Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Erotustulli ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
799
Erstan—Eryngium
800
Erstan ks. Airiston selkä.
Eruditio [-1’tiö], oppi, opillinen sivistys.
Eruptiivivuorilajit (lat. ëru’ptiö -
purkautuminen) 1. magmavuorilajit (kreik. magma
- tahdasmainen aine), kehkuvansulina maan
sisuksesta tunkeutuneet kivilajit.
Muodostumistapaan katsoen nämä ovat joko vulkaanisia
1. pintaeruptiivisia, jotka ovat purkautuneet
ilmoille tulivuorista, tai plutonisia 1.
syvä-vuorilajeja, jotka ovat jähmettyneet maankuoren
sisään ja saattaneet myöhemmin paljastua, kun
päällä olleet kerrokset ovat kuluneet pois.
Ensin-mainitut ovat porfyyrisiä tai tiiviitä, jälkimäiset
useimmiten keskirakeisia. Tämä erilaisuus
johtuu etupäässä siitä, että pinnalle purkautuneet
vuorilajit ovat jäähtyneet nopeammin kuin
syvävuorilajit. — Kemialliselta kokoomukseltaan
kaikki eruptiivivuorilajit ovat silikaattikiviä,
sisältäen piihappoa ynnä seuraavia metalleja:
aluminiumia, rautaa, magnesiumia, kalsiumia,
natriumia, kaliumia sekä pienemmissä määrin
hyvin monta eri alkuainetta. Eri aineitten
suhteelliseen määrään nähden vaihtelee vuorilajien
kokoomus suuresti. Tärkeä on etenkin piihapon
määrä emäksiin verrattuna (,,happamet" ja
,,emäksiset" vuorilajit). Sen ohessa vaihtelevat
kivennäisainekset (vrt. saliset ja femiset
kivennäiset) sekä rakenne. Tärkeimmät ja
yleisimmät tyypit ovat:
Syvävuorilajeja Pintavuorilajeja Si02:n
määrä
Graniitti Lipariitti 80—65 °/r
Syeniitti Trakyytti 65—55 %
Nefeliinisyeniitti Fonoliitti 60—50 %
Dioriitti Andesiitti 70—55 %
Gabbro ja diabaasi Basaltti 52—42 %
Peridotiitti Pikriitti 45—35 %
P. E.
Ervast. 1. Iisak E. (1700-57), pappi; tuli
1733 Turun ruots. seurakunnan kappalaiseksi
sekä Turun läänin jalkaväen papiksi ja 1741
Kemin kirkkoherraksi ja Kemin rovastikunnan
lääninrovastiksi. E. julkaisi 1733 osaksi
saksasta suomennetun osaksi alkuperäisen
Rukouskirjan (,,Rukous Kirja kuin sisällensä pitä Rippi
ja Herran Ehtollisen, niin myös Aamu ja Ehto
rukouxet; puolittain Saxasta Suomexi käätyt,
puolittain myös uudesta kokoonpandut"), jota
on ilmestynyt kokonaista 15 painosta (viimeinen
Helsingissä 1879). [C. H. Strandberg, „Abo
stifts herdaminne".] (K. ö.)
2. Henrik E. (1776-1838), suomalainen
lakimies, tuli ylioppilaaksi Oulusta 1790,
hovi-oikeudenauskultantiksi 1793 ja Vaasan
hovioikeuden sihteeriksi 1801. V. 1803 E. nimitettiin
Karjalan ylemmän tuomiokunnan tuomariksi,
mistä toimesta hänet 1809 aatelittomain säätyjen
yksimielisen vaalin johdosta kutsuttiin senaatin
oikeusosaston jäseneksi. Otti 1812 eron
senaatista ja palasi hoitamaan entistä
tuomiokuntaansa, kunnes hänet 1818 nimitettiin Vaasan
hovioikeuden varapresidentiksi. Tuli 1832
uudelleen senaatin oikeusosaston jäseneksi, missä
toimessa pysyi kuolemaansa saakka 1838. E., joka
oli kuuluisa lainopillisista tiedoistaan,
oikeamielisyydestään ja harvinaisesta stilistisestä
kyvystään, otti ensi kertaa senaatissa ollessaan
osaa m. m. kenraalikuvernöörin ja prokuraattorin
ohjesääntöjen tarkastamiseen ja viimemainittu
lienee suurimmaksi osaksi hänen lopulliseen
asuunsa laatima. [Nordström, ,,Henrik Ervast"
(1839).] O. K:nen.
3. Karl E. (1839-1902), Suomal.
normaalilyseon yliopettaja, yliopp. 1857, fil. kand. 1861,
nimitettiin 1875 uskonnon yliopettajaksi
Hämeenlinnan normaalilyseoon, jonka mukana siirtyi
Helsinkiin 1887. Tässä virassa E. pysyi
kuolemaansa saakka. Aikaisemmin 1865-66 hän
opiskeli Saksassa ja Sveitsissä tutkien etupäässä
uskonnon opetusta ja sen menetelmiä.
Toimittanut oppikirjat „Raamatun historia" ja
kristillinen uskonto-oppi" sekä julkaissut opettajia
varten „Raamatun historian selityksiä". V. 1888
ilmestyi painosta hänen toimittamansa
,,Suoma-lais-saksalainen sanakirja. [P. Snellmanin kirj.
Kasvatusop. yhd. aikakausk. 1902.] O. M-e.
Ervasti, Aukusti Vilhelm (1845-1900),
suom. kirjailija, tuli filosofian kandidaatiksi
1869, tilastollisen keskustoimiston aktuaariksi
1886. Toimitti 1878-83 Oulussa „Pohjois-Suomi"
nimistä sanomalehteä, joka sekä itsenäisen
kantansa että pirteän kirjoitustapansa kautta
herätti huomiota. Varsinkin on E. mainittava
harrastuksistaan tehdä Vienan Karjalan ja Ruijan
suomalaisten oloja tunnetuiksi Suomen yleisölle,
ja julkaisi siinä tarkoituksessa runsassisältöiset
teoksensa „Muistelmia matkalta Venäjän
Karjalassa kesällä 1879" (1880) ja ,,Suomalaiset
Jäämeren rannalla. Matkamuistelmia" (1884).
K. O.
Erwin (E. von Steinbach) (1244-1318),
saks. arkkitehti ja kuvanveistäjä. Rakensi osan
Strassburgin Münsterin länt. fasadia (v:sta
1277). Pojat Ervin ja Johannes Winlin
jatkoivat isänsä työtä v:een 1339.
Ervum ks. V i r v i 1 ä.
Erymanthos [-y’-J 1. Erymanthus [-a’-].
1. Akhaian ja Arkadian rajalla kulkeva korkea
vuorenselänne, jonka mukaan Herakleen tarussa
esiintyvä metsäkarju on saanut nimensä. E:n
nyk. nimi on O 1 o n o s. 2,224 m. — 2. Mainitun
vuoren etelärinteeltä lähtevä Alpheioksen
syrjä-joki ; nyk. nimi Azikolos 1. D i m i t z a n a.
Eryngium, kasvisuku sarjakukkaisten
heimossa. Okaisia, usein sinertävä-lehtisiä yrttejä,
kukat tiheissä mykeröissä tai tähkissä; n. 170
lajia lauhkeissa ja lämpimissä maissa. Pitkin
Atlantin itä-rannikkoa, Pohj.-Afrikasta
Etelä-Ruotsiin, kasvaa sinikukkainen, ohdakkeen
näköinen E. maritimum rantahiekalla. Eräitä
E.-lajeja viljellään koristuskasveina. (J. A. W.)
Eryngium maritimum.
Erysimum cheirantoides.
1 litu, 2 siemen, 3
poikki-leikattu siemen, 4 kukka.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
