Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Äänteenmuutos ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1935
Äänteenmuutos
1946
tyhjentävä: ulkopuolelle jäävät ne ä :t, joita
olemme nimittäneet itsenäis- 1. vapaiksi
muutoksiksi. Edelleen on huomattava, etteivät n. s.
analogiamuodostukset yksinään ole
assosiatsionimuo-dostuksia, vaan että yhtä hyvin muutkin ä:t
perustuvat assosiatsioniin. Esim. sellaiset
lähi-vaikutuksiset ä:t kuin ransk. clierclier <
eer-chier, it. grolia < gloria, suom. piertune <
pientare perustuvat siihen, että siihen foneemiin,
joka on ollut tarkoitus lausua, on
assosieerautu-nut toinen foneemi, joka sekin on ollut aiottu
aivan lähihetkenä lausuttavaksi. Tämä siis
kieltämättä on assosiatsionimuodostusta. Jos
vertaamme lähivaikutustapauksia kosket
ustapauk-siin — esim. semmoiseen, ettii alkuperäisen
*1iik-tiiret muodon asemesta kantasuomessa on
syntynyt tyttäret tai italiassa oelo esiintyy muodossa
otto, niin tässä ilmeisesti /:ti mielikuva on liian
varhaisena herännyt tajuntaan syrjäyttäen
edellisen äänteen muistikuvan (niistä
akustis-fysio-logisista tekijöistä, joi ka tässä vaikuttavat
mukana, vrt. alemp.). Myöskin kun on kysymys
prosodisvaikutuksisista tai n. s. spontaanisista
ä:ista, on muistettava, ettei äänne tai foneemi
ole elossa muulla tavalla kuin
muistikuvana, jonka uudistaminen on tarpeen
äänteen uudistamiseksi. Ei mikään foneemi, mikä
kerran on lausuttu, enää voi muuttua, sillä se
on hävinnyt: meidän puheemme on alituista
assosiatsionia sen kanssa mitä ennen olemme
puhuneet ja minkä olemme muilta oppineet.
Näistä syistä on tässä hylätty jako
..äännelaillisiin" ii: ii n ja analogiamuodostuksiin ja sen
sijaan asetettu jako „jäljittelymuutoksiin" ja
..uui istusmuutoksiin", joka jako vain osaksi
käytännössä käy yhteen mainitun jaon kanssa (ja
samoin poikkeaa A. Noreeuiu esittämästä ’aosta).
Niinkuin edellisestä selviää, eivät siis edes
jäljittelymuutokset perustu ä ii n t e e n
tai foneemin muuttumiseen 1. kehittymiseen
sanan varsinaisessa merkityksessä. Siltana
ihmisen eri ääntämistoimiutaiii välillä ovat
ainoastaan muistikuvat; niiden kirkkaudesta riippuu,
tuleeko foneemi uudistettuna samanlaiseksi kuin
puhuja sen aikaisemmin on ääntänyt -—- aivan
tarkimman mukaan se kenties ei koskaan ihan
samanlaisena uudistu. Huomattava kuitenkin on,
että ääntiimistoiminta yleensä käy
totunnanomai-sesti. Kukin lapsi oppii, vähitellen voittaen
vaikeudet, lähimmän ympäristönsä käyttämän
äännejärjestelmän: määrätyn rajoitetun luvun
äänteitä, joilla kullakin on oma niin
sanoaksemme „ääntämisvyöhykkeensä", niin ettii
samaksi äänteeksi tunnetaan kokonainen sarja
äänteitii, jotka aivan pienessä m,Märässä
poikkeavat toisistaan joko asemafoneettisista syistä
(esim. suom. k sanoissa knlca, kakku, kekäle,
t sanoissa ovat ja ulra) tai myös eri yksilöiden
hiukan eriävässä ääntämisessä
(äännejärjestelmänä kuuluu myöskin, minkälaisissa
äänne-asemissa eri äänteet saattavat esiintyä, esim.
suomessa yksikonsonanttisuus sanan alussa).
Kerran saamistaan äännetottumuksista ihminen
yleensä pitää kiinni, ja sen vuoksi hiin yleensä
tarkoin toistaa omat aikaisemmat foneeminsa: se
foneemi, jonka hän uudestaan tuottaa, on
teoreettisesti aikaisemmin tuotetun „sul>slitutsioni"
1. „sijaus" (vrt. Äännesubstitutsioni),
inutta se on yleensä siksi tarkka, että se voidaan
katsoa vain edellisen reproduktsioniksi 1.
uudistukseksi; eriäväisyyttä saattavat aiheuttaa
enimmäkseen vain joko patologiset syyt tai tuntuva
vieras vaikutus (esim. kun henkilö, jolla kieli
on leikattu, käyttää p:tä sekä <:n että fc:n
sijauksena, taikka kun kauan Venäjällä
oleskellut henkilö suom. I:n sijaan on omaksunut
venäläisen ja sijaa edellisen viimemainitulla). Toisen
puhetta jäijitellessään yksilö säännöllisesti
soveltaa sen, mitä muilta kuulee, omiin
äännetottu-muksiinsa; erittäin tämä tulee näkyviin, kun hän
omistaa aineksia kielestä tai kielimuodosta, jolla
on hänen omastaan eroava äännejärjestelmä:
hän joko ei kykene tajuamaan tai ainakaan
tuottamaan vieraita foneemeja, vaau korvaa ne
lähimmällä omallaan („äännesubstitutsioni"
yleisesti tunnustetussa merkityksessä) tai sivuuttaa
vaikeudet (suom. lasi < ruots. glus). Ei
kuitenkaan aina: jäljittely saattaa olla myös
tavoittelevaa laatua: tavoitellaan jotakin
kieli-ohjetta, ylempien luokkain puhetapaa, vieläpä on
kielessäkin huomattava muoteja, joi ka
saattavat lähteä vain harvoista, vielä pii yhdestäkin
vaikutusvaltaisesta henkilöstä; erittäin
huomattava on yleis- 1. valtakielen (kirjakielen)
ääntämisen tavoittelu. Samoin on erittäin
huomattava tapaus se, että vieraita kieliii osaavat
sellaisissa sanoissa, joiden vieras alkuperä on
ilmeinen, käyttäviit vieraan kielen omaa tai sitii
lähenevää ääntämistapaa, sekä ettii tämmöinen
,,hieno" ääntäminen saa jäljittelijöitä. Täten on
kielten voinut tulla uusia äänneyhtymiä, vieläpä
uusia äänteitäkin (Iniom. esim. Länsi Suomessa
yleiset tai aikaisemmin yleiset ääntämistavat
sellaiset kuin traput, s koulu, duomari, falski, ks.
Suomen kieli, palsta I55C). Tämmöinen
„hie-nommau" tavan jäljittely saattaa myös johtaa
n. s. „yliparannukseen" I. „ultrarestitutsioniin".
Kun esim. englannin rahvaanmurteissa h on
kadonnut ja sen käyttäminen on
sivistyneisyyden merkkinä, niin puolisivistynyt helposti
„restitueeraa" sen semmoisiin paikkoihin, joissa
sitä ei ole ollutkaan. Suom. taholta tähän
kuuluvat semmoiset tapaukset kuin n (jytiäsi i =
nöyrästi tai kar j. dabakka - tahakka ’tupakka’ tai
tuo usein mainittu (mahdollisesti liioiteltu)
esimerkki „sprovastin sprouvan sprii kki".
Kun kysytään, miten jäljittelymuutokset ovat
syntyneet, on erityisesti pidettävä mielessä se
mikä äsken sanottiin, että kullakin äänteellä on
oma "vyöhykkeensä", sillä tämä seikka sisältää
siemenen toisaalta „spontaanisiin" toisaalta
proso-tlis- ja ympärysvaikutuksisiin ä:iin. Kiiti lapsi
oppii puhumaan, niin hän ei joudu ääntämään
jokaista äännettä aivan samalla tavalla kuin
vanhempi polvi, siilien ei korvan eikä
puhe-tiimien reproduktsionikyvyn tarkkuus riitä.
Hänen koko äännejärjestelmiinsä saattaa olla
hiukan edellisestä siirtynyt, ja erittäin
saattavat eräät vanhempien kielessä jo oraana
olevat eroavaisuudet kasvaa (esim. k yhtymissä
1c u ja ke). Suuremmat eroavaisuudet tulevat
yleensä ympäristön vaikutuksesta korjatuiksi,
mutta pienempiä ei eroiksi tunneta, ja ne
jäävät pysymään sekä puhuvan että ympäristön
huomaamatta. Mutta suurempikin ero saattaa
jäädä pysyväksi, jos se samalla kertaa esiintyy
suuremmassa joukossa samanikäisiä lapsia ja
pysyy yllä näiden seurustelun kautta. Varsin
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
