- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 2. Confrater-Haggai /
327-328

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Diophantos ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

327 Diplococcus—

Diplococcus ks. Kokki.

Diploë (< kreik. diplo’os - kaksinkertainen),
litteitten luitten sisäosien kudos, hohka-aine.

Diploedri ks. Dyakisdodekaedri.

Diplokokki ks. Kokki.

Diplomaatti (kreik. diplöma = kirje), oik.
diplomien tekijä; henkilö, jonka tehtävänä on
pitää neuvotteluja vieraiden valtioiden kanssa;
vierasta valtiota edustava lähettiläs tai yleensä
diplomaattikunnan jäsen; tavallisissa oloissa
d:ksi sanotaan henkilöä, joka taitavalla,
kohteliaalla, jyrkkyyttä välttävällä esiintymisellä
saavuttaa tarkoituksensa. vrt. Diplomi,
Diplomatia, Diplomaattikunta.

Diplomaattikunta käsittää kaikki jossakin
valtiossa toimivat ulkovaltain lähettiläät
(toisinaan siihen luetaan kuuluviksi myöskin
lähetystöjen virkamiehet: lähetystönsihteerit ja
attaseat) . Kokonaisuutena d. esiintyy tavallisesti
vain erityisissä juhlallisissa tilaisuuksissa, esim.
kruunauksissa, hovijuhlissa, ja myöskin silloin
kun d:n oikeuksia on loukattu. Tällaisissa
tilaisuuksissa d:n esimiehenä (ransk. doyen) esiintyy
se korkeimman arvoluokan lähettiläs, joka on
pisimmän ajan ollut asianomaisessa valtiossa —
katolisissa valtioissa on d:n esimiehenä
tavallisesti paavin lähettiläs (nuntius).

Diplomaattinen agentti. 1.
Diplomaattikunnan (ks. t.) jäsen. — 2. Joskus annetaan
myöskin konsuli virkamiehille (varsinkin jos he
toimivat Euroopan ulkopuolella olevissa
valtioissa) diplomaattisen agentin arvo, jolloin
heidät luetaan diplomaattikuntaan kuuluviksi.

Diplomatarium (mlat., vrt. Diplomi) on
kokoelma jotain määrättyä maa-aluetta tai laitosta
koskevia vanhempia, erittäinkin keskiaikaisia
asiakirjoja. Tärkeä Suomenkin
historiantutkimukselle on Ruotsissa ilmestynyt laajasti
suunniteltu teos „Svenskt diplomatarium", jonka J. G.
Liljegren aloitti 1829; sitä on tähän saakka
ilmestynyt 6 osaa, jotka sisältävät asiakirjat
v:een 1350, ja toinen sarja, 3 osaa, vuodet
1400-1420. Täydennyksenä tähän on N. A. Kullbergin
luettelo ,,Svenska riksarchivets pergamentsbref
från och med år 1351 förtecknade"(vuoteen 1400).
Norjassa on painettu ,,D. norvegicum", joka
ulottuu 1500-luvun loppupuoleen (17 osaa).
Tanskassa ei ole täydellistä diplomatariumia
julkaistu, vaan ainoastaan asiakirjain luettelo, jossa
lyhyesti ilmoitetaan niiden sisällys:
,,Reperto-rium diplomaticum regni danici mediævalis". —
Suomessa on valtionarkistonhoitaja R. Hausen
ryhtynyt toimittamaan Suomea koskevaa
keskiajan D:ia, johon kuitenkin kokonaisuudessaan
painetaan ainoastaan ennen julkaisemattomat tai
vaikeammin saatavissa olevat painetuissakin
teoksissa tavattavat asiakirjat. Teos on jo osaksi
painettu, vaikkei vielä ilmestynyt. k. g.

Diplomatia (kreik. diplöma = kirje),
kansainvälisten suhteiden alalla liikkuva valtiotaito;
tällä alalla toimivien henkilöiden yhteisnimitys
(vrt. Diplomaattikunta) ; jonkun
diplomaatin tai valtiomiehen toimintatapa;
valtioviisaus.

Niinkauan kuin järjestettyjä valtioita on
ollut olemassa, ovat niiden väliset suhteet
pakoit-taneet hallituksia keskinäisiin neuvotteluihin,
jotka ovat tapahtuneet lähetystöjen ja
lähettiläiden välityksellä. Näissä neuvotteluissa nouda-

Diplomatiikka 328

tettavat muodot ja diplomaattisten henkilöiden
loukkaamattomuus ovat kansainoikeuden
ensi-mäisiä alkeita. Jo itämaalaisilla kansoilla,
kreikkalaisilla ja roomalaisilla kehittyi yleisesti
tunnustettuja sääntöjä, joilla eri valtioiden
edustajain yhteistoiminta järjestettiin. Rooman
vallan traditsioneja ylläpitivät tälläkin alalla
saksa-laisroomalainen keisarivalta ja katolinen kirkko,
jonka keskuudesta keskiajan diplomaatit
tavallisesti olivat lähteneet. Uudenaikaisten
kansallisvaltioiden synnyttyä kansainväliset suhteet
tulivat entistä vilkkaammiksi ja etujen ristiriitoja
sattui entistä tiheämmin. Tästä oli
seurauksena, että kansainvälinen d:kin saavutti entistä
suuremman merkityksen. Ennen oli tultu
toimeen satunnaisilla lähettiläillä ja lähetystöillä.
Uudenajan alkupuolella hallitukset huomasivat
tarpeelliseksi pitää vieraissa valtioissa vakinaisia
lähettiläitä, jotka pysyväisesti valvoivat
hallitustensa etuja. Vakinaisia lähettiläitä rupesivat
ensin käyttämään Italian valtiot (jo 15:nnellä
vuosis.), sittemmin Espanja, Ranska ja
germaanilaiset valtiot (Ruotsi jatkuvasti 1600-luvun
alkupuolelta asti). Westfaalin rauhan jälkeen
(1648) on sääntönä, että kaikki tärkeämmät
valtiot pitävät toistensa luona vakinaisia
lähetystöjä. Vakinaisia lähettiläitä on neljä
arvoluokkaa: ambassadöörit, envoyét 1. ministerit,
minis-teriprcsidentit ja eliargés d’affaires (ks.
Lähetystö). Erityisissä tilaisuuksissa esim.
rauhanneuvotteluissa käytetään edelleenkin usein
satunnaisia edustajia, joilla kuitenkin on kaikki
vakinaisen lähettilään oikeudet; erikoisia
tehtäviä, esim. rajankäyntejä varten taas
komissaareja, joita ei yhtävähän kuin konsulejakaan lueta
varsinaisiin diplomaatteihin kuuluviksi. —
Diplomatian kielenä oli ennen vanhaan latina, mutta
Ludvik XIV:n ajoista alkaen (17:nneltä vuosis.)
latina joutui syrjään ranskan rinnalla, jota tätä
nykyäkin yleensä käytetään konferensseissa ja
suullisissa keskusteluissa. Diplomaattisessa
kirjeenvaihdossa useat suuret vallat nyt
käyttävät omaa kieltään, mutta mukana seuraa,
tavallisesti ranskalainen käännös. [O. Krauske,
,,Die Entwickelung der ständigen Diplomatie";
Hill, „A history of diplomacy in the
international developement of Europe"; F. v. Liszt, „Das
Völkerrecht".] j. f.

Diplomatiikka (kreik. diplöma = kirje),
historian aputiede, jonka tehtävänä on kriitillisesti
tutkia diplomeja (ks. t.) ja muita historiallisia
asiakirjoja, tulkita niitä oikein ja ennenkaikkea
ratkaista, ovatko ne aitoperäisiä vai ei.
Keskiajalla ja uuden ajan alussa sepitettiin paljon
vääriä asiakirjoja ja d. sai alkunsa juuri siitä,
että tutkijat 17:nnellä vuosis. tahtoivat erottaa
nämä väärennetyt asiakirjat oikeista. D:n
perustajana voi pitää ransk.
benediktiinimunk-kia Jean Mabillonia, joka teoksessaan
„De re diplomatica" (1681) ensi kerran
järjestelmällisesti esitti tieteellisen asiakirjakritiikin
objektiiviset perusteet. Mabillonin periaatteita
keiiittivät edelleen 18:nnella vuosis. ransk.
bene-diktiinimunkkikuntaan kuuluvat tutkijat
(,,Nouveau traité de diplomatique" 1750-65) ja
Saksassa Gatterer, Schönernann y. m., 19:nnellä
vuosis. Ranskassa École des chartes, Saksassa
varsinkin Ficker ja Sickel. [H. Bresslau,
„Hand-buch der Urkundenlelire", Fr. Leist, „Urkunden-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:29 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/2/0182.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free