Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Espanja
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
835
Espanja
842
ja juutalaisten karkoitus. Elinkeinoista
pidettiin tähän aikaan hyvää huolta, ja Ameriikan
löydön kautta avautui E:n kansalle uusia
tehtäviä ja suuri tulevaisuus.
Isabellan kuoltua Kastilian kruunun peri
Ferdinandin ja Isabellan tytär Johanna, jonka
puoliso oli Filip Habsburgin sukua (k. 1506). Koska
Johanna oli mielenvikainen, hallitsi Ferdinand,
Isabellan testamentin mukaan, kuolemaansa
saakka myös Kastiliaa. E:n sai tämän jälkeen
Johannan poika Kaarle I (1516-56), joka jo
ennen oli isältään perinyt Burgundin maat ja
sittemmin sai isoisänsä Maksimilianin kuoltua
(1519) Habsburg-suvun alueet sekä valittiin
keisariksi nimellä Kaarle V. Hänen
hallituksensa alku oli levoton, ja 1520 puhkesi Kastiliassa
vaarallinen kapina, jonka pää-osanottajina olivat
kaupungit (comunidades), mutta heidät
voitettiin Villalarin taistelussa 1521. Vähitelleu
Kaarle, joka oli Alankomaissa syntynyt, alkoi
paremmin viihtyä E:ssa, joka hänen aikanaan
pääsi arvoon ja mahtavuuteen m. m.
valloittamalla laajat siirtomaat Ameriikassa (ks.
Ameriikan löytöhistoria). Tosin hänen
maailmanvaltaa tarkoittavaa politiikkaansa ei E:ssa
hyväksytty, hänen monet sotansa Ranskaa ja Turkkia
vastaan nielivät paljon varoja ja hänen uusia
verotusehdotuksiaan vastustettiin. E:ssa Kaarle
luopumuksensa jälkeen vietti viimeiset päivänsä.
Hänen poikansa Filip II:n aikana (1556-98),
jonka politiikka oli puhtaasti espanjalainen,
vallitsi sopusointu hallitsijan ja kansan välillä, joka
viimemainittu tosin sai ostaa ulkonaisen
mahtavuutensa vapautensa menetyksellä. Filipin
uskonnollinen suvaitsemattomuus oli
aito-espanjalainen, ja kansansa kannattamana hän saattoi
tehokkaasti ryhtyä vaikuttamaan Euroopan
asioihin. E. oli Filip II:n johdolla katolisuuden
päätukena taistelussa protestantteja vastaan,
mutta tämä taistelu oli toivoton, ja sekä
ruhtinaan että kansan voimat siinä lamautuivat.
Puolet Alankomaista menetettiin, Ranska pelastui
Henrik IV:n kääntymyksen kautta joutumasta
Filipin saaliiksi ja Englanti jatkoi Armadan
häviön jälkeen (1588) voitollisesti sotaa. Tosin Filip
II muutamissa yrityksissään onnistui: Lepanton
voitto (1571) teki lopun Turkin merivoimasta,
ja Portugalin valloituksen kautta (1580)
yhdistettiin koko Pyreneitten niemimaa saman
valtikan alle ja hankittiin samalla uusia laajoja
siirtomaita Itä-Intiassa. Mutta tämä suuruus oli
kalliisti ostettu. Verokuorma kohosi
äärettömästi ja kohtasi varsinkin teollisuutta, kansa
vaipui velttouteen ja laiskuuteen, siirtomaiden
edistystä ehkäistiin muka emämaan hyväksi, ja
niistäkin Itä-Intian saaret pian joutuivat
hollantilaisille. Filip II:n kuollessa oli E:n mahti
jo alenemassa. Hänen poikansa, heikko Filip III
(1598-1621) ei jaksanut kohottaa valtakuntaa,
jonka johto tästälähin oli enimmäkseen
mahtavain ministerein käsissä. Alankomaiden kanssa
täytyi tehdä 12-vuotinen välirauha (1609).
Moriskein (maurien jälkeläisten) karkoituksen
kautta sam. v. riistettiin E:lta paras ja ahkerin
osa sen väestöstä. Tämän ja seuraavan
hallituksen aikana kukoistivat kuitenkin E:ssa
kirjallisuus (Cervantes, Lope de Vega, Calderon
y. m.) ja kaunotaiteet, varsinkin maalaustaide
(Velasquez ja Murillo). Filip IV:n hallitessa
(1621-65) E. koetti ajaksi tempautua
hervottomuudestaan, ja 30-vuotisessa sodassa se vielä
pyrkii ylläpitämään katolisen suurvallan
asemaansa. Mutta kuitenkin Münsterin rauhassa
1648 Hollannin itsenäisyys tunnustetaan, 1640
Portugal jälleen vapautuu, Katalonian kapina
saadaan vain töintuskin kukistetuksi ja
Ranskalta täytyy ostaa n. s. Pyreneitten rauha 1659
alueitten luovutuksella. Kaarle II:n aikana
(1665-1700) valtion rappeutuminen yhä jatkuu
ja Ranskan vallanhimoinen kuningas Ludvik XIV
riistää langoltaan toisen alueen toisensa jälkeen
Aachenin (1668) sekä Nijmegenin rauhassa
(1678), missä Franche Comté menetetään.
Lapsettoman Kaarle II:n kuoltua ja Habsburg-suvun
siten sammuttua E. joutuukin, kuten jo kauan
oli odotettu, mahtavampain naapuriensa kiistan
esineeksi ja heidän kesken jaettavaksi.
E:n valtaistuimelle pääsi Ludvik XIV:n
pojanpoika nimellä Filip V Bourbon-sukua (1700-43)
ja osasi siinä pysyä pitkällisen E:n perimyssodan
vaiheissa, jossa m. m. riistettiin monarkkialta
Belgia sekä italialaiset alueet. Valloittaakscen
viimemainitut takaisin Filip, varsinkin
ministerinsä kardinaali Alberonin sekä toisen
puolisonsa Elisabet Farnesen kehoituksesta, ryhtyi
vihollisuuksiin Itävaltaa vastaan ja hänen
onnistuikin nuoremmille pojilleen hankkia
itsenäisiksi alueiksi Napoli (1735) ja Parma
(lopullisesti 1748). Vaikka Filip persoonallisesti olikin
vähäpätöinen, E. kuitenkin hänen aikanaan
jonkun verran toipui, kun elinkeinoista alettiin
pitää parempaa huolta, ja maa järjestettiin
ensikerran kokonaisvaltioksi, niin esim.
lakkauttamalla maakuntain väliset tullit. Filipin
vanhemman pojan Ferdinand VI:n aikana (1746-59)
tämä kehitys jatkui, mutta varsinkin tämän
velipuolen, kelvollisen Kaarle III:n hallituskausi
(1759-88) on edistyksen aika ja edustaa E:n
historiassa „valistunutta yksinvaltaa”. Eteväin
ministeriensä, kuten Arandan avulla hän pani
toimeen joukon uudistuksia; m. m.
inkvisitsioni rajoitettiin ja jesuiitat karkoitettiin (1767).
Alempi kansa pysyi kuitenkin yhä katolisen
papiston johdossa ja oli uudistuksille
vihamielinen ; ylempiin säätyihin vaikutti sen sijaan
ranskalainen valistus. Ranskan kanssa solmittu n. s.
Bourbonin sukuliitto (1761) saattoi E:n sotiin
Englannin kanssa eikä tuottanut sille sanottavaa
etua. — Heikon Kaarle IV:n aikana (1788-1808)
menivät edellisen hallituksen hedelmät jälleen
hukkaan kelvottoman suosikin Godoyn vallitessa.
E. ryhtyi sotaan Ranskan tasavaltaa vastaan,
mutta voitettiin (1795) ja pakotettiin
päinvastoin liittymään Ranskaan sekä menetti
laivastonsa Trafalgarin tappelussa 1805. Katkeraa
eripuraisuutta kuninkaan ja hänen poikansa
Ferdinandin välillä, jota alempi kansa kannatti,
käytti Napoleon hyväkseen. Kun Ferdinand
ensin oli noussut kapinaan ja riistänyt isällään
kruunun, tekeytyi Napoleon riidanratkaisijaksi,
houkutteli molemmat Bayonneen ja saatuaan
heidät siten valtaansa pakotti kummankin
luopumaan E:n kruunusta, jonka hän lahjoitti
veljelleen Josefille (1808).
Suurin osa E:n kansaa ei kuitenkaan kärsinyt
tätä häväistystä, vaan ryhtyi kapinaan
Napoleonin herruutta vastaan. Joka paikkaan maata
muodostui kapinallisia hallituksia n. s. junttoja
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
