Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Englannin kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
705
Englannin kiel i ja kirjallisuus
704
Samoihin aikoihin ilmestyi H. Field in gin
(1707-54, ks. t.) romaani „Joseph Andrews"
ja ,,Tom Jones", joista viimeksimainittu
nykyäänkin vielä on suuresti suosittu. Se onkin
ehkä 1700-luvun etevin romaani. Kyynillisempi
ja karrikeraava luonteeltaan on T. Smollett
(1721-71). Valoisan leikillisyytensä ja koko
sielunsa lapsellisen sulouden on O. Goldsmith
(1728-74, ks. t.) vuodattanut novelliinsa „Vicar
of Wakefield" (1766). Englantilaista
maalaiselämää kuvasi sair\oin Jane Austen (1775-1817,
ks. t.), joka eläissään ei ollut suuresti tunnettu,
mutta nykyään kuuluu englantilaisten parhaiden
romaanikirjailijoiden pariin. Suuresti suosittu
oli Maria Edgeworth (1777-1849)
samoinkuin Ann Radcliffe ja M. G. Lewis, jotka
fantastisilla romaaneillaan antoivat virikettä
Walter Scottille. Historiallisia romaaneja
kirjoittivat D. nume ja E. G i b b o n.
Porvarillisen draaman loi G. Lillo (1693-1739)
näytelmällään ,,The merchant of London" (1731).
Huvinäytelmän alalla voitti sukkeluudessa
aikalaisensa E. Sh e r id a n (1751-1816, ks. t.).
Vielä samoihin aikoihin kun satiiriset
yhteiskuntakuvaukset, moraliseeraava ja opetusrunous
oli vallassa, heräsi uusi suunta, joka vähitellen
anasti itselleen yhä enemmän alaa. Tämän uuden
suunnan edustajat saattoivat jälleen luonnon ja
tunteen runouteen kylmän järjen sijaan. He
hylkäsivät pintapuolisen iloisuuden ja toivat sen
sijaan alakuloisen maailmankäsityksen ja
asettivat kansallisen tuoreuden yksipuolista
hovi-kulttuuria vastaan. Kaikkein ensinnä tämä uusi
suunta ilmeni lyyrillisessä runoudessa; J.
Thomson (1700-48) ylisti maalaisen
kotiseutunsa luontoa ja elämää runokokoelmassaan „Tlie
seasons" (1726-30); E d vv. Young (1681-1765),
joka alkujaan oli kirjoittanut satiireja, valmisti
runoelmillaan ,,Night Thoughts" (1742-44)
tunteelle jälleen sijaa runoudessa. Th. Gray
(1716-71) ja W. Collins (1721-59) vapauttivat
runouden jäykästä klassillisesta runomuodosta
käyttämällä vapaampia, musikaalisempia
rytmejä. Vv. 1760-63 Macpherson julkaisi
romanttiset ,,Ossianin laulut", jotka valtasivat
koko Euroopan ja käänsivät ajatukset
kansanrunouteen. V. 1765 Th. Percy julkaisi
kokoelman vanhoja englantilaisia ja skotlantilaisia
kansanlauluja. Chatterton (1752-70) jäljitteli
runoelmissaan keskiajan tyyliä. Goldsmith in
runoista henkii myös hienoa luonnonrakkautta
ja mieltymystä maalaiselämään. Wordsworlhin
välitön edelläkävijä on W. Cowper
(1731-1800). Lyyrillinen nero, jonka runoista
puhkeaa esiin kansallinen henki luonnollisimpana ja
herkimpänä on skotlantilainen R. Burns
(1759-96, ks. t.). Hänen runoistaan huokuvat
vallankumouksen aatteet, voimakasta yhteistuntoa
koko luomakunnan kanssa, myötätuntoa elämän
varjopuolella eläjiä kohtaan.
5. 19:s vuosisata. Ranskan
vallankumouksen jälkeen romantiikka toi kirjallisuuteen uuden
sisällön ja uuden muodon. Ranskalaiset ja
klassilliset kirjailijat eivät olleet enää
yksinomaisina esikuvina, vaan alettiin innolla tutkia
mui-naisenglantilaista, espanjalaista, italialaista ja
saksalaista kirjallisuutta. Kirjallisuus muuttui
yhä kansallisemmaksi, yhä suuremmalla innolla
kuvattiin omaa maata ja sen historiallisia muis-
toja, mutta samalla myös mieli paloi kaikkeen
outoon ja kaukaiseen. Intian satumaailma,
Persian runoelmat, itämaiset tavat ja maisemat
antoivat aihetta useihin runoelmiin. Mutta silmä
ei kääntynyt yksin ulkonaiseen, vaan myös
sisäl-liseen, sielun maailmaan. Aika vaati
persoonallista vapautumista, syventyi sisällisen ihmisen,
tunne- ja vaistoelämän tutkimiseen. Samalla
myös historian tutkimus syvenee. Entistään
vapaammat ja vaihtelevammat runomuodot
pääsevät käytäntöön, proosakieli tulee rohkeammaksi,
värikkäämmäksi ja havainnollisemmaksi. —
Englantilainen romantiikka seisoo täysin
itsenäisellä pohjalla, saaden kuitenkin voimakasta
vaikutusta Saksan romantiikasta. Se on kuitenkin
vähemmän mietiskelevä ja paljoa enemmän
todel-lisuudenmukainen kuin saksalainen. Aluksi
useimmat romantiikan edustajat olivat
huumautuneet vallankumousaatteista; sen jälkeen
seurasi paljoa vanhoillisempi suunta, jonka vihdoin
Byron ja Shelley mursivat. Englantilainen
romantiikka saa alkunsa, kun W. Wordsworth
(1770-1850, ks. t.) ja S. T. C o 1 e r i d g e
(1772-1834) 1798 julkaisevat „Lyrical ballads" nimisen
runokokoelman. Tämän uuden suunnan ohjelman
Wordsworth esittää kokoelman toisen painoksen
esipuheessa. Se merkitsee täydellistä kumousta
englantilaisessa kirjallisuudessa. Mitä Thomson
ja hänen hengenheimolaisensa olivat tavoitelleet,
sen Wordsworth täydensi ja toteutti. Hän asetti
luonnollisuuden ja todellisuuden runoutensa
päämääräksi ja hänessä kehittyi harvinaisen rikas
ja omituinen luonnontunne. Hänen välitön
luon-nonihailunsa muuttuu vähitellen
monivaikuttei-seksi, mietiskelynvoittoiseksi luonnonliaaveiluksi.
Luonto hänen mielestään ei vaikuta vain
välittömästi ihmissieluun, vaan on sillä puhdistava ja
kasvattavakin voima. Coleridgen runous, joka
sai vaikutusta saksalaisesta romantiikasta, on
haaveellisempi, täynnä hämärää, mystillistä
filosofiaa. Kolmas ,,järvikoulun" (Lake poets)
runoilijoista, niinkuin heitä yhteisellä nimellä
kutsutaan luonnonihamen Cumberland-järvien
mukaan, missä he asuivat jonkun aikaa yhdessä, on
R. Southey (1774-1843). Hän oli kuitenkin
runoilijana vähemmän arvoinen ja hänen
eepilliset runoelmansa tekevät kylmän haaveksivaisen
vaikutuksen. Sen sijaan hänen proosansa on
puhdasta ja selvää. Romantiikan historiallista puolta
edustaa W. Scott (1771-1832, ks. t.), johon
muinaisajan sadut ja keskiaikuinen runous
saksalaisten romantikkojen välityksellä olivat
tehneet syvän vaikutuksen. Se puhkeaa ensin ilmi
hänen romansseissansa (1799-1814) ja sittemmin
hänen lukuisissa historiallisissa romaaneissansa.
Muinaisaikain tunteminen, se yleisinhimillinen
tajunta, lempeä humanismi ja rakastettava
huumori, joka ilmenee näissä teoksissa, kohottaa ne
korkealle aikaisempien historiallisten romaanien
yläpuolelle. Th. Mooren (1779-1852. ks. t.)
runoelmista ,,Irish Melodies" tuulahtaa voimakas
iiriläinen kansallistunne, ja sama pohjavirta on
hänen itämaisessa runossaan ,,Laila Rookh"
(1817). Uusi käänne tuli romantiikkaan
B y r o n i n (1788-1824, ks. t.) ja P. B. Shelleyn
(1792-1822, ks. t.) keralla: se muuttui
radikaaliseksi. Byron oli itseyden runoilija, hänen
runoudessaan on läpitunkevana tunteena yksityisen
oikeus ja velvollisuus toteuttaa oma itsensä ja
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
