Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomi - Historia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1231
Suomi
12 M 2
V a a k u n a ja kansallisvärit ks.
Suomen vaakuna, IX Os. ja Suomen 1 i p p u,
Täy d. •
Historia. Maailmansodan syttyminen
herätti ensin eräillä tahoilla toiveita, että
Venäjän hallitus helpottaisi niitä
sortotoimenpi-teitä Suomen valtiollista ja kansallista olemusta
vastaan, joihin se panslavistisen aatesuunnan
tyydyttämiseksi oli ryhtynyt. Mutta pian
saatiin nähdä, että tässä oli erehdytty, vieläpä että
se päinvastoin aikoi käyttää syntynyttä sotatilaa
maamme omintakeisten olojen vielä nopeammaksi
ja täydellisemmäksi murskaamiseksi.
Eduskunnan 1914 antama anomus laillisten olojen
palauttamisesta ja puhemiehistön syksyllä tekemä
pyyntö eduskunnan koolle kutsumisesta eivät
antaneet aihetta mihinkään toimenpiteisiin. Sen
sijaan ilmoitettiin, ettei hallitus sodan aikana
aikonut valtiopäiviä pitää, ja se ryhtyi omin
päinsä valtion raha-asioita järjestelemään.
Kenraalikuvernööri Seynin lausunnossa asiasta
sanottiin, että ,,eduskunnan käsitys-eräänlaisesta
Suomen valtiollisesta autonomiasta, joka perustuisi
sen perustuslakeihin, itse asiassa on täydellinen
harhaluulo’’ ja että Venäjän korkeimman vallan
oikeus yhdessä Venäjän eduskunnan kanssa
säätää lakeja Suomelle on kieltämätön. Sotatila
antoi aihetta melkoisten ven. sotavoimien
sijoittamiseen Suomeen. Sensuuri tiukennettiin
äärettömiin saakka. Koulualalla julkaistiin
alkeis-opistojen ja tyttökoulujen uudestaan
järjestämisestä uusia asetuksia, joiden ilmeisenä
tarkoituksena oli nuorison venäläistyttäminen, ja vähää
myöhemmin myös kansakouluseminaarien
opetuksen järjestelystä, jossa myös venäjän kielelle
suotiin kunniasija ja josta tarkoitus
kansakoulujenkin vastaisesta „uudistamisesta" hyvin
selvästi pilkisti esiin. Ei voinut enää kellekään olla
epäilystä siitä, mihin oltiin menossa, jos
Venäjän senaikuinen hallitus voittajana suoriutuisi
sodasta.
Virkamiehistön vastarinta oli pääasiassa
murrettu. Ne oikeuslaitoksen virkamiehet, jotka vielä
uskalsivat lakia noudattaa ja vastustaa esim.
tunnettua n. s. yhdenvertaisuuslakia venäläisten
ja suomalaisten oikeuksista Suomessa, tuomittiin
ven. tuomioistuimissa vankeuteen Pietariin ja
virkojensa menetykseen. Yksityisiä henkilöitä,
joita epäiltiin tai jotka olivat vallanpitäjille
vastenmielisiä, vainottiin ja vietiin vangittuina
Venäjälle ja Siperiaan, niiden joukossa eduskunnan
entinen puhemies, tuomari P. E. Svinhufvud, joka
oli kieltäytynyt tottelemasta prokuraattorinviran
epälaillista haltiaa Kazanskia ja jonka
olinpaikaksi määrättiin mitä syrjäisin ja viheliäisin
Siperian paikkakunta Tymskoe.
Maalisk. 1915 kävi keisari Nikolai viimeisen
kerran Helsingissä, mutta huolimatta Seynin
suurenmoisista vastaanottohommista (hän komensi
paikalle sotaväkeä ja, kouluhallituksen heikkona
myöntyessä, pääkaupungin koulunuorison) ei
voinut asianomaisiltakaan jäädä huomaamatta
keisarilliselle käynnille osaksi tullut kylmä
välinpitämättömyys yleisön puolelta.
Suonien kansa oli jo kasvanut siitä
alaikäisyyden tilasta, jolloin sokeaa kuuliaisuutta
viranomaisille ja esivallalle pidetään velvollisuutena
silloinkin, kun nämä itse harkitusti loukkaavat
kansan laillisia oikeuksia. Nuorisossa luonnolli-
sesti ensin vakaantui päätös vaikkapa
väkisinkin vapautua sietämättömästä sorrosta, ja niin
aikaansaatiin (helmik. 1915) Saksassa Lockstedtin
leirissä kurssit suom. nuorukaisten
valmistamiseksi sotapalvelukseen isänmaansa vastaista
pelastamista varten (ks. Jääkärit, Suomen
vapaussodan valmistus ja Suomen
vapaussota, Täyd.). Liikettä seurattiin
myötätunnolla monissa sellaisissakin piireissä, joissa
ei uskallettu nuorisoa suorastaan kehoittaa
täm-1 moiseen toivottomalta näyttävään ja sen onnille
tulevaisuudelle vaaralliseen toimintaan.
Tällä kannalla olivat asiat, kun vihdoin
Venäjälläkin sietämättömiksi kärjistyneet olot
aikaansaivat vallankumouksen puhkeamisen maalisk.
11 p. 1917 ja keisari Nikolain hallituksesta
luopumisen saman kuun 15 p. Suomessa vallanku
mousta tervehdittiin yleisellä ilolla, jos kohta
Helsingin ven. sotaväen keskuudessa tapahtuneet
raa’at ja julmat upseerinmurhat heti loukkasivat
käsityskantaamme. Venäjän uusi, ruhtinas
Lvo-vin johtama väliaikainen hallitus nimitti kohta
edustajaksensa Suomea varten vapaamielisen R
o-d i t s e v i n, keskeytti 20 p. kaikki Suomea va>
taan kohdistuneet sortotoimenpiteet, ja nimitti van
gitun Seynin sijaan kenraalikuvernööriksi
maallemme suopean Stahovitsin. Valtiopäivät.
»jotka eivät sodan aikana olleet saaneet
kokoontua, mutta joita varten 1916 oli toimitettu uudet
edustajavaalit, jolloin sosiaalidemokraatit porvaril
listen puolueiden laimean osanoton vuoksi olivat
saavuttaneet heikon enemmistön (103 ääntä 97
vaataan), kutsuttiin taas toimintaan. Muodostettiin
kokoomushallitus (senaatti), johon kuului 6
sosiaalidemokraattia, niiden joukossa puheenjohtaja
O. Tokoi, ja 6 porvarillista jäsentä.
Prokuraattoriksi tuli Siperian vankeudesta palannut
P. E. Svinhufvud. Venäjällä tapahtuneen
vallankumouksen johdosta oli kysymys Suomen
suhteesta Venäjään ja sen itsenäisyydestä astunut
uuteen vaiheeseen. Kaikissa puolueissa oltiin
yksimielisiä siinä, että itsenäisyyteen oli
mahdollisimman suuressa määrässä pyrittävä, mutta
kaikissa oli myös olemassa jyrkempi ja maltillisempi
suunta. Ensi aluksi sosiaalidemokraatit
nimenomaan esiintyivät jyrkän suunnan etunenässä ja
heidän ehdotuksestaan hyväksyi eduskunta
(heinäk.) n. s. valtalain, jolla korkein valta Suomessa
siirrettiin eduskunnalle ja maa julistettiin
Venäjän hallituksesta riippumattomaksi, kuitenkin
• ulkopoliittisia ja sotilaallisia asioita
lukuunottamatta. Tämän rajoituksen kautta jäi itsenäisyys
tositeossa varsin pätemättömäksi, ja kun .
eduskunnalla ei ollut riittäviä voimia tekemänsä
päätöksen tueksi, oli se tehnyt valtiollisen virheen.
Muuten sosialistit, käyttäen enemmistöänsä
hyväkseen, sääsivät lain 8-tuntisesta työpäivästä
ja erittäin radikaalisen kunnallislain.
Venäjän väliaikainen hallitus piti kuitenkin valtalaki;]
ilmeisenä uhmana itseänsä vastaan, hajoitti
valtiopäivät ja määräsi uudet edustajainvaalit
pidettäviksi. Sosialistit koettivat tosin ensin olla
hajoituskäskyä noudattamatta, mutta lopulta
hekin alistuivat ja ottivat osaa uusiin vaaleihin
toivoen uudessa eduskunnassa saavansa vielä
suuremman enemmistön. Mutta tässä he kokonaan
pettyivät; vaalit tuottivat tosin pienen, mutta
sittenkin varman enemmistön porvarillisille
puolueille, joilla yhdessä oli 108 ääntä sosialistien
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
