- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 2. Confrater-Haggai /
637-638

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Eläimet ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

639

on vielii monenlaisia lisäelimiä (leuat, hampaat,
rauhasia y. m.). Ravinnon laadun mukaan
eläimet ovat lihansyöjiä (carnivora), kasvinsyöjiä
(herbivora, phytophaga), kaikkiruokaisia
(omni-vora).

Ruoansulatuksesta syntyneen
ravintones-teen (chylus) kuljettamiseksi ruumiin eri osiin
alhaisimmat eläimet (esim. lampipolyyppi),
joiden ruumis on muodostunut vain kahdesta
epiteli-kerroksesta, eivät tarvitse erikoisia elimiä.
Niillä, joilla on paksu välikerros (merivuokot,
maneetit), huomataan sivullisia lokeroita
(gast-raalitaskuja) tai sädemäisiä kanavia
suoranaisessa yhteydessä ruoansulatusontelon kanssa
(gastrovaskulaarisysteemi) ravintonesteen
kuljetusta varten. Korkeammilla eläimillä, joiden
suolta ympäröi ruumiinontelo, ravintoneste joko
imeytyy suorastaan tähän (sitä pitävät liikkeessä
iholihaston supistukset tai suolen liikunnot) tai
on muodostunut erityinen putkisto, verisuonet.
Määrätyissä kohdin suonet ovat erilaistuneet
lihaksisiksi verenkierron keskuselimiksi,
sydä-miksi, tai yhdeksi sydämeksi, jonka paikka
selkärangattomilla eläimillä yleensä on suolen
selkäpuolella. Luurankoisilla verisuonisto ei ole
avonaisessa yhteydessä suolta ympäröivän
ruumiinontelon kanssa kuten useilla alemmilla
eläimillä, vaan se on suljettu ja sen osat, valtimot
ja laskimot, hiussuoniston yhdistämät toisiinsa;
samoin ne ovat yhteydessä erikoisten
ravintoja imuneste- (lymfa-) suonien kanssa.

Hengitys, joka pääasiallisesti on hapen
ottamista ja hiilihapon erottamista, tapahtuu
aluksi vain ihon, mutta hyvin yleisesti erikoisten
hengityselinten välityksellä. Yleensä nämä ovat
joko ulospäin suunnattuja lehtimäisiä tai
sormimaisia. tavallisesti haaraantuneita
iholaajennuk-sia, kiduksia, tai sitte ihosta ruumiin sisään
painuneita ilmaa johdattavia ilmaputkia (trakeoita)
tai keuhkoja.

Erityseliminä ruumiin aineenvaihdoksesta
syntyneitten tarpeettomien tai vahingollisten
typen-pitoisten aineitten poistamiseksi toimivat
erity s e 1 i m e t, erittäinkin munuaiset, joiden laatu
on sangen vaihteleva eri eläinryhmissä. Yleensä
ne ovat putkimaisia.

Eläimellisiä elintoimintoja on ensisijassa 1 i
i-kunto. Useilla yksisoluisilla eläimillä
liikunto-ilmiöt ovat seurauksena elävän soluaineen
yleisestä supistumiskyvystä, toisilla liikuntoa
toimittavat etupäässä määrätyt soluosat,
värekar-vat, flagellit tai supistuvaiset säikeet.
Sukkulanmuotoiset tai rihmamaiset solut, jotka
herpoutu-misen jälkeen vahvasti supistuvat, ovat
ominaisa kudoseläinten lihastolle. Lihasto esiintyy
joko ruumiinseinässä vahvana iholihastoputkena
(madoilla) tai on kehittynyt etenkin
vatsapuo-lella (nilviäisten jalka) tai jakaantunut
peräkkäisiin lihastorylimiin, jotka joko kiinnittyvät
ruumiinniveliä peittävään ihokuoreen (nivel
jalka isillä) tai sisäiseen rusto-ja luurankoon
(selkärankaisilla). Niillä alhaisilla eläimillä, joiden
liikuntokyky on vähäinen, lihassolut ovat
vähemmin eroavia alkuperäisistä epitelisoluista, joista
ne syntyvät; niillä ovat n. s. sileät lihassolut
yleisiä, korkeammilla eläimillä tätä sileätä
lihaskudosta esiintyy sisäelimissä, pääasiallisesti
suolen ja suonien seinissä, jotavastoin kaikki
tahdonalaiset lihakset (pään, vartalon, raajojen liikunto-

638

lihakset, myös sydämen) ovat n. s.
poikkijuo-vaista lihassolukkoa.

Tunto on elävän soluaineen yleinen
ominaisuus, mutta vasta hermoston avulla
kudos-eläimen eri osat pääsevät sellaiseen yhteyteen
keskenään, että ärsytys, jonka joku ärsyke aikaansaa
jossakin kohdin, jatkuu muihin osiin. Hermoston
alkeisosina ovat hermosolut ja niiden lisäkkeet,
hermosäikeet. Alimmilla kudoseläimillä
hermosolut ovat ihoepitelissä verkkomaisesti
järjestyneet (hajallinen hermosto), mutta korkeammin
kehittyneessä hermostossa hermosolut
ryhmittyvät hermosolmuiksi (ganglioiksi) ja niiden
lisäkkeet jänteiksi, „hermoiksi". Usein
kaksikylki-sillä eläimillä (niveleläimillä) huomataan
hermoston jakaantuneen päässä oleviin
hermosol-muihin, aivoihin, ja pitkin ruumiin vatsapuolta
kulkevaan hermosolmu-ketjuun, vatsaytimeen.
Selkärankaisilla aivot, jotka näillä alkuaan ovat
rakon muotoiset, yhtyvät putkimaiseen
selkäytimeen. Verrattain itsenäinen on korkeammilla
eläimillä tavattava sisäelimiin kulkeva
sisälmys-(sympaattinen) hermosto.

Aistimet, jotka esiintyvät hermoston
ääriosissa, ovat eläimillä hyvin eri tavoin
kehittyneet. Niillä on joko yksi yleinen aisti, tunto,
jonka aistimena koko ruumiin pinta toimii, tai
tapahtuu työnjako, niin että erityiset ruumiin
pinnasta ulkonevat elimet toimivat varsinaisina,
kosketukselle herkkinä tuntoeliminä, toiset
kohdat ruumiin pinnassa ovat herkkiä valon ja
pimeän vaihteluille muodostaen esiasteita
todellisten näköelinten syntymiselle. Yleisiä ovat
myös tasapaino- ja kuuloelimet samoin kuin
kemiallisille ärsykkeille herkät maku- ja
haju-elimet.

Sikiäminen tapahtuu joko suvuttomasti
tai suvullisesti. Edelliseen kuuluu alhaisilla
eläimillä yleinen jakaantuminen, silmikoiminen tai
itiöitten (sisäisten silmujen) muodostus.
Lisääntyminen jakaantumisella ja silmikoimisella
johtaa usein (esim. korallieläimillä)
eläinyhteis-kuntien syntymiseen. Sukupuolinen
lisääntyminen (amphigonia) tapahtuu kahden sukusolun,
naaraspuolisen munasolun ja urospuolisen
siittiön, yhtyessä. Sukusolut syntyvät alhaisimmilla
muodoilla määrätyissä paikoissa ruumiinseinässä,
muilla erikoisissa sukupuolirauhasissa
(gona-deissa), jotka ovat yhteydessä hedelmöityksen
tapahtumista edistävien, usein myös sikiön
ravitsemista tai säilyttämistä tarkoittavien tieliytten
ja lisäelinten kanssa. Useat eläimet (nim.
heisi-madot. keuhkokotilot) ovat kaksineuvoisia,
her-mafrodiittisia (hermaplirodita), s. o. yksilö
sisältää sekä naaras- että urospuolisia sukuelimiä tai
se kypsyttää toiseen aikaan elämästänsä
munasoluja, toiseen siittiöitä, mutta tavallisesti, ja
korkeammissa eläimissä aina, sukupuolet ovat
erotetut. Monet alhaisemmat eläimet
valmistavat munasoluja, jotka ilman hedelmöitystä ovat
kehityskykyisiä, niillä on n. s. neitseellinen,
partenogeettitien, lisääntyminen.

Samassa eläinlajissa suvullinen ja suvuton
sikiäminen voivat polvesta polveen säännöllisesti
vuorotella, niin että hedelmöidystä munasolusta
syntyy suvuttomasti lisääntyvä yksilö, jonka
jälkeläiset taas sikiävät suyullisesti.
Tavallisesti molemmat vuorottelevat sukupolvet eroavat
paljo toisistaan muotonsa ja kokonsa puolesta.

Eläineepos—Eläinlääkäri

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:29 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/2/0345.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free