Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Doggi ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
353
lännin ja Tanskan välillä. 54° 15’ ja 55° 40’välillä
polij. leveyttä, sekä 1° ja 4° 40’ välillä it.
pituutta sijaitseva, 515 km pitkä ja 64 km leveä
hietamatalikko. D. on hyvin kalarikas,
erittäinkin sillin ja turskan kalastusta harjoittavat
suuressa määrin englantilaiset ja hollantilaiset
kalastajat. — Tunnettu englantilaisen ja
hollantilaisen sotalaivaston välisestä meritaistelusta
5 p. elok. 1781, niinikään venäläis-japanilaisen
sodan ajalta, jolloin, yöllä vasten lokak.:n 21 p.
1904, Itä-Aasian sotanäyttämölle matkaava
amiraali Rozdestvenskijn johtama venäläinen
laivasto erehdyksestä pommitti D:lle asettuneita
engl. kalastajahöyryjä, luullen niitä
hyökkääviksi japanilaisiksi torpeedoveneiksi.
Upotet-tuaan yhden ja vahingoitettuaan kahta
kalastaja-alusta laivasto jatkoi matkaansa. Tapaus herätti
kiihtymyksen myrskyn Englannin yleisössä,
mutta diplomaattisissa piireissä käsiteltiin asiaa
maltillisemmin, joten rauhallinen sovinto saatiin
aikaan. Venäjä suoritti, kansainvälisen
tuomioistuimen tuomion mukaan
vahingonkorvaukseksi 65,000 puntaa. E. E. K.
Doggi ks. Koira.
Dogmaattinen opetuskulku, ks.
Opetus-kulku.
Dogmatiikka (< kreik. dogma - oppilause),
oppi dogmeista (ks. t.). Dogmatiikalla
tarkoitetaan sitä teologista tiedettä, joka
järjestelmällisesti käsittelee kirkon oppia. Dogmatiikan
rinnalle asetetaan tavallisesti etiikka eli siveysoppi;
yhteensä ne muodostavat systemaattisen eli
järjestelmällisen jumaluusopin.
Dogmaattisen tieteen yhtenä päätehtävänä on
kaikkina aikoina ollut rakentaa jonkunlainen
välitys ajan yleisen maailmankatsomuksen ja
kristillisen tajunnan välille. Niinpä jo
ensimäi-sessä kristillisessä dogmatiikassa, Origeneen
teoksessa: Periarkhön („Perusteista"). Teos
on tosin kirjoitettu harhaoppista gnostisismia
(ks. t.) vastaan, mutta sisältää siitä huolimatta
runsaasti platonilaisen filosofian aatteita.
Myöskin länsimaisen kirkon suurin dogmaattinen
kirjailija, Augustinus (ks. t.) on filosofisesti
kokonaan uusplatonilaisen maailmankatsomuksen
kannalla.
Keskiajalla käsittävät kirkon oppineet
päätehtäväkseen kirkon oppien oikeaksi
todistamisen. Mutta kun tämä tapahtui kreikkalaisen
filosofian tarjoomilla apukeinoilla, muodostui
siitä kristillisen ja antiikkisen
maailmankäsityksen yhteensulatus. Skolastiikassa,
niinkuin keskiajan tiedettä nimitettiin, on
kristilliset kuteet, mutta kreikkalaiset loimet.
Itämailla kangistui kaikki tieteellinen toiminta
aikaisin: kreikkalaisen dogmatiikan pääteos on
vieläkin Johannes Damaskolaisen
(k. 754 j. Kr.) kirja Pegë’ gnöseös („Tiedon
lähde"). Se valtava sysäys, jonka länsimainen
jumaluusoppi oli Augustinuksesta saanut, ei
itämaiseen kirkkoon vaikuttanut.
Länsimailla olivat ensimäiset skolastikot
vakuutetut kirkon opin ja järjen täydellisestä
sopusoinnusta. Anselm Canterburylainen
(k. 1109) todisti järkisyillä niin hyvin Jumalan
olemisen (kirjoissa „Monologium" ja
„Proslo-gium") kuin sovituksen välttämättömyyden
(kirjassa „Cur Deus homo?"). Abélard (k. 1142)
ja hänen oppilaansa Petrus Lombardus
12. II. Painettu 10
354
(k. 1164) saattoivat kirkon opin
kokonaisuudessaan järjestelmälliseen muotoon. Jälkimäisen
teoksesta: ,,Sententiarum libri IV" muodostui
keskiajan jumaluusopin peruskirja. Abélard, joka
pohjasävyltään oli kriitillinen, koetti osoittaa
kirkollisen perimätiedon ristiriitaisuutta (teos:
„Sic et non" = ,,Niin ja ei"), jota vastoin Petrus
Lombardus tahtoi toteennäyttää sen
sopusointuisuuden. Skolastiikan kukoistusta edustavat:
Thomas ab A q vino (k. 1274) ja
Johannes Du ns Scotus (k. 1308). Molemmat ovat
täysin perehtyneitä Aristoteleen logiikkaan ja
sovittelevat sitä suurella taituruudella kirkon
oppijärjestelmään. Jälkimäinen heistä alkaa jo
epäillä kirkonopin ja filosofian sopusointua, jonka
lähden hän myöntää, että useat uskonopit eivät
ole järkisyillä todistettavissa. Koska nämät
skolastikot kokosivat kaikki tietonsa suuriin
,,Summa" nimisiin teoksiin, ruvettiin heitä ja
heidän seuraajiaan nimittämään summisteiksi.
— Neljännellätoista vuosisadalla skolastiikka
alkoi nopeasti rappeutua. Aikakauden etevin
skolastinen oppinut: Wilhelm
Occamilai-n e n (k. 1347) väitti suoraan, että uskonopit
ovat kokonaan epäjärjellisiä, jotenka ne ovat
uskottavat yksinomaan kirkon auktoriteetin
perustalla. Uskominen vastoin järkeä on muka
erityisesti ansiollinen. Tämmöinen oppi oli
luonnollisesti skolastisen tieteen vararikko.
Uskonpuhdistuksen jälkeen ei
katolinen dogmatiikka ole tuottanut
merkittävämpiä tuloksia. Tridentin kokouksen
päätöksien pohjalla kardinaali B e 11 a r m i n
(1542-1621) laski myöhemmän katolisen uskonopin
perustukset. V. 1879 Leo XIII julisti bullalla
„Æterni patris" Tuomas Akvinolaisen katolisen
kirkon normaaliteologiksi. Tämän kirkon
suhteellisesti itsenäisin dogmaatikko 19:nnellä
vuosis. oli Würzburgin professori Hermann
S ch eli (k. 1906), joka vapaampien
mielipiteittensä vuoksi sai kärsiä paljon vainoa (ks. R
e-formikatolisuus).
Protestanttinen dogmatiikka
pyrki alussa vapautumaan skolastisesta
tradit-sionista. Tarmokkaan yrityksen tähän suuntaan
teki Melanchton teoksessaan „Loci
commu-nes" (1521), jossa hän nimenomaan ilmoittaa
ra-joittuvansa niihin opinkappaleihin, joilla on
käytännöllistä merkitystä uskonelämässä. Teokselta
puuttuu kumminkin järjestelmällistä rakennusta.
Niin hyvin yhtenäisyyden kuin ajatuksen
terävyyden kannalta on protestanttisen uskonopin
pääteos Calvinin ,,Institutio religionis
chris-tianæ" v. 1536, jolla uskonriitojen takia ei
kuitenkaan ollut luterilaisen uskonopin kehitykseen
suurempaa vaikutusta. Skolastista filosofiaa ei
ajan pitkään voitu protestanttisesta
dogmatiikasta syrjäyttää. Melanchton itse laati
Aristoteleen filosofian oppikirjoja ja ennen pitkää
ruvettiin myöskin luterilaista uskonoppia
käsittelemään skolastisen metodin mukaan. Näin sai
alkunsa puhdasoppinen dogmatiikka,
jonka etevimpiä edustajia olivat: Johann
Gerhard, Calowius, Quenstedt,
Holla-z i u s, Suomessa: Enewald Svenonius (k.
1687). Sen valopuolena olivat: käsitteellinen
selvyys ja ankara järjestelmällisyys, sen heikkona
puolena: intellektualismi ja jyrkkä
suvaitsemattomuus. Puhdasoppisuusajan jälkeen protestantti-
Doggi—Dogmatiikka
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
