Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Dostojevskij ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
389
Dostojevskij
390
tyn kirjapainon. Keisari Nikolai I:n
määräyksestä tuomio kuitenkin muutettiin. Semenovin
torilla D:lle luettiin kuolemantuomio ja heti sen
jälkeen keisarin armahduskäsky, jonka nojalla
hänet lähetettiin tammikuussa 1850 neljäksi
vuodeksi pakkotyöhön kauas Siperiaan; sen
jälkeen hänen oli astuttava rintamaan tavallisena
sotamiehenä. Matkan kauheat vaivat ja vielä
kauheampi olo pahantekijöiden kanssa
pakkotyössä eivät kuitenkaan murtaneet herkkää,
ruumiiltaan heikkoa ja sairasta miestä. Heti
vankilasta päästyään hän alkaa kirjoittaa
,,Muistelmiaan kuolleesta talosta", joista tuli
muodollisessa suhteessa hänen taiteellisin teoksensa.
Sotamiehenä D:n täytyi olla vain vuoden aika, mutta
vasta 1859 hänet kokonaan vapautettiin
sotapalveluksesta ja seuraavana vuonna hän sai asettua
Pietariin. Yhdessä veljensä kanssa hän perusti
aikakauskirjan, jossa 1861 ilmestyivät sekä
romaani ..Sorrettuja ja solvaistuja" että
„Muistel-mia kuolleesta talosta". Edellistä kohteli
arvostelu sen muodollisten heikkouksien takia
ankarasti, mutta yleisö oli toista mieltä. Siinä
ilmenevä jalo lähimmäisenrakkaus ja usko ihmisen
luontoperäiseen hyvyyteen veivät syvällä
vakuut-tavaisuudellaan voiton taiteellisista
heikkouksista. Huolimatta siitä että D:n aikakauskirja
lakkautettiin ja seuraava samanlainen yritys
onnistui huonosti, huolimatta siitä että häntä
muiden vammojen ohella vaivasi kaatuvatauti ja
alituiset aineelliset huolet kalvoivat mieltä,
epäkäytännöllinen ja lisäksi intohimoinen pelaaja
kun oli, hän työskenteli tarmolla ja julkaisi 1866
romaaninsa „Rikos ja rangaistus". Se herätti
ääretöntä huomiota, johon osaltaan vaikutti myöskin
se, että samaan aikaan Moskovassa eräs
ylioppilas teki aivan samanlaisen murhan kuin D:n
romaanin sankari. Teoksen hämmästyttävän
syvälle käypä analyysi ja ääretön ymmärtäväisyys
rikoksellisiakin kohtaan saattoivat lukijan
kokonaan unohtamaan tyylin huolimattomuuden ja
kokoonpanon epätasaisuuden. D. työskenteli
sellaisella vauhdilla, että kynä ei jaksanut seurata
ajatuksia, vaan hänen täytyi sanella
pikakirjoittajalle. Hänen pelihimonsa meni välistä niin
pitkälle, kuten ulkomaamatkalla vuosina 1866-71,
että hän pelasi yltään vaatteet ja vaimonsa
tavarat. Mutta siitä huolimatta hän saa valmiiksi
teoksen toisensa perästä: „Idiootti" (1869), jolla
hän tahtoi ,,avata Venäjän", s. o. kuvata
ruumiiltaan ja sielultaan epänormaalisia, mutta hyviä,
herttaisia ihmisiä, „Paholaiset" (1871), jossa
tekijä esittäessään vallankumouksellisia
haaveilijoita ei voinut pidättyä valtiollisista opetuksista.
V:sta 1871, jolloin D. palasi pitkältä
ulkomaanmatkaltaan, hänen työnsä saa tyynemmän
muodon. V. 1875 hän julkaisee ..Poikanulikka"
nimisen romaanin, jonka sankarissa helposti tuntee
tekijän itsensä oman ankaran arvostelunsa
alaisena. Venäjän tarpeet ja sen onnen ehdot
sellaisina, kuin D. ne käsitti, astuvat teoksen pohjalta
selvästi esiin. Seuraavana kahtena vuonna hän
toimittaa kuukausittain ilmestyvää sarjaa
„Kir-jailijan muistiinpanoja", avaten niissä sille, joka
tahtoo tutustua tekijän luomien syntyyn ja
kehitykseen, verrattoman lähdekokoelman.
Joukossa on joskus erinomainen novellikin. D:n
isänmaalliset ihanteet ovat „Muistiinpanoissa"
selvästi esitettyinä. Venäjä on hänen mielestään |
sisäisesti „Eurooppaa" etevämpi. Valistuksen
voimasta hänellä on syvä vakaumus. Ennen
kaikkia Venäjä tarvitsee valistuneita, täysiin
oikeuksiinsa saatettuja naisia. Mutta D. saarnaa
myöskin kärsimysten tarpeellisuutta. Suurin piirtein
hän tahtoi esittää koko Venäjän henkisen
hahmon romaanissa ,,Karamazovin veljekset"
(1879-80), josta kuitenkin vain ensimäinen osa ehti
valmistua. Siitä piti nähtävästi tulla omalla
tahollaan sellainen eepos kuin Leo Tolstoin ,,Sota
ja rauha", sillä erotuksella väin että
..Karama-zovin veljeksissä" oli esitettävä sairaasti herkän
Venäjän koko sisäinen taistelu, tuska, toivo ja
rakkaus. Tämä romaani on paikoittain
pitkäveteinen, osaksi hajanainenkin, mutta siinä
avautuu välistä myöskin laajoja näköaloja. Jatkon
keskeytti kuolema. Sitä ennen D. kuitenkin
sai koko Venäjän edessä laulaa joutsenlaulunsa.
Kesällä 1880 Puskinin muistopatsaan
paljasta-jaisissa Moskovassa hän piti puheen, joka herätti
ääretöntä ihastusta. Se tosin ei ollut mikään
Puskinin, vaan kyllä D:n omien ihanteiden ja
mielipiteiden karakteristiikka. Slavofiilien lailla
hän näki Venäjän kansassa piilevän niiden
korkeamman siveellisyyden ja totuuden itujen,
joista kerran kasvaa koko ihmiskunnan sisäinen
uudistus. Ja Venäjän kansallishenki on
kehittyvä maailmanhengeksi, joka yhdistää ja
sovittaa kaikki nykyiset ristiriidat Euroopassa ja
tuo maailmaan rauhan. Venäläisyyden aate on
kaikki-ihmisyyden aate. Jokaisen venäläisen on
vain tajuttava tämä Venäjän kansassa piilevä
totuus.
D. tunsi kyllä muodolliset heikkoutensa.
Hänellä ei ollut kohtuullisuuden määrää eikä kykyä
muutamalla harvalla piirteellä maalata elävinä
eteemme henkilöitä ja situatsioneja ja hänen
useimmat henkilönsä puhuvat samanlaista kieltä.
Hänellä on päämääränä vain ,,totuus", saada
esiin ihmissielun liikunta sen etäisimmillä ja
salaisimmillakin teillä. Mutta hän ei kuvaa
tervettä, tasapainoista sielua, vaan hänen omalle
sielulleen sukulaista epänormaalista,
kaksistu-nutta, ristiriitojen repimää ja säännölliseltä
uralta kauas harhaan joutunutta sielua. Hänelle
oli itselleen, kuullessaan oman
kuolemantuomionsa ja kaatuvataudin kohtauksissa,
avautunut sellaisia tuntemuksia, joista ihminen vain
„loveen langetessaan" tulee osalliseksi. D:ia johti
näissä kuvauksissa nimenomainen tarkoitus
herättää „rakkautta langenneihin" ja näyttää
koko yhteiskunnalle ..totuuden ja rakkauden tie".
Hän on hartaasti uskonnollinen ja horjumaton
optimisti. Eläimellisimmästäkin hän löytää
pohjaltaan hyvän ihmisen. Aivan syyttä ei
kuitenkaan ole huomautettu että D:n vaikutus ei aina
ole terveellinen, hän kun antaa niin tärkeän sijan
ihmisen toiminnassa ja siis hänen
rikoksissaan-kin sielunelämän itsetajuttomille yllykkeille.
Hänen vaikutuksensa ei ole ulottunut ainoastaan
Venäjän, vaan Länsi-Euroopankin
kirjallisuuteen. Ennen kuulumattoman sielunelämän
sy-vällemenevän analyysinsa takia häntä pidetään
,,psykologisen romaanin" suurimpana mestarina.
[N. K. Mihailovskij, ,,Säälimätön kyky" (teosten
VI osa), de Vogiié, „Le roman russe", G.
Brandes, „r. M. D." (1890), Hoffmann, „D.", biogr.
Studie (1899), Merezkovskij, „Tolstoi ja D."]
J. J. M.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
