Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Dohm ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
359
kilö, joka tukee mielipiteitään tieteellisillä
perusteilla; henkilö, joka mielipiteittensä
sovittamisessa eksyy epäkäytännölliseen yksipuolisuuteen
eikä ota huomioon tosiasiallisia edellytyksiä.
Valtiolliseksi termiksi tämä sana muuttui
Ranskassa 1816, jolloin äärimäiset rojalistit alkoivat
käyttää sitä siitä vasemmiston ryhmästä, joka
— välittämättä hallitusmuodon tasa- tai
yksin-valtaisuudesta — asetti toimintansa ohjeeksi
yksinomaan sen periaatteen (doktriinin), että
hallituksen oikeutus yksinomaan riippuu siitä
tavasta, jolla se käyttää valtaansa.
Dokumenteerata (vrt. Dokumentti),
asiakirjoilla tai muilla todisteilla näyttää toteen.
Dokumentti (lat. docume’ntum = oppi, joka on
jostakin johdettavissa, todistus, < doccVe -
opettaa), asiakirja, todistuskappale.
Dolce [-tse] (it., < lat. dvtlcis - suloinen),
lempeästi, vienosti.
Dolce far niente [-tse -e’-] (it.), suloinen
toimettomuus.
Dolci [doltsi], Carlo (1616-86), it.
taidemaalari, saavutti aikoinaan suurta suosiota
Kristus- ja pyhimyskuvillaan. Vaikka ei
Voikkaan kieltää hänen melkoista taiteellista kykyään
ja kauneusaistiaan, vaikuttavat hänen useimmat
teoksensa keimailevalla tunteellisuudellaan,
nukkemaisella sievyydellään ja maneerimaisilla
eleillään kumminkin ajan pitkään jotenkin
tympäisevästä Parhain niistä on Dresdenin gallerian
,,Pyhä Cecilia" (ks. Cecilia). Useimmat
hänen taulunsa ovat Firenzen museoissa, monet
aikaisemmin hänen nimellään kulkevista ovat
hänen lukuisien jäljittelijöidensä työtä.
F. L.
Dolcian 1. D u 1 c i a n (it. dolciano < lat.
dul-cis = suloinen). 1. Fagottisoittimen edeltäjä,
16:n-nella ja 17:nnellä vuosis. — 2. Pehmeästi
ään-nistetty 8’- tai 16’-jalkainen äänikerta uruissa
taikka harmoonissa. I. K.
Doleriitti, eräs basalttimuunnos.
Doles [dö-], Johann Friedrich
(1715-07), saks. kirkkosäveltäjä, Bachin oppilas,
1756-89 Leipzigin Thomas-kirkon kanttorina. Ajan
aistia kuvaavaa on, että hän erään teoksensa
esipuheessa esitti fuugatyylin poistettavaksi
kirkkomusiikista; sen verran siis hän oli
käsittänyt suurta opettajaansa ja edeltäjäänsä!
I. K.
Dolgorukij ks. D o 1 g o r u k o v.
Dolgorukov 1. Dolgorukij
rü’-J, ven. [-ruhtinassuku, polveutuu pyhästä ruhtinas Mikael
Vsevolodovits Tsernigovskijsta. Sen jäsenistä
ovat huomattavimmat:
1. Maria D., tsaari Mihail Fedorovitsin,
ensimäisen Romanovin-sukuisen Venäjän
hallitsijan, puoliso 1624.
2. Jakov Fedorovits D. (1659-1720),
kenraali. Oltuaan lähettinä Ranskassa ja
Espanjassa ja otettuaan osaa molempiin Asovan
sotaretkiin, D. joutui Narvan tappelussa 1700
ruotsalaisten vangiksi, viettäen toistakymmentä
vuotta osittain Tukholmassa, osittain
Pietarsaaressa. Mutta matkalla Uumajaan hänen
onnistui muiden venäläisten vankien kanssa saada
haltuunsa laiva, jolla purjehtivat Vironmaalle
karkuun. Kotimaassaan D. käytti Ruotsissa
saamiaan kokemuksia valtion palveluksessa.
Erittäinkin revisionikollegin puheenjohtajana hän
360
osoittautui lahjomattomaksi ja
oikeudenmukaiseksi mieheksi.
3. Vasilij Vladimirovits D.
(1667-1746), kenraalisotamarsalkka. Kunnostautui
Mi-taun valloituksessa (1706), Donin kasakkain
kapinan kukistamisessa (1708), otti vaikuttavasti
osaa Poltavan voitokkaaseen taisteluun (1709),
Stettinin valloitukseen (1713). Myöhemmin hän
oli kahdesti (1718 ja 1739) ajettu maanpakoon,
josta hän kuitenkin muutamien vuosien kuluttua
pääsi taas ajaksi korkeihin luottamustoimiin.
Niinpä hänet 1741 nimitettiin sotakollegin
presidentiksi.
4. Vasilij Lukit s D. (1672-1739),
valtiomies, oli lähettiläänä Puolassa, Tanskassa ja
Ranskassa sekä Ruotsissa (1726-27), jossa hän
koetti turhaan lahjuksilla ja pelotuksilla saada
Ruotsia luopumaan hannoverilaisesta alliansista.
D. herätti kysymyksen Anna Ivanovnan
asettamisesta valtaistuimelle, mutta muiden kanssa
myöskin pakoitti tämän allekirjoittamaan
vakuutuskirjan (1730). Anna kuitenkin anasti heti
itsevaltiuden ja ajoi D:n maanpakoon
Vienan-kaupunkiin. Bironin toimesta hänet 1739
mestattiin Novgorodissa.
5. Ivan Aleksejevits D. (1708-39),
ylikamariherra, oli Pietari II:n kasvinkumppani,
jonka kautta D:n suku sai suuren vaikutusvallan
hallituksessa. Tsaarin kuoltua D. koettikin
hankkia kruunun sisarelleen, Ekaterina D:lle,
jonka kanssa Pietari oli 1729 kihlautunut.
Yritys epäonnistui, ja D. joutui maanpakoon
Siperiaan. Hänet kutsuttiin sieltä 1735, mutta
mestattiin 1739 lähellä Novgorodia.
6. Vasilij Krimskij Mihailovits D.
(1722-82), sotilas. Katariina II:lta hän Krimin
valloituksen johdosta (1771) sai liikanimen
„Krimskij". D. oli v:sta 1780 suosittu Moskovan
ylipäällikkö.
7. Mihail Petrovits D. (1780-1808),
otti 1806-07 Kuurinmaan rakuunarykmentin
päällikkönä osaa melkein kaikkiin ranskalaisia
vastaan käytyihin taisteluihin. Kaatui 27 p:nä
lokakuuta 1808 Koljonvirran tappelussa;
kaa-tumapaikalla D:n hauta ja hautapatsas.
8. Petr Vladimirovits D. (1816-68),
kirjailija. Joutui keisari Nikolai I:n
epäsuosioon jo kirjansa „Notice sur les principales
familles de la Russie" (1843) kautta, jonkatähden
oli karkoitettu Vjatkaan, mutta julkaistuaan
Pariisista teoksensa „La vérité sur la Russie"
(1860) hän kadotti kaikki maatilansa Venäjällä
ja joutui ikuiseen
maanpakolaisuuteen.
Paitsi
edellämainittuja teoksia D.
julkaisi Dolgorukovin
suvun historian (1840),
Venäjän aateliston
sukutaulut (1854-57)
sekä muistelmansa
(1867-71). K. 8.
9. Ekateriina
Mihailovna
Jur-jevskaja D. (s.
1846). keisari
Aleksanteri II:n
morga-naattinen aviopuoliso:
julkaissut salanimellä Ruhtinatar Dolgorukov.
Dokumenteerata—Dolgorukov
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
