Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Eläintarhan rata ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Eläintieteelliset asemat—Eläin vakuutus
6f>2
sen laajin valoa antava teoria
polveutumis-oppi.
Eläintieteen historia alkaa
antiikkisella ajalla. Aristoteles,
»luonnontutkimuksen isä", käsitteli useissa teoksissa
eläinten rakennetta, kehitystä, elontoimintoja ja
suhtautumista ulkomaailmaan, laskien
perustuksen nykyajan vertailevalle eläintieteelle. Muista
vanhan ajan eläintieteellisistä kirjailijoista on
mainittava Plinius vanhempi, jonka suuri,
vaikka epäkriitillinen teos on meille tärkeänä
lähteenä osoittamaan antiikin
luonnontuntemusta. Keskiajalla ei tapahtunut mitään
edistystä eläintutkimuksessa. Vasta sen loputtua
huomataan uudestaan heräävän harrastuksen
merkkeinä ne teokset, jotka 16:nnella ja 17:nnellä
vuosis. Belon, Rondelet, Gesner, W
otto n, Aldrovandus ja Johnstonus
kirjoittivat eläimistä ja niiden ominaisuuksista,
käyttäen lähteinä pääasiallisesti Aristoteleen,
Pliniuksen y. m. aikaisempien kirjailijain
teoksia ja matkustajilta kuultuja tietoja vieraitten
maitten eläimistä. Syvempää tietoa eläimistä
saatiin kumminkin, kun toden teolla palattiin
itse luontoa suoranaisesti tutkimaan. Jo V e s
a-1 i us (1514-64) oli ruvennut leikkelemään
ihmisruumiita ja aikaansaanut uudistuksen
ihmisana-tomiassa. Harvey julkaisi 1628 erinomaisen
tärkeän keksintönsä verenkierrosta, S e v e r i n o
antoi eläinanatomisia esityksiä (1645), S w a
m-m e r d a m Leidenissä tutki hyönteisten ja
nilviäisten sisärakennusta ja selitti sammakon
muodonvaihdoksen, Malpighi Bolognassa ja
Leeuwenhoek Delftissä alkoivat käyttää
mikroskooppia kudoksien ja pikkueläinten
tarkastukseen. Italialainen Redi kumosi
vallitsevan käsityksen alempien eläinten syntymisestä
vanhemmitta, vahvistaen Harveyn väitettä omne
vivuvi ex ovo (kaikki elämä alkaa munasta).
Paljon uusia näköaloja oli täten eläintieteessä
avautunut, ja 18:unella vuosis. kasvoi suuresti
niiden tutkijain luku, jotka uusilla tarkoilla
havainnoilla rikastuttivat tietovarastoa, mikäli
tämä koski eläinten, varsinkin hyönteisten ja
vesieläinten elämäntapoja, kehitystä ja
rakennetta. Mainittakoon vain nimet R e a u m u r,
Lyönet, Rösel von Rosenhof, de Geer,
Bo n ne t, Trembley, Pallas, Schäffer,
Fabricius y. m. Uuden aikakauden
eläintieteen historiassa aloittaa ruotsalainen Carl
von Linné (1707-78). Hän loi uuden
yleis-katsauksellisen eläinjärjestelmän, jonka hän
perusti edeltäkävijänsä, englantilaisen tutkijan
J. Ray n selvittämään lajikäsitteeseen, ja keksi
vieläkin käytetyn tavan nimittää eläimet
kahdella nimellä, joista edellinen ilmaisee sen sukua,
jälkimäinen lajia. Linnén järjestelmää, etenkin
alempiin eläimiin nähden, täydensivät 19:nnen
vuosis:n alussa etenkin J. Lamarck
(1744-1829), jonka jako luurankoisiin ja
luurangotto-miin on ollut suuriarvoinen, ja Cuvier
(1769-1832). Viimemainittu perusti vertailevan
anatomian ja paleontologian, Baer sikiöopiu,
Schleiden ja Schwann soluopin. Näiden
laskemalle perustukselle on sittemmin yhä
edelleen rakennettu. Yksipuolisesti kertoelevasta,
systemaattisesta, suunnastaan eläintieteellinen
tutkimus elpyi uudestaan, kun 19:nnen vuosis:n
jälkipuoliskolla Darwin (1809-82) teoriallaan
lajien synnystä hedelmöitti luonnontutkijain
ajatusmaailman. Hänen pääteoksensa »Origin
of species" (1859) merkitsee uuden, ylen
hedelmällisen aikakauden alkua eläintieteellisten
tutkimusten kehityksessä. Kaikissa yliopistoissa on
nyt eläintieteellisiä laboratoreja ja lukuisat
eläintieteelliset asemat myös edistävät tiedettä.
k. m. l.
Eläintieteelliset asemat (biologiset asemat),
laitoksia eläinten tutkimista varten. Vanhin
ja kuuluisin näistä on saks. prof. A. Dolirnin
Napoliin perustama suurenmoinen
eläintieteellinen asema, joka avattiin v. 1874, ja jonka suuria
työsaleja, rikasta kirjastoa ja akvaarioita
lukuisat luonnontutkijat joka vuosi käyttävät
hyväkseen. Sen ylläpitämiseen ottavat useat
sivistysvaltiot osaa. Pienempiä e. a:ia on perustettu
moneen paikkaan merenrannikoille. Mainittakoon
tässä seuraavat: Triest. Helder (Hollannissa),
RoscolT (Bretagnessa), Marseille. Wimereux,
Bergen, Plymouth, Ilelgolanti. Ruotsissa on e.
asema Kristineborgissa länsirannikolla, Venäjällä
Sevastopolissa. Myöhempiin aikoihin on
joitakuita e. a:ia perustettu järvielämän tutkimista
varten. Huomattavin on Plönin asema
Holstei-nissa.
Suomessa prof. J. A. Palmén, ylläpidettyään
monet kesät pientä tutkimuslaboratoria Espoon
Löfö-saarella, perusti Tvärminnen saarelle,
16 km Hangosta itään, yksityisen eläint. aseman,
arvokas luonnontieteellisten opintojen
edistykselle Suomessa tällä vuosisadalla. Se käsittää,
paitsi erinäisiä asuntoliuoneuksia. useita
työhuoneita sisältävän kaksikerroksisen laboratorin.
Työntekijäin luku on ollut keskimäärin n. 15-20
joka kesä vuodesta 1903 alkaen. k. m. l.
Eläinvàkuutus on sopimus, jolla toinen
sopimuksen tekijöistä, vakuutuksenantaja,
määrättyä maksua vastaan sitoutuu toiselle sopimuksen
tekijälle, vakuutuksenottajalle, korvaamaan sen
vahingon, mikä vakuutuksenottajalle
mahdollisesti koituu omistamansa eläimen kuoleman,
arvonalenemisen y. m. johdosta.
Eläinvakuu-tusta on harjoitettu jo ammoisista ajoista, yhtä
aikaisin kuin meri- ja palovakuutustakin.
Juutalaiset aasienomistajat asuessaan Judeassa
harjoittivat jo keskenään jonkinmoista eläinten
vakuuttamista. „Baba Kama"ssa, joka kertoo
juutalaisten elämästä sanottuna aikana ja
sisältää siviilioikeudellisia määräyksiä, mainitaan
nimittäin juutalaisten aasien omistajain
keskenään sitoutuneen korvaamaan sen vahingon,
minkä joku sitoumuskumppaneista kärsi sen
johdosta, että, hänen aasinsa joko ryöstettiin tahi
joutui petojen saaliiksi. Mainitunlaisesta
vakuutuksesta sisältää määräyksiä myöskin
babylonialainen 356-425 j. I\r. koottu talmud.
Muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten
keskuudessa ei eläinvakuutusta liene missään
muodossa harjoitettu. Germaanien keskuudessa oli
kyläkuntain ja korporatsionien päätarkoitus
turvata jäseniään taloudellisilta vahingoilta.
Ammattikunnan jäsenten kesken vallitsi veljellinen
suhde, mikä velvoitti heidät tukemaan toisiaan
taloudellisten vahinkojen sattuessa. Erinäisissä
tapauksissa oli avustuksen suhteen annettu
laillisesti velvoittavia määräyksiäkin. Islannissa
tiedetään ainakin jo 12:nnella vuosis. olleen
eläinvakuutuslaitoksia, jotka olivat yhteydessä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
