- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 2. Confrater-Haggai /
639-640

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Eläimet ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

639

Esim. useissa, medusoissa huomataan, että niiden
munista kehittyy kiinni-istuva sukupuoleton
polyyppi, joka synnyttää medusoiksi kehittyviä
silmuja. Tällaista lisääntymistä sanotaan
sikiä-mis- tai sukupolven vuorotteluksi.

Munasta kehittyvä sikiö on usein aivan erN
lainen kuin täyskasvanut eläin, esiintyen
toukkana, joka vasta muodonvaihdoksen
(metamorfoosin) perästä saa täysikasvaneen muodon,
toisissa tapauksissa se jo munassa tai emän
suku-johtimissa ollessaan tulee täysikasvaneen
muotoiseksi, jolloin sen kehitystä sanotaan suoranaiseksi.

Eläinten rakenne ei ole saman kaavan
mukainen, vaan eri ryhmissä huomataan erilaisia
rakennekaavoja. Tavallisesti erotetaan
seuraavat pääryhmät: alkueläimet,
ontelo-eläimet, piikkinahkaiset,
laaka-madot, nivel madot ja
niveljalkaiset, nilviäiset, vaippaeläimet ja
selkärankaiset. Nämä ovat käsitettävät
suuriksi haaroiksi eläinkunnan historiallisessa
sukupuussa. K. M. L.

Eläineepos (vrt. myös Eläinfabula). Eräs
n. s. Aisopoksen (ks. t.) fabuloista tuli
keskiajalla erikoisen kertomarunon keskustaksi.
Vanhuuttansa sairastavaa jalopeurakuningasta
käyvät katsomassa muut kaikki, paitsi kettu. Suden
häntä parastaikaa panetellessa, kettu saapuu,
selittäen kaikkialla matkustaneensa jalopeuralle
parannuskeinoa etsimässä. Jalopeuran tätä heti
kysäistessä, neuvoo elävältä nylkemään suden
ja sen lämpimään taljaan kääriytymään."
Latinankielisessä runoelmassa Ekbasis Captivi (,,
Vangin pako"), joka on sepitetty Lotliringenissä 940
paikoilla, tämä fabula, jota on kehitetty niin,
että kettua hakemaan lähetetään sanansaattaja,
tavataan sovitettuna toisen kertomuksen
kehyksiin. Varsinaisesti eläineepoksen nimen ansaitsee
kuitenkin vasta 1100-luvun keskivaiheilla
Flanderissa kirjoitettu Ysengrimus (sudelle omistettu
henkilönimi). Siinä on mainitun päätarinan
ympärille ryhmitetty toistakymmentä kertomusta,
etupäässä suden onnettomista seikoista. Tämä
6,600-säkeinen runoelma, jonka tekijä on eräs
maisteri Nivardus Gentistä, on keskiajan
latinankielisen runouden etevimpiä tuotteita. Vaikka
se on eläimistä puhuvinaan, kohdistuu teoksen
läpikäyvä satiiri hengellisessä säädyssä
tavattaviin epäkohtiin. Sama henki vallitsee
myöhemmissä kansankielisissä eläineepoksissa, joiden
katkera pilkka kuitenkin ruoskii yhtäläisesti
maallista kuin hengellistä esivaltaa. Nimensä ne
ovat saaneet ketulle samaan aikaan kuin sudelle
annetusta ominaisnimestä Reinardus.
Koillis-Ranskassa on v:n 1200 tienoilta säilynyt suuri
joukko eri tavoin järjesteltyjä, runomitalla
esitettyjä eläinseikkoja yhteisnimellä Roman de
Renart. Samaan aikaan mukailtiin ranskan
kielestä Elsassissa saksankielinen Iscngrlnes nät
(„suden hätä"), jota vielä muodosteltiin nimeiiä
Reinhart fulis. Keskipalkoilla 1200-lukua syntyi
Flanderissa flaaminkielisen Reinaert de Vos
runoelman edellinen 3,500 säkeen pituinen osa,
johon jälkimäinen 4,300 säkeen kokoinen liitettiin
loppupuolella 1300-lukua; tällä vanhemman
flaamilaisen kirjallisuuden merkkiteoksella on
Belgiassa kansallishengen uudelleen herättyä vähän
samantapainen merkitys kuin Suomessa
Kalevalalla. Sen mukaelma on alasaksalainen Reyneke

640

de Vos, joka ilmestyi Lyypekissä 1498. ja jo
1500-luvulla monelle kielelle käännettynä. Kun Goethe
1794 oli pukenut sen Saksan kirjakieleen, pääsi
se 1800-luvulla uudelleen suureen suosioon.
Englannin kielellä ilmestyneen suorasanaisen
selos-tukseu mukaan se ilmestyi 1859 suomeksikin
.,Kettu Repolaisen" nimellä sekä uudelleen 1909.
[Kaarle Krohn, ,,Tutkimuksia suomalaisten
kansansatujen alalta", I, siv. 52-64 (myös
Suomi-kirjassa III 1).] K. E.

Eläinfabula 1. -faabeli, nimitys eläinsadulle
(ks. t.), joka on muodostettu tai sepitetty
opettavaisessa tarkoituksessa, mikä on useimmiten
ilmilausuttu loppumoraalissa. Tätä kertomuksen
lajia viljeltiin sekä Intiassa, etenkin
buddhalaisessa kirjallisuudessa, että muinaisessa
Kreikassa, jossa niihin liittyi Aisopoksen nimi.
Aiso-polaisia fabuloita käytettiin sekä kreikkalaisissa
että latinalaisissa puhujakouluissa puhe- ja
kirjoitusharjoitusten alustana. Taiteelliseen
runomuotoon niitä pukivat ajanlukumme
ensimäi-sinä vuosisatoina kreikaksi Babrios ja
latinaksi P h æ d r u s. Keskiajan latinankielisissä
kouluissa käytettiin Phædruksen fabuloista
suorasanaisia jäljennöksiä, joista tunnetuin kävi
Romuluksen nimellä. Myös intialaisia
fabuloita levisi persialaisten, syyrialaisten,
arabialaisten ja heprealaisten käännösten välityksellä
keskiaikaiseen Eurooppaan. Näitä ynnä
koti-peräisen eläinsadun aineksia käytettiin sekä
yhtenäisten eläineeposten (ks. t.) kokoonpanoon että
valikoitujen kansankieliseen runomuotoon
puettujen fabulain kokoelmiin, joista mainittavin on
Englannissa oleskelleen Marie de Francen
ranskankielinen 12:nnelta vuosis. Uuden ajan
alusta on huomattava Burkard Waldiksen
saks. fabulakokoelma v:lta 1548. Kuuluisin
fabu-listi nykyisemmässä taiderunoudessa on
ranskalainen Lafontaine (ks. t.). K. K.

Eläinhiilet ovat hiiltä, mikä on saatu
hehkuttamalla ilmalta suljetussa paikassa
eläimellisiä aineita, niink. lihaa, verta, luita.
Ominaisuutensa takia imeä itseensä värillisiä aineita
käytetään eläinhiiltä teollisuudessa ja
orgaanisissa kemiallisissa töissä puhdistamaan nesteitä
niitä värjäävistä aineista. V. F. K.

Eläinkemia, oppi eläinaineiden kemiallisesta
kokoomuksesta ja niistä kemiallisista ilmiöistä,
jotka tapahtuvat eläinruumiissa, ks.
Fysiologia.

Eläinkunta ks. Eläimet.

Eläinlymfa, vasikkaan istutettujen
panenta-rokkojen sisällys, jota käytetään ihmisten
rokottamiseksi. ks. Rokotus.

Eläinlääketiede ks. Eläinlääkäri.

Eläinlääkäri, kansainvälinen nimitys on
veterinääri latinaisesta médicus
veterinä’-rius, mikä merkitsi kotieläinten (veterina)
lääkäriä. Oikeus harjoittaa eläinlääkäriäni mattia
Suomessa on ainoastaan sillä, joka
eläinlääkäri-korkeakoulussa tahi yliopiston
eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on suorittanut täydellisen
eläinlääkäritutkinnon ja jonka lääkintöhallitus
on tähän oikeuttanut.

Vanhalla ajalla ei ollut olemassa mitään
eläinlääketiedettä, vaan toimivat silioin
etupäässä paimenet sairaiden eläinten
parantajina. Ensimäisinä kreikkalaiset ryhtyivät
tutkimaan eläinten sisärakennetta ja tauteja, sitten-

Eläineepos—Eläinlääkäri

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:29 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/2/0346.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free