Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Äänteenmuutos ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1935
Äänteenmuutos
1943
että sana tajunnassa oli yhtynyt triumvir
sanaan), tai että joku, ilmeisesti pelkän
äänteellisen yhtäläisyyden johdosta, kihveli muodon
asemesta käyttää muotoa krihveli. II)
Muoto-opilliset eli morfologiset sarjat. 1) Saman
„sanan" kieliopilliset muodot s. o.
taivutusmuodot eli, niinkuin on tapana sanoa, kunkin
paradigman kaikki muodot, vieläpä kunkin
sanaperheen jäsenet muodostavat keskenään sarjan,
jonka toinen jäsen on saattanut antaa
mallia toiselle. Niin esim. sanottiin vanhemmassa
ranskassa amer ’rakastaa’: 1 pers. prees. aim(e),
clarncr ’huutaa’: 1 pers. claim(e), niin että
diftongi ai tavattiin ainoastaan painollisissa
tavuissa; nykykielessä sanotaan aimer: uime, mutta
clamer: clame, joten siis edellisessä sarjassa
painollisten tavujen vokalismi on mukautunut pai
nottomien tavujen vokalismin mukaan,
jälkimäisessä sarjassa on käynyt päinvastoin. Samoin on
suomessa aikaisemmin taivutettu: läksi: lahden :
lahteen, vaaksi: vaahden: vaali teen (samoinkuin
kaksi: kahden : kahteen) ; tiistii on toisaalta saatu
lahti: lahden: lahteen, joten siis 7i<:lliset muodot
ovat antaneet mallia ks:liisille, toisaalta vaaksi:
vaaksen: vaukseen, missä paradigmassa vaikutus
on ollut päinvastainen. Tämmöisiä
analogiamuodostuksia sanotaan m u o d o n t a s o i t u
k-siksi. 2) Kaikki ne kieliopilliset muodot
(taivutus*, johtomuodot), joilla on sama
kieliopillinen merkitystehtävä 1. funktsioni (esim. kaikki
genitiivit, kaikki verbin 1 :set persoonat, kaikki
imperfektit, kaikki 1 :set partisiipit j. n. e.,
kaikki -us-, -!/s-loppuiset ominaisuudennimet
j. n. e.), muodostavat sarjan, jonka jäsenet ovat
saattaneet antaa mallia toisilleen. Niin esim.
alkujaan suomessa sanottiin suapa: sanova:
kumariapa, nykyään tavallisesti saava: sanova:
kumartava, joten siis tiLssii p:lliset muodot ovat
mukautuneet v:llisten mukaan. 3) Eri
paradigmat saattavat osoittaa yhtäläisyyttä katsoen
siihen tapaan, jolla vartalo ja pääte ovat yhtyneinä
tai katsoen siihen, mitkä päätteet’niissä
esiintyvät, muodostaen paradigmatyyppejä
(..deklinatsio-neja", ..konjugatsioneja"); tällaiset kokonaiset
paradigmatyypit ovat saattaneet vaikuttaa
toisiinsa, niin että toinen on mukautunut toisen
mukaan. Niin esim. suomessa aikaisemmin
sanottiin veneh: vene(h)en: veneiltä: venefliJesen
(veneeseen) sekii toiselta puolen pärek: päre-en:
päreitä: päreehen; osittaisen yhtäläisyyden
johdosta molemmat paradigmatyypit ovat
useimmissa murteissa keskinäisesti mukautumalla
täysin yhtyneet (vene: veneen: venettä: veneeseen,
päre: päreen: päreitä: päreeseen). Samanlaista
on, että sellainen taivutustyyppi kuin norsi:
nor-sin ’kuore’ (ruots. nors) on orsi: orren tyypin
mukaan muodostunut samanlaiseksi: norsi:
nor-ren. III). Äänneopilliset eli
fonologiset sar jat. 1) Äännevaihtelusarjat, joiden jäsenet
ovat kiintyneet määrättyihin kieliopillisiin
muotoihin, saattavat keskenään muodostaa laajan
järjestelmän, jossa saattaa tapahtua siirtymisiä
sarjasta sarjaan, milloin kahdella sarjalla yksi
jäsen on yhteinen; täten siis toinen sarja on
saattanut mukautua toisen mukaan. Esim. lapissa
tavataan astevaihtelusarja vv: v: davve
’pohjoinen’, oik. = suom. syvä: gen. dave; tämän
mukaisesti sanotaan myös avve ’vyö’: gen. ave,
lähtien geuitiivistä ave ja samantapaisista heikko-
asteisista muodoista, s. o. genitiivistä ave ja
muista heikkoasteisista muodoista lähtien on
muodostettu vahva asteinen muoto avve, vaikka
vahva-asteisissa muodoissa alkujaan ei ole ollut
v, vaan nasaali (luult. Tj). Suomessa olisi
odotettava, että esim. sanottaisiin päläs: gen. [-*päi]-7jään-] {+*päi]-
7jään+} (alkup. *päf>r)äs: *pär\r\äzen < *pätr)äzen);
tämän sijasta sanotaan kuitenkin
analogiamuodostuksen johdosta joko päläs: pälkään (vrt.
olas: olkaan) tai murteittain pängäs (s. o.
pärj-Tjäs) : pänkään (vrt. kangas: kankaan). 2)
Äänne-yhtymät ovat mukautuneet asianomaisessa
kielimuodossa (murteessa) muuten yleisten yhtymäin
laadun mukaan, esim. suom. (itämurt.) siellä <
siällä (< *siyälnä, vrt. sikäli, sikäläinen).
Analogiamuodostus saattaa olla sellaista, että
siinä toinen muoto on suorastaan mukautunut
toisen mallin mukaan (y h t ä 1 ä i s t y m i n e n),
esim. suava muodosta saapa: vrt. sanova. Taikka
saattaa analogiamuodostus olla suhde- 1. p r
o-portsionianalogian ratkaisun tulos, esim.
päreen: pärettä - veneen: x, jolloin as:n
(alkuperäisen venehtä muodon) sijaan on saatu
venettä. Taikka vielä analogiamuodostus
saattaa olla sekamuodostus 1.
kontami-n a t s i o n i (ks. t.) kahdesta eri ilmauksesta,
jotka yhtaikaa ovat tunkeutuneet tajuntaan:
sellainen on murt. rohtia ’uskaltaa’ (rohjeta +
tohtia), niinikään (hyvää) uamunta, jota tervehdystä
erään tämän kirjoittajan tuttavan oli tapana
käyttää (aamua + huomenta), samoin äsken
mainittu triumfiraattori, taikkapa sellaiset mon.
genitiivimuodostukset kuin Agricolan
opetta-jaidhen (opettajain -(- opettajadhen — hänen
kirjoitustapaansa käyttääksemme).
Itsenä is- 1. vapaat muutokset ovat
sellaisia äänteellisiä uudistusmuutoksia, jotka
ovat johtuneet mielialasyistii,
hyviiilytarkoituk-sesta, n. s. eufemistisista syistä, lyhyyden
tavoittelusta j. n. e. Semmoista esim. on, että
toisinaan paljon muodon asemesta sanotaan paaljon
merkityksessä ’hyvin paljon’, tai että jaa
ilmauksen asemesta sanotaan t’1’ä tai mju tai njä, tai
että karjalassa sanotaan häkki tai häkkö ’pieni
härkä’ härgä muodon asemesta tai pottsi = porsas
(nähtävästi viilletty r:ää hyväilynimityksessä)
taikka että käytetään semmoisia muotoja kuin
peukalo tai helkkari karkeampien perkele tai
helvetti välttämiseksi tai että automobiili nimestä
muodostetaan joko auto tai biili.
Itsenäismuu-toksilla on verraten vähäinen sija
mallimuutos-ten rinnalla, jotka ovat kielenmuutosten kaikista
tärkeimpiä tekijöitä.
Viime vuosikymmenien kielitieteellisessä
tutkimuksessa on ollut tapana jyrkästi toisistaan
erottaa toisaalta „äänteensiirrokset" ja yleensä ä:t
sanan varsinaisessa merkityksessä (saks.
Laut-irandel, Lautiibergang) ja toisaalta analogia- eli
niinkuin myös on sanottu
assosiatsionimuodos-tukset. Edellisten on katsottu tapahtuvan
luonnonlakien tapaan vaikuttavien äännelakien
(ks. t.) mukaan sekä perustuvan kielen
luonnontieteelliseen puoleen, jälkimäisten olevan taas
enemmän tai vähemmän säännöttömiä ja
pohjautuvan ihmisen sielunelämään (pääasiallisesti
asso-siatsionilakeihin, ks. A s s o s i a t s i o n i). A:ten
jakoa ..äännelaillisiin" muutoksiin ja
analogia-1. assosiatsionimuodostuksiin on kuitenkin
mahdoton pitiiii yllä. Ensinnäkään tämä jako ei ole
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
