Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Donizetti ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
1818), ransk. historioitsija, toimi virkamiehenä
ollen aliprefektinä, prefektinä ja 1882-94 valtion
kirjapainon johtajana; v:sta 1890 instituutin
jäsen; julkaissut m. m. „Histoire des classes
rurales en France” (1857), „La révolution
française et la féodalité” (1874) ; erittäin huomattava
on „Histoire de la participation de la France
à 1’établissement des États-Unis d’Amérique”
(1886-99).
Donizetti [-tse’-], Gaëtano (1797-1848), it.
oopperansäveltäjä, Rossini’n jäljittelijä, Bellini’n
kilpailija, tämän kuoltua (1835) ylinnä
oopperayleisön suosiossa kautta Euroopan. Hänen
paras teoksensa on „Lucia di Lammermoor”;
paitsi tätä on myös „Rykmentin tytär” yhä
voinut pysytellä ohjelmistoissa, huolimatta ajan
muuttuneista vaatimuksista draamalliseen
musiikkiin nähden. Suomalaisessa oopperassa on
aikoinaan esitetty myös „Lemmenjuoma” ja
„Linda”. I. K.
Don Juan [don hua’n] (esp.), erään esp.
tarinan sankari. Tarina, jonka päämotiiviin liittyy
kansainvälisiä satuaineksia (puhuva ja kostava
kuvapatsas), nojaa historialliseen henkilöön;
erästä Juan Tenorioa, Pietari Julman suosikkia,
maurilaissodissa kunnostautuneen Alfonso Jufre
Tenorion nuorinta poikaa pidetään tarinan
sankarina. Ollen kuninkaan julmuuksien ja
irstailujen kumppani hän joutui Sevillassa ja sen
lähistössä mitä eriskummallisinten ja kamalinten
kertomusten esineeksi, kuitenkin todenmukaisesti
vasta 17:nnellä vuosis., kun aihetta jo oli
käsitelty draamamuodossa. Hänestä kerrotaan
seuraavaa: Lukuisien ilkitöiden jälkeen hän viimein
koetti vietellä erään sevillalaisen tytön ja
surmasi kaksintaistelussa tytön isän, kaupungin
kuvernöörin, joka oli rientänyt tyttärensä avuksi.
Kun Juan sitten ylimielisyydessään oli kutsunut
illalliselle kuvernöörille pystytetyn kuvapatsaan,
oli tämä muka noudattanut kutsua ja sitten
vienyt isäntänsä mukanaan hornaan. Tähän
tarinaan sekaantui myöhemmin eräs toinen, jonka
esineenä oli muuan irstailija, nimeltä don Juan
de Mañara, joka teki liiton pirun kanssa, mutta
joka useiden häpeämättömien tekojen jälkeen
muutti mielensä ja kuoli melkein pyhimyksenä.
Edellisen Don Juan aiheen dramatiseerasi
aikaisin tuntematon runoilija nimellä „El ateista
fulminado”, mutta vasta 17:nnen vuosis.
alkupuoliskolla mainittu näyttämöaihe tuli kuuluisaksi
nimellä „El burlador de Sevilla ó el convidado de
piedra”, jota kappaletta yleisesti sanottiin Tirso
de Molinan kirjoittamaksi, vaikka ei siitä ole
mitään todisteita. 17:nnen vuosis. lopulla Zamora
muunteli Don Juan aihetta, ja hänen kappaleensa
„Convidado de piedra” syrjäytti vanhemman
näytelmän. Sittemmin on tätä aihetta ylen
runsaasti viljelty maailmankirjallisuudessa;
kuuluisimpia Don Juan runoelmia ovat: Molièren
näytelmä „D. J. ou le festin de pierre” (esitetty
ensi kerran 1665), Mozartin oopperan libretto,
jonka kirjoitti Dapontes (1787), Byronin
eepillinen runoelma „Don Juan” (aloitettu vv.
1817-18) ja Zorillan draama „Don Juan Tenorio”
(1844). — Don Juan on tullut sivistyskielissä
merkitsemään huikentelevaa naisten viettelijää.
[Seikkaperäisen selonteon D. J. tarusta ja sen
muodosteluista sisältää Scheiblen „Kloster”, 3
nid. 2 osa (1846; ylen harvinainen teos), vrt.
Karl Engel, „Die D. J.-Sage auf der Bühne”
(1887) ; A. Farinelli, „Don Giovanni, note
critiche” (1896).] J. H-l.
Donkey-koneet [dōηki-], laivojen pumppuja,
vinttureita y. m. käyttävät pienet apukoneet.
Donna (it.; esp. doña < lat. domina), rouva,
vallasnainen, ylempiin luokkiin kuuluvain
naisten arvonimi (ristimänimen edessä).
Donnay [donē’], Maurice (s. 1860), ransk.
näytelmänkirjoittaja, alkoi uransa runoilijana,
pikkunäytelmäin kirjoittajana ja lausujana
pariisilaisessa Chat-Noir nimisessä
taiteilijakapakassa eli cabaret’ssa. Hänen alkutuotantoansa
leimaa aistillinen rivous ja pariisilaisten
keveiden sukupuolisuhteiden kuvaaminen, joihin
liittyy leikillinen sukkeluus ja joustava „esprit”.
Myöhemmin D. on kirjoittanut
vakavasuuntaisiakin kappaleita, mutta tuon tuostakin
pilkistää sentään tuo entinen Chat-Noir-suunta esiin.
— V:sta 1907 akatemian jäsen. D:n teokset:
farssi „Eux”, pikkunäytelmä „Phryné”, „revyy”
„Ailleurs” ja monologi „Savoir attendre” (kaikki
1891), näytelmät „Lysistrata” (1892), „Folle
Entreprise” (1894), „Pension de Famille” (1894),
„Amants” (1895; D:n kenties paras näytelmä),
„La Douloureuse” (1897), „L’Affranchie” (1898),
„Georgette Lemeunier” (1898), „Le Torrent”
(1899), „Éducation de Prince” (1900), „La
Clairière” (1900, yhdessä Lucien Descaves’n kanssa;
etevä, yhteiskunnallista kysymystä käsittelevä
näytelmä), „La Bascule” (1901), „L’Autre
Danger” (1902), „Le Retour de Jérusalem” (1903),
„Oiseaux de Passage” (1904), „L’Escalade”
(1904), „Paraître”(1906). [Jalmari Hahl,
„Nykyajan näytelmäkirjoittajia”.] J. H-l.
Donndorf, Adolf (s. 1835), saks.
kuvanveistäjä, Rietschelin oppilas, sai opettajansa
kuoltua toimekseen päättää yhdessä Kietzin ja
Schillingin kanssa R:n alkaman suuren
Luther-patsaan Wormsissa. Hänen omista, lukuisista
teoksistaan mainittakoon suurherttua Karl
Augustin patsas Weimarissa, Corneliuksen
Düsseldorfissa, Seb. Bachin Eisenachissa, Schumannin
Bonnissa, Goethen Karlsbadissa, Bismarckin ja
Wilhelm I:n Heidelbergissä sekä Fredrik Viisaan,
Savonarolan y. m. pystykuvat. V:sta 1877
Stuttgartin taideakatemian professorina ja
myöhemmin sen johtajana. F. L.
Donner. 1. Anders D. vanh.
(1796-1857), kauppaneuvos, harjoitti Kokkolassa laajaa
kauppaliikettä; perusti 1839 sinne yhdessä
kauppias Hongellin kanssa maamme ensimäisen
pikkulastenkoulun. Krimin sodan aikana D.
Kokkolan puolustukseksi järjesti vapaaehtoisen
tarkk’ampujajoukon, joka 7 p. kesäk. 1854
Halkokarin luona onnellisesti torjui engl.
tykkiveneitten hyökkäyksen, ottaen yhden laivaveneen
miehineen vangiksi. Oli 1855 Suomen edustajana
ilmilausumassa onnentoivotukset Aleksanteri II:n
noususta valtaistuimelle. K. G.
2. Otto D. (1835-1909), kielentutkija ja
politikko, edellisen poika, syntyi Kokkolassa jouluk.
15 p:nä 1835, yliopp. 1857, fil. kand. 1861, fil.
toht. 1864, sanskritin ja vertail. kielitieteen
dosentiksi 1870 sekä ylimäär. professoriksi 1875,
nimitettiin 1905 jäseneksi senaattiin, josta erosi
1908. — Muinaisintialaiseen filologiaan sekä
vertailevaan kielitieteeseen perehtyäkseen D. teki
useita tutkimusmatkoja ulkomaille (m. m.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
