Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Venäjä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1453.
Venäjä
1154
useita uusia. — Pääkaupunkina on maaliskuusta
1918 Moskova. Neuvostovallan lippu
on punainen ja varustettu tasavallan venäläisen
nimen alkukirjaimilla R. S. F. S. R.
Hist oria. Syksyllä 1918 oli Neuvosto-V.
joka taholla vihollisten ympäröimä.
Ympärysvallat olivat katkaisseet diplomaattiset suhteet
bolsevikkeihin, ja niiden sotaväkeä oli viety
Venäjän alueelle. Englanti, Ranska ja Yhdysvallat
olivat lähettäneet joukkoja Muurmannin
rannikolle ja Arkangeliin, mistä ne pyrkivät
etenemään etelää kohti osittain Muurmannin, osittain
Vologdan rataa ja osittain Vienajokea myöten
Kotiasia kohti. Itä-Siperiassa taas Yhdysvaltain
)a Japanin joukot miehittivät rautatien
Vladivostokista Baikaliin asti. Myöskin Ukraina ja
reunavaltiot suhtautuivat vihamielisesti
Neuvosto-V:iiän. Itse V:llä oli muodostunut joukko
vastavallankumouksellisia hallituksia, jotka kävivät
julkisotaa neuvostovaltaa vastaan. Niin oli
Arkangelissa syntynyt engl. joukkojen turvissa
Pohjois-V:n hallitus, Donin ympärillä oli
muodostunut Donin tasavalta ja etelämpänä Krimin
tasavalta. Voimakkaampia vastavallankumouksen
keskuksia olivat kuitenkin Siperiassa aikaansaatu
Omskin hallitus ja Kubanin alueella
Jekaterino-dariin asettunut Etelä-V:n hallitus. Omskin
hallituksessa pääsi ennen pitkää johtavaan
asemaan amiraali K o 11 s a k, joka asetti
päämääräkseen V:n uudistamisen ja nimitti itseänsä
„Venäjän ylimmäksi hallitusmieheksi". Hänen valtansa
käsitti nimellisesti koko sen alueen, joka
ulottuu Tyynestä valtamerestä Uralin länsipuolelle.
Itä-Siperiassa oli kuitenkin todellisena
vallanpitäjänä atamani Semenov, Koltsakin vallan
pää-tukena olivat alkuansa tsekkoslovaakkilaiset
joukot, joiden avulla Siperia kesällä 1918 oli
päässyt vapaaksi bolsevikkien vallasta. Yhä edelleen
liikkui kuitenkin Siperiassa ryösteleviä ja
murhaavia bolsevikkijoukkioita, varsinkin Siperian
radan varsilla, valloittaen toisinaan syrjässä
olevia kaupunkejakin. Etelä-V:n hallitus
nojautui n. s. vapaaehtoiseen armeiaan, jonka
ylipäällikkönä oli kenraali D e n i k i n.
Tammik. 1919 ympärysvallat presidentti
Wilsonin aloitteesta ehdottivat, että jokainen
Siperiassa tai Euroopan V:n rajojen sisäpuolella
oleva järjestynyt ryhmä, jolla oli valtiollista tai
sotilaallista merkitystä, lähettäisi helmik. 15
p:ksi valtuutettuja Marmara-meren
Prinssinsaa-relle neuvottelemaan suurvaltain edustajain kanssa
rauhan palauttamisesta V:lle. Suunnitelluista
neuvotteluista ei kuitenkaan tullut mitään, sillä
V:n vastavallankumoukselliset hallitukset
kieltäy-tyivät noudattamasta annettua kehoitusta. Ne
tw
pitivät nähtävästi neuvotteluihin ryhtymistä
turhana, sitä suuremmalla syyllä, kun ne toivoivat
ennen pitkää voivansa asevoimin kukistaa
neuvostovallan. Aluksi tätä uhkasi suurin vaara
Koltsakin hallituksen puolelta. Tätä kannattavat
tsekkoslovaakkilaiset joukot, joiden oli
loppukesästä 1918 täytynyt peräytyä Volgan varsilta
Uralin länsipuolelle, pitivät v-n 1919
talvikuukausina siellä hyvin puoliansa bolsevikkien
hyökkäyksiä vastaan. Sittenkuin Koltsak
kevätpuolella saattoi lähettää enemmän väkeä rintamalle,
aloittivat hänen joukkonsa yleisen rynnistyksen
tunkeutuen pohjoisessa Vjatkaan ja etelässä
Samaraan. Mutta siihen pysähtyikin niiden etenemi-
nen, ja alkukesästä alkoi Koltsakin armeia
vuorostaan peräytyä Volgan linjalta. Hänen
tappiolle joutumisensa tärkeimpänä syynä on pidetty
rintaman takana syntyneitä kapinoita, jotka
pakottivat hänen lyhentämään rintamaansa.
Toiselta puolen on taas väitetty, että hänen
vastoinkäymisensä johtui etupäässä
tsekkoslovaakki-laisten joukkojen omituisesta esiintymisestä.
Näiden joukkojen varsinaisena päämääränä oli
kotiin pääseminen, mutta kun läntinen tie
bolsevikkien voimistuneen vastarinnan tähden
näyttikin tukkeutuvan, alkoivat ne vaatia rauhan
tekemistä. Kun Omskin hallitus ei ottanut tätä
vaatimusta kuuleviin korviin, jätti
tsekkoslovaak-kien ylipäällikkö kenraali Gaida esikuntineen
rintaman ja lähti Vladivostokiin. Myöskin
hänen joukkonsa alkoivat siirtyä rintamalta
itäänpäin pyrkien samaan kaupunkiin. Näin särkyi
Koltsakin rintama. Hänen venäläiset joukkonsu
eivät halunneet tai eivät kyenneet pitämään
puoliansa, vaan alkoivat myöskin peräytyä
antautuen suurina osastoina viholliselle. Jo
heinäkuun 10 p. bolsevikit saivat haltuunsa
Jekaterin-burgin ja saattoivat jatkaa Koltsakin armeian
takaa-ajoa Uralin itäpuolella. Viimemainitun
mukana kulkivat itäänpäin myöskin suuret
pako-laislaumat. Lokak. - marrask. vaiheilla joutui
Omsk bolsevikkien valtaan, ja Koltsakin armeian
vastarinta oli pian kokonaan murrettu. Hän itse
ja hänen hallituksensa jäsenet asettuivat jouluk.
Irkutskiin. Täällä Koltsak joutui riitaan tsekko
slovaakkien kanssa. Tammik. 1920 nämä
vangitsivat ja luovuttivat hänet ja pääministeri Pepel
jajevin Koltsakin kapinallisille sotamiehille, jotka
helmik. ampuivat heidät kummankin. Perimäi
senä syynä Koltsakin yrityksen raukeamiseen
lienee ollut väestön laimea kannatus. Talonpojat
olivat tyytymättömiä sotaväenottoihin, ja kau
punkilaiset siihen ankaraan komentoon, jota hän
ylläpiti ja josta saatiin aihetta syyttää häntä
siitä, että hän pyrki uudistamaan tsaarinvallan
aikuista järjestystä. Koltsakin kukistuttua bol
sevikit vähitellen saivat haltuunsa myöskin Bai
kalin itäpuolella olevat seudut. Aluksi rintama
japanilaisia ja Semenovia vastaan kulki Verhne
Udinskin ja Tsitan keskiväliltä. Mutta
japanilaiset alkoivat vähitellen vetäytyä Mantsurian
rajalle ja silloin täytyi Semenovinkin, jota ahdis
tettiin joka taholta, poistua kasakka- ja muine
joukkoineen Mongoliaan. Transbaikaliasta, missä
on esiintynyt useita „hallituksia", muodostui
kommunistinen „Kaukaisen idän tasavalta", jonksi
hallitus oli aluksi Verhne Udinskissa. Valkoisia
aineksia vainottiin kaikkialla, ja varsinkin Koi
tsakin entisiä, vangiksi joutuneita tai
antautuneita upseereja ammuttiin joukoittain.
Toukokuun jälkipuoliskolla 1919 alkoi
Deniki-nin vapaaehtoinen armeia Etelä-Venäjältä edetä
pohjoista kohti päämääränään samaten kuin
Kol-tsakillakin Moskova. Denikinilläkin oli aluksi
menestystä. Hän valloitti alueen ja kaupungin
toisensa jälkeen, m. m. Krimin niemimaan, idässä
Tsaritsynin ja heinäk. Kamysiuin, mistä hänelle
avautui mahdollisuus päästä yhteyteen
itärintaman eteläpäässä taistelevien Dutovin johtamain
Orenburgin kasakkaiu kanssa, lännempänä Har
kovan, Pultavan, Odessan. Elokuun loppupäivinä
Denikin miehitti myöskin Kiovan, jonka
Petlju-ran ukrainalaiset olivat vähää ennen vallanneet.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
