- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 2. Confrater-Haggai /
515-516

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Edvard ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

515

Eekvit—Eepos

516

alkukasvatuksensa ranskan kielellä. Hänen
esi-koisrunonsa ovat „Myrtes et cyprès" (1876) ja
„Zigzags poötiques" (1877), joissa hän esiintyy
täydellisenä romantikkona. V. 1883 E. julkaisi
ensiinäisen laajahkon novellinsa ,,Kees Dorik",
jota seurasivat novellikokoelma „Kermesses"
(1885), romaanit ,,Les miliees de
Saint-Fran-gois" (1886), ,,La nouvelle Carthage" ja ,,Les
fusillés de Malines" (1891), „Faneuse d’amour"
(1900). Näissä teoksissa ilmenee harras
flaamilainen henki ja terve realistinen maalaisväestön
kuvaus, mitkä seikat asettivat hänet ranskan
kielellä kirjoittavien nuorten belgialaisten
kirjailijain ensi riviin. Yhdessä Max Wallerin (Maurice
Warlomant’in) kanssa luin perusti
aikakauskirjan „La Jeune Belgique". V. 1893 hän sai
kunniapalkinnon ansioistaan ranskankielisen
kirjallisuuden alalla. J. H-l.

Eekvit ks. Æqui t.

Eeliläinen filosofinen oppikunta, Sokrateen
lempioppilaan Faidonin Eliksen kaupunkiin
perustama filosofinen oppikunta. Sen mielipiteet
näyttävät olleen sukua Megaralaiselle
oppikunnalle (ks. t.). Mainitaan erään
Menedemoksen (eli n. 352-278 e. Kr.)
sittemmin siirtäneen sen aatteet kotikaupunkiinsa
Euboian Eretriaan.

Eelis [c-J (kreik.) ks. E 1 i s.

Eepillinen runous on se runouden laji, jossa
kertovalla puolella on pääsijä, minkä vuoksi
sitä myös sanotaan kertomarunoudeksi.
Eepillinen runous on kaikista runoudenlajeista
objektiivisin, runoilija kun ei siinä ilmaise
omia tunteitaan eikä mietteitään, vaan antaa
esittämiensä seikkojen, tapahtumien ja
henkilöiden itsenäisinä esiintyä lukijan eteen, itse
väistyen syrjään, kuin näyttämön ohjaaja, joka
kaikki on järjestänyt ja kokonaisuudesta
huolehtinut. Tämä ei kuitenkaan ole ymmärrettävä
niin, ettei eepillinen runoilija voisi esittämiinsä
seikkoihin, henkilöihin ja tapahtumiin ja
runoelman kokonaisuuteen luoda omaa
runoilijayksi-löllisyyttään ja myötätuntoisuuttaan. Mutta
hän tekee sen epäsuorasti, itse esiintymättä tai
antamatta lukijalle tuntemusta omasta
subjektiivisuudestaan. Draama kuvaa etupäässä
toimintaa ja ihmisten tahdonilmausten seurauksia
esittäen ne parhaasta päästä nykyajassa,
silmiemme edessä tapahtuviksi (luonnollisesti
lyyrillinen ja eepillinen elementti eivät ole suljetut
pois draamasta). Eepillisen runouden ala on
paljoa laajempi; sen esineenä voivat olla melkein
kaikki elämänilmaukset, ja se sijoittaa
kuvauksensa esineet menneeseen aikaan. Siitä siis vielä
lisäksi johtuu eepillisen runouden objektiivinen
leima. Eepillisessäkin runoudessa esiintyy
lyyrillisiä ja dramaattisia aineksia, mutta edelliset
eivät ole itse tekijän tunteenpurkauksia, vaan
runoelman henkilöiden; niinikään saattaa
eepillisessä runoudessa kuvattu toiminta muodostua
draamallisen vilkkaaksi ja jännittäväksi, mikä
seikka tarjoaa tilaisuuden eepillisen runoelman
tai jonkun sen episodin dramatiseeraukseen.

Eepillisen runouden kaksi päälajia ovat
varsinainen eepos (ks. t.) ja romaani (ks. t.)
ynnä novelli (ks. t.). Eepos käyttää
runo-pukuista muotoa, romaani ja novelli taas ovat
suorasanaisia. Eräs novellin laji, kertomus,
saattaa esiintyä suorasanaisena tai runomuotoi-

sena, ja sitä sanotaan jälkim. tapauksessa
runolliseksi kertomukseksi. Kertomarunouden alaan
saattaa vielä lukea tarinan, sadun, tarun
1. myytin ja legendan 1.
pyhimys-tarina (ks. t.). [Carrieren, Vischerin, R.
Zim-mermanniu ja Max Schaslerin esteettiset teokset,
Carrieren ja Gottschallin runousopit.] J. II-l.

Eepillinen sävelmä. Kertomarunojen
sävelmäin luonteelle on ominaista koruttomuus ja
taiteellinen eheys. Tavallisimmin ne rajoittuvat
mitä niukimpiin sävelellisiin keinovaroihin Ja
kertaavat pääasiassa samaa säettä tai säeparia
taikka niiden muunteloita loppumattomiin;
mutta toiselta puolen vähät keinovarat ovat
tarkasti käytetyt aikaansaamaan riittävää
vastakohtaisuutta ja vaihtelua. Siten ne kaikessa
yksinkertaisuudessaan paremmin soveltuvat
pitkään kertomarunoon, kuin mikä tahansa runsas
käänteisempi ja yksilöllisemmin muodostunut
sävelmä, joka epäilemättä ajan mittaan
enemmän kyllästyttäisi. — Eepillistä luonnetta o>i
myös suuri osa n. s. „työlauluja" sekä yleensä
melkoinen määrä luonnonkansojen lauluista. —
vrt. Runolaulu. [Ilmari Krohn, „Suomen
kansan runosävelmät" (Oma Maa siv. 536-44).}

I. K.

Eepos (kreik. epos), toinen eepillisen
runouden (ks. t.) päälajeista, jota
ulkonaisesti leimaa runopukuinen muoto ja melkoineu
ko’on laveus. Eepoksen tärkeimmät lajit ovat:
1) Kansanepopeia 1.
sankarirunoel-m a, jonka kuvauksen aineena on kansan
muinaisuus, sen mytologia, jumalais- ja sankaritarusto.
Se on syntynyt pienemmistä osista eli lauluista,
jotka on yhdistetty kokonaisuudeksi.
Esimerkkeinä kansanepopeioista mainittakoon
Homeroksen Ilias, Chanson de Roland, Nibelungenlied ja
Kalevala. 2) T a i d e-e p o p e i a on yhden
ainoan tekijän sepittämä; se jäljittelee
kansan-epopeian alkuperäistä kansanomaista luonnetta
ja käsittelee myös yliluonnollisuuden,
ihmemaailman ja mytologian alaan kuuluvia aineksia,
mutta sitä pitää kuitenkin koossa yhden ainoan
runoilijan yksilöllinen ajatus- ja tunnemaailma.
Esimerkkejä: Firdausi’n (ks. t.) „Sähnäme" (s. o.
Kuningasten kirja), Vergiliuksen ,,Æneis",
Danten ,,Divina Commedia"; Camöesin „Os
Lusia-das". 3) Uskonnollinen eepos, jonka
aihe ja luonne, kuten nimi osoittaa, ovat
uskonnollista laatua. Esimerkkejä: Miltonin
„Para-dise lost" ja Klopstockin ,,Messias". 4)
Roman-tiilinen eepos, jonka aihe ja luonne ovat
ritarillis-liaa veelliset ja seikkailunomaiset. Esim.:
Arioston ,,Orlando furioso". 5) Idyllinen
eepos, jonka kuvausaineksena ei ole
mytologia, romantiikka eivätkä seikkailut, vaan
jokapäiväinen elämä ja yksityisolot (sana idylli
johtuu kreikk. sanasta eidy’llion, joka merkitsee
..pienoiskuvaa"). Esim.: Goethen ,,Hermann und
Dorothea", Runebergin „IIanna" ja
„IIirven-hiihtäjät". 6) Koomillinen eepos, joka
esim. kuvaa ylevää aihetta vallattomalla tavalla
(travestia) ; esim.: Voltairen „Pucelle". 7)
Eläineepos, joka on syntynyt eläinsadusta
ja joka eläinten elämän muodossa kuvaa
inhimillisiä heikkouksia ja nurinkurisuuksia. Esim.
Goethen „Reineke Fuchs".

[Max Schasler, „Ästhetik", II; Friedrich
Spielhagen, ,,Neue Beiträge zur Theorie und Technik

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:29 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/2/0280.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free