- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 2. Confrater-Haggai /
717-718

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Englanti

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

717

Englanti

71G

II:11& oli hallussaan koko Länsi-Ranska:
Normandia, Maine, Anjou, Touraine, Poitou,
Gas-cogue ja Guienne. Hänen aikanaan aloitettiin
Irlannin valloitus (1171). Henrikin seuraaja oli
Iiii nen poikansa Rikard Leijonamieli
11189-99), joka oli melkein koko hallituskautensa
poissa Englannista ottaen m. m. osaa kolmanteen
ristiretkeen. Häntä seurasi hänen nuorempi
veljensä Juhana Maaton (1199-1216). Tämä
menetti Ranskan kuninkaalle Filip II:lle
Augustille muut ransk. alueensa paitsi Gascognea ja
Guienne». Paavi Innocentius III:n kanssa
Juhana riitaantui Canterburyn arkkipiispanviran
täyttämisestä. Kun paavi oli julistanut hänet
kruununsa menettäneeksi, hän nöyrtyi ja
tunnusti paavin lääniherraksensa (1213).
Kiskomisillaan ja mielivaltaisella hallituksellaan Juhana
herätti niin suurta tyytymättömyyttä, että E:n
paronit Lontoon porvarien auttamina nousivat
kapinaan ja pakoittivat hänet allekirjoittamaan
M a g n a c h a r t a n 1. suuren
vapaus-kirjan (1215), jota englantilaiset vieläkin
pitävät vapautensa kulmakivenä. Sen säännöksistä
ovat mainittavimmat seuraavat: 1) Ei ketään
vapaata miestä saanut vangita muuten kuin
hänen vertaistensa antaman lainmukaisen tuomion
nojalla; 2) kuningas ei saanut kantaa
ylimääräisiä veroja vasalleiltaan muuten kuin näiden
omalla suostumuksella. Kun Juhana jo sam. v.
sai paavin kumoamaan Magna chartan, jatkui
hänen ja paronien välinen taistelu hänen
kuolemaansa saakka. Hänen poikansa Henrik
III:n (1216-72) kehno hallitus (ulkomaalaisten
suosiminen, paavin kiskomiset, y. m.) sai
paronit jälleen sekaantumaan hallitukseen.
Kuninkaan täytyi hyväksyä hänen valtaansa suuresti
rajoittavat Oxfordin provisionit, jotka 1258 oli
päättänyt eräs paronien kokous eli
parlamentti, jota nimitystä näistä ajoista lähtien
käytetään valtakunnankokouksista. Kun Henrik
paavin avulla koetti saada entisen valtansa
takaisin, syntyi sisällinen sota. Vastustuspuolueen
johtaja Simon Montfort voitti kuninkaan
Lewesin tappelussa ja otti hänet vangiksi (1264).
Hänen toimestaan kokoontui Lontoossa 1265
parlamentti, jossa hengellisten ja maallisten
ylimysten ohessa istui myöskin kreivikuntain pienten
maanomista jäin ja (ensi kerran) kaupunkien
edustajia. Näistä viimemainituista aineksista
muodostui sittemmin parlamentin alihuone. Jo
sam. v. Simon Montfort kaatui taistellessaan
Eveshamin luona Henrikin poikaa Edvardia
vastaan, joka siitä lähtien hoiti hallitusta.
Kuninkaana Edvard I (1272-1307) oli sukunsa
paraim-pia. Hän oli suuri lainsäätäjä ja kutsui useasti
kokoon parlamentin. Vasta hänen ajoiltaan
lähtien (v:sta 1295 alkaen) parlamentin
kokouksiin ottivat säännöllisesti osaa kreivikuntain ja
kaupunkien edustajat. Saadaksensa varoja
sotiinsa Edvardin täytyi vahvistaa parlamentin
veronmyönnytysoikeus (1297). Hänen
ulkopolitiikkansa päämääränä oli saattaa koko
Britannia valtansa alle. Hänen onnistuikin yhdistää
Wales Englantiin (1283). V. 1292 Skotlannin
kuningas tunnusti hänet lääniherrakseen, mutta
kun hän koetti saada maan täydellisesti
valtaansa, niin skotlantilaiset tuontuostakin
nousivat kapinaan häntä vastaan. Tämä taistelu
päättyi 1314, jolloin skotlantilaiset Robert Brucen

johdolla voittivat Edvardin seuraajan Edvard
II:n ja siten turvasivat maansa itsenäisyyden.
Edvard II (1307-27) oli heikko kuningas, joka
antoi suosikkiensa hallita. Hänet kukisti hänen
oma puolisonsa Isabella. Valtaistuimelle nousi
silloin Edvard III (1327-77), jonka
hallitus-aika kului sotiin Skotlantia ja Ranskaa vastaan.
Filip lV:n Kauniin tyttärenpoikana Edvard III
vaati Ranskan kruunua, ja tämän johdosta alkoi
pitkällinen satavuotisen sodan nimellä tunnettu
vallanperimyssota (1339-1453). Siinä
englantilaiset alussa saavuttivat suuria voittoja, m. m.
Crécyn (1346) ja Poitiers’n (1356) luona, ja
valloittivat Calais’n (1347). Bretigny’n rauhassa
(1360) Edvard sai täydellä hallitsijanoikeudella
haltuunsa Guiennen. Gascognen, Poitou’n, Calais’n
y. m. Mutta sodan uudistuttua (1368) hän
menetti melkein kaikki ranskalaiset alueensa paitsi
Calais’n. Kun kuninkaan sotiensa tähden täytyi
vähän väliä pyytää parlamentilta lisäveroja, oli
seurauksena, että parlamentin vaikutusvalta
tuntuvasti kasvoi. Kreivikuntain ja kaupunkien
edustajat, joilla tähän asti oli ollut vain
veron-myöntämisoikeus, alkoivat nyt ottaa
säännöllisesti osaa myöskin lakien säätämiseen;
uskal-sipa parlamentti jo vaatia kuninkaan
neuvonantajat edesvastuuseen. Edvardin aikana se
myöskin jakaantui kahteen kamariin: y 1 i h u
o-n e e s e e n (hengelliset ja maalliset ylimykset)
ja a 1 i h u o n e e s e e n (kreivikuntien ja
kaupunkien edustajat). Hänen hallitessaan raivosi
E:ssa n. s. musta surma (1348), jonka
hävityksistä oli seurauksena tuntuva työvoimain puute
ja työpalkkain nouseminen. Parlamentti ryhtyi
silloin erityisellä lailla alentamaan palkkoja
(1349) ; koetettiinpa uudistaa häviämässä olevaa
maaorjuuttakin. Se tyytymättömyys, joka osaksi
tämänkin johdosta syntyi E:n työväestössä, sai
yllykettä myöskin uskonpuhdistaja Wyclitin
opeista, jotka synnyttivät työväestössä
kommunistisia ajatuksia. V. 1381 syntyikin Wat
Tyle-rin johtama kapina, joka kuitenkin saatiin
kukistetuksi. Silloin hallitsi Edvardin seuraaja,
hänen vanhimman poikansa Edvardin, „mustan
prinssin" poika Rikard II (1377-99). Hänen
hallituskautensa oli muutenkin hyvin levoton, syystä
eitä kuninkaan mahtavat sukulaiset ja muut
ylimykset pyrkivät valtaan. Rikardin, joka lopulta
hallitsi omavaltaisesti, kukisti hänen serkkunsa
Henrik Lancaster, joka oli Edvard TIT:n
kolmannen pojan poika. Syrjäyttämällä Edvard III:n
toisen pojan perilliset parlamentti tunnusti
Henrikin kuninkaaksi. Näin pääsi E:n
valtaistuimelle Lane asterin suku. Kun sen
kruunun-perimysoikeus oli epävarma, niin sen täytyi
nojautua parlamenttiin, joka Lancasterin suvun
hallitessa saavutti entistä suuremman
vaikutusvallan. He n r i k IV (1399-1413), jolla oli monta
kapinaa kukistettavana, haki myöskin tukea
papistosta ja vainosi sen vuoksi 1 o 11 a r d e j a,
Wyclitin kannattajia. Hänen poikansa Henrik
V (1413-22) uudisti 1415 sodan Ranskaa vastaan,
jota sisälliset. taistelut raatelivat
(burgundilainen ja orleansilainen puolue) ja voitti
ranskalaiset Azincourfin tappelussa (1415). V. 1420
burgundilainen puolue tunnusti hänet Ranskan
kuninkaan Kaarle VI:n perilliseksi ja Loiren
pohjoispuolella olevat alueet joutuivat hänen
haltuunsa. Henrik ja Kaarle VI kuolivat samana

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:29 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/2/0385.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free