- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 2. Confrater-Haggai /
699-700

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Englannin kieli ja kirjallisuus

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

705

Englannin kiel i ja kirjallisuus

700

tar Elisabetin kunniaksi, herättäen jälleen
henkiin keskiajan koko satumaailman, sen
keijukaiset ja ritarit. — Proosakirjailijoista on
J. Lyly (1554-1606) mainittava, jonka romaani
„Eupliues" saavutti suurta suosiota ja jonka siro
tyyli antoi aiheen uuden sanankin ,,eufuismin"
syntymiseen. Tämä tyyli ilmenee sitten useilla
muillakin senaikuisilla kirjailijoilla, vieläpä
Shakespearellakin. Useita romaaneja julkaisi
R. Greene (n. 1560-92) ja filosofisia teoksia
ja essay-kirjoituksia Fr. Bacon (1561-1626,
ks. t.).

Renesanssiajan tärkein ja korkeimmalle
kehittynyt taidemuoto oli kuitenkin draama.
Keskiaikaista draamaa oli seurannut klassillisen
draaman ihailu ja jäljittely, varsinkin Senecan
murhenäytelmät olivat suosittuja, ja klassillisten
esikuvien mukaan sepitettiin sekä murhe- että
huvinäytelmiä. Ensimäinen antiikkihenkinen
murhenäytelmä oli Th. Nortonin (1532-84) ja
Sack villen „Gorboduc" (1561) sekä
ensimäinen komedia N. Udallin (1505-56) „Ralph
Iloister Doister". Tästä antiikkihenkisestä
näytelmäkirjallisuudesta kehittyy sitten varsinainen
renesanssidraama, jonka Shakespeare
Elisabetin hallitusaikana kohottaa korkeimpaan
huippuunsa, jotta se monessa suhteessa voittaa
kaikkien muiden maitten draamalliset tuotteet.
Shakespearen edeltäjistä on J. Lyly varhaisin.
Hän sepitti joukon mytologisia ja historiallisia
näytelmiä, joita esitettiin hovissa. R. Greene
on Shakespearen lähin edeltäjä huvinäytelmien
alalla, Th. Kyd (1557-95) kirjoitti verisiä ja
kauhuaherättäviä näytelmiä, G. Pe el e
(1558-97) on tunnettu kansanomaisista humoristisista
näytelmistänsä. Etevin Shakespearen edeltäjä
on Chr. Marlowe (1564-93, ks. t.), voimakas
intohimoinen renesanssiluonne. Hän sepitti
joukon merkillisiä teoksia, „Tamburlaine the Great",
„Edward the Second", y. m., jotka varsinkin
luonteenkuvauksillaan herättävät huomiota.
Hänen pääansionsa on kuitenkin se, että hän
saattoi käytäntöön traagillisen loppusoinnuttoman
viisijalkaisen jambisäkeen n. s. silosäkeen, jota
kreivi Surrey ensiksi oli käyttänyt
käännöksis-sänsä, ja joka ennen pitkää kokonaan pääsi
draamoissa voitolle. Pitkä välimatka on kuitenkin
Marlowesta William Shakespeareen
(1564-1616, ks. t.), joka suurella nerollaan hallitsee
inhimillisten tunteiden koko laajaa asteikkoa.
Hän on yhtä etevä sekä murhe- että
huvinäytelmän alalla. Aiheet hän tavallisesti otti muualta
ja henki hänen draamoissaan on usein
romanttinen. Mutta hän sulatti kaikki vieraat
ainekset itseensä niin täydellisesti, että ne hänen
käsistään kohoavat uusina, itsenäisinä luomina,
ja henkilönsä hän piirtää herkällä psykologisella
ymmärtämyksellä, niin että ne tuntuvat
täysiverisiltä ja todellisuudesta lähteneiltä. Samaan
aikaan kuin Shakespeare sekä hänen kuolemansa
jälkeen, jolloin kansalaissodan alkaessa
puritaanit sulkivat teatterit (1642), toimi joukko
draamallisia kirjailijoita, jotka sepittivät näytelmän
toisensa jälkeen. Joskaan ei kukaan kohoa
Shakespearen tasalle, on heidän joukossaan monta
etevää kirjailijaa. Ensi sijalle on Ben Jonson
(1573-1637, ks. t.) asetettava. Hänellä ei ole
Shakespearen säkenöivää mielikuvitusta,
pikemmin hän on kuivakiskoinen, mutta hänessä on

paljo rehevää ja notkeaa voimaa. Hänen vahvin
puolensa on draaman kiinteä ja yhtenäinen
rakenne sekä henkilöiden luonnekuvaukset.
Th. Dekker (n. 1570-n. 1640) sepitti
humoristisia huvinäytelmiä, jotka kuvasivat
sen-aikuista elämää, G. C h a p m a n (n. 1559-1634),
Homeroksen kääntäjä, kirjoitti murhenäytelmiä,
joiden aiheet käsittelivät Ranskan historiaa,
F. Beaumont (1584-1616) ja J. Fletcher
(1579-1625) työskentelivät yhdessä ja heidän
runollinen esitystapansa on selvää ja sujuvaa,
vaikka mestarillisten kohtausten rinnalla
ilmeneekin väärää sentimentaalisuutta. Heidän
näytelmissään samoinkuin Th. Middletonin
(1570-1627) tuotteissa tuntuu espanjalaista
vaikutusta. Tuottelias Th. H ey wood (n.
1575-n. 1650), on kirjoittanut porvarillisia
draamoja ja J. Webster (n. 1580 - n. 1625)
samoinkuin J. Ford (1585 - n. 1640) esittää
teoksissaan synkkiä intohimoja ja rikoksia.
Ph. Massingerin (1583-1640) voima on
etupäässä herkkien tunneilmausten kuvaamisessa.
Viimeinen tässä sarjassa on J. Shirley
(1596-1666), jonka mukana Elisabetin ajan draama
kuolee. Puritaanisuus oli levinnyt kaikkiin
kansankerroksiin eikä se antanut vain draamalle
kuoliniskua, vaan se vaikutti myös lamauttavasti
muihin kirjallisuuden lajeihin. Renesanssiajan
jälkikaikua ilmenee vielä muutamissa
lyyrillisissä runoilijoissa; useat heistä olivat saaneet
vaikutusta J. Donnen (1573-1631) eroottisista
runoista, satiireista ja uskonnollisista soneteista,
joissa ilmenee hehkuvaa mielikuvitusta, mutta
samalla myös usein mautonta liioittelua. Etevin
näistä runoilijoista on R. Herrick
(1591-1674), jonka runoissa, varsinkin maallisia
aiheita kosketteleva osasto „Hesperides" liittyy
varsin läheisesti renesanssiajan runouteen.
Vaikka puritaanisuus niin suuressa määrässä
tukehduttikin kirjallisuuden vapaata kehitystä,
kohosi sen helmasta sittenkin nero, yksi
Englannin suurimpia kirjailijoita, John Milton
(1608-74, ks. t.). Puritaanisuus esiintyi hänessä
tosin vapaammassa muodossa, mutta hän on
sittenkin tämän hengensuunnan täydellinen ilmaus.
Sen todistavat hänen monet kirjoituksensa
katolisuutta ja kuningasvaltaa vastaan sekä hänen
runollinen tuotantonsa, jonka kohokohtana on
suurisuuntainen, melkein Raamatun tyyliin
kirjoitettu uskonnollinen runoelma ,,Paradise Lost"
vv. 1658-63; pain. 1667. Miltonin ankara ja
selvä tyyli viittaa Drydenin ja Popen
tyyli-ihanteeseen. Hän on viimeinen
renesanssirunoi-lija, mutta samalla myös puritaanisuus kohoaa
hänessä huippuunsa. Tähän ajanjaksoon on
kuitenkin vielä luettava B u n y a n (ks. t.),
kuuluisan uskonnollisen „The Pilgrim’s Progress"
nimisen allegorisen teoksen tekijä (1678).

4. Restauratsionin aikakausi ja
1 8:s vuosisata. Puritaanisuuden yhä kasvava
valta ja kansalaissodat olivat edellisellä
aikakaudella painostaneet mieliä. Mutta Kaarle II:n
palattua takaisin Englantiin 1660 valtasi
vapautumisen tunne koko kansan, katolisuus pääsi
jälleen suurempaan valtaan ja elämä muuttui
kevytmielisemmäksi ja siveettömämmäksi kuin
koskaan ennen. Kaarle kuninkaan ja hänen
kavaljeeriensa mukana saapui maahan jälleen
ranskalaisen kirjallisuuden ihailu, ja kirjailijat

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:29 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/2/0376.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free