihamielisyyttään neekerejä vastaan, joita
ei pohjoisvaltioissakaan tunnusteta tosioloissa
valkoisten vertaisiksi. Ulkopolitiikan alalla
Grantin hallituksella oli jonkun verran
menestystä. M. m. Englanti, joka sisällisen sodan
aikana oli antanut etelävaltioiden varustaa
satamissaan kaapparilaivoja, suostui sovinto-oikeuden
päätöksestä suorittamaan Y:lle korvausta
(Alabama-juttu) ja taipui myöskin Oregonin rajaa
koskevassa kysymyksessä Y:lle edulliseen
ratkaisuun. Presidentti Rutherford B. Hayesin
(1877-81) virka-aikana etelävaltioiden valkoista
väestöä alettiin kohdella sovinnollisemmin, ja
sikäläiset olot alkoivat palata säännölliselle
kannalle. Sisällisen sodan ajoista lähtien liikkeeseen
lasketun paperirahan (greenhacks) pakkokurssi
poistettiin ja sitä ruvettiin v:sta 1879
lunastamaan kullalla. Sekä Hayes että hänen
lähimmät republikaaniset seuraajansa James A.
Garfield (1881, murhattu) ja Chester
A. Arthur (1881-85) tekivät parastansa
ehkäistyksensä häpeällistä virkamiesten lahjomista ja
torjuaksensa puoluejohtajani (..bossieu") julkeata
vaatimusta saada määräävästi vaikuttaa virka-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
