Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Espanja
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
835
Espanja
843
järjestämään vastarintaa, jota katolinen papisto
myös suuresti kiihotti. Alussa tosin ei ollut
paljoa menestymisen toiveita, huonosti
varustettuja ja järjestettyjä kuu oltiin, mutta kun
Bailenin luona saatiin ranskalainen sotajoukko
vangiksi, kohosi siitä espanjalaisten
itseluottamus suuresti, jota paitsi Englanti ryhtyi
kapinaa avustamaan sekä E:ssa että myös
Portugalissa. Josef pakeni Madridista. Suuttuneena
tästä vastoinkäymisestä Napoleon saapui E:&an
ja tunkeutui voitollisena Madridiin saakka, johon
Josef jälleen palasi (1809). Urhoollisuudestaan
huolimatta (varsinkin Zaragozan puolustus on
kuuluisa) espanjalaiset kuitenkin varmaan
olisivat joutuneet tappiolle, ellei Napoleonin pian
jälleen olisi täytynyt lähteä E:sta. Hänen ala
päällikkönsä olivat keskenään eripuraisia eikä heillä
ollut riittävää kykyä kukistamaan
espanjalaisten sitkeää vastarintaa, jonka etunenään nyt
astui n. s. keskusjuntta. Kansan luonteen ja
maan laadun mukaisesti kapina muodostui n. s.
guerilla -1. pikkusodaksi: hajanaiset joukot, jotka
taitavasti käyttivät hyväkseen vuorisen maansa
etuja, häiritsivät kaikkialla ranskalaisten
sotaliikkeitä, katkaisivat heidän yhdistyksensä,
ryöstivät heidän muonavaransa ja surmasivat
heidän pienempiä osastojaan. Tosin ranskalaiset
voittivat suuremmissa taisteluissa, ja
keskus-juntan täytyi paeta Cadiziin 1810, mutta
englantilaiset, jotka Portugalissa olivat koko ajan
ylläpitäneet taistelua, saattoivat vihdoin
VVel-lingtonin johdolla tunkeutua eteenpäin, joiloiu
E:u kapina jälleen leimahti täyteen liekkiin.
V. 1813 Wellington sai täydellisen voiton
Vito-rian luona, jonka jälkeen ranskalaiset
karkoi-tettiin E.-sta.
Emämaan taistellessa näitä vaikeuksia
vastaan alkoi E:n etelä-ameriikkalaisissa
siirtomaissa Bolivarin johdolla kapina (1810-26), joka
vihdoin johti kaikkien mannermaan
siirtomaitten vapautumiseen E:n ylivallasta.
V. 1812 keskusjuntan kutsusta kokoontunut
cortes, missä vapaamieliset vallitsivat, sääti
maalle Ranskan vallankumouksen aatteihin
perustuvan valtiomuodon, jonka mukaan
kruunun valta rajoitettiin kansaneduskunnan
hyväksi, aateliston etuoikeudet poistettiin ja
kir-kontilukset otettiin valtion huostaan. Tätä
valtiomuotoa, jota tosin suuri osa E:n kansaa ei
kannattanut, vaadittiin Ferdinand VII:tä
(1814-33), joka nyt vankeudestaan palasi E:aan,
vahvistamaan, ennekuin hänet tunnustettaisiin
hallitsijaksi. Hänpä ei kuitenkaan sitä tehnyt, vaan
otti itsevaltiaana hallitsijana ohjakset käsiinsä,
karkoittaen tai vangiten cortesin jäsenet, jossa
hänellä oli tukenaan suuri puolue. E:aan palasi
nyt papiston herruus ja inkvisitsioni, itsevaltius
ja taantumus jyrkimmässä muodossaan. Tästä
tyytymättömyys pian kasvoi. Kun Cad;zi,ssa
sotajoukonosaston piti astua laivoihin, joilla se
oli vietävä Ameriikan siirtomaita kukistamaan,
ryhtyi se kapinaan Riegon johdolla (1820). Liike
levisi pian ympäri maan, ja vaadittiin 1812
vuoden perustuslain uudistamista, johon kuningas
peljästyneenä antoi suostumuksensa. Pahaksi
onneksi pääsi nyt valtaan radikaalinen rylnuä
(exaltados), joka meni liiallisuuksiin eikä
kyennyt ylläpitämään järjestystä; seuraus siitä oli,
että maltillisemmat ryhmät vieraantuivat va-
pausliikkeestä. Maassa vallitsi täydellinen
sekasorto. Vihdoin ulkomaat sekaantuivat asiaan:
Pyhä allianssi antoi Ranskalle toimeksi saattaa
yksinvaltius E:ssa voimaan. Ranskan sotajoukko
ei kohdannut mainittavaa vastarintaa, Ferdinand
pääsi jälleen valtaan ja kostonhimoisena hän nyt
säälimättömän julmasti raivosi kaikkia
vapaamielisiä vastaan. Vuoden 1812 perustuslaki
kumottiin. — Ferdinand oli kauan pysynyt
lapsettomana, jolloin hänen veljellään Don
Carloksella oli ollut lähin oikeus kruunuun, matta
vihdoin kuninkaalle syntyi neljännestä
puolisostaan Maria Kristiinasta tytär Isabella (1830),
jonka hyväksi hän kumosi saalilaisen lain, minkä
mukaan ainoastaan miehisillä hallitsijasuvuo
jäsenillä oli oikeus kruunuun. Tämän kautta
hän aiheutti ankaran sisällisen taistelun, joka
monta vuosikymmentä oli järkyttävä E: aa.
Yleensä tämän kansan valtiollinen
kypsymättö-myys, seurauksena pitkällisestä itsevaltiudesta
ja pappisherruudesta, on surullisella tavalla
osoittautunut 19:unen vuosisadan historiassa.
Niinpiankuin Ferdinand VII oli kuollut 1833,
otti Don Carlos kuninkaan nimen („Kaarle V”)
ja ryhtyi julkisotaan hallitusta vastaan, jota
Isabellan (1833-68) nimessä johti
leskikuningatar Maria Kristiina. Don Carloksella oli
tukenaan kirkollinen („apostolinen”) puolue;
muuten hänellä oli useimmat kannattajansa E:n
pohjois- ja itä-osissa (karlistit). Leskikuningatt
aren täytyi silloin etupäässä turvautua
vapaamielisiin, ja entinen perustuslaki pantiin vähän
muutettuna uudelleen voimaan 1836. Vasta 1839
päästiin karlisteista voitolle, kun kenr. Espartero
pakotti hedät aseista luopumaan. Mutta nyt
voittoisista sotilaista muodostunut puolue anasti
vallan, pakotti leskikuningattaren luopumaan
(1840) ja nimitti Esparteron hallitusta
johtamaan. Vaikka Espartero yleensä kannattikin
vapaamielistä suuntaa, riitaantui hän kuitenkin
kiivaampien vapaamielisten n. s. progressistien
(entisen exaltados-puolueen) kanssa
persoonallisista syistä, ja häikäilemättömyydellään hän
hankki itselleen muitakin vihollisia. Liitossa
maltillisten vapaamielisten (moderados) sekä
leskikuningattaren kanssa progressistit alkoivat
kapinan, ja Esparteron täytyi paeta ulkomaille
1843. Isabella julistettiin täysikäiseksi. Mutta
liittoutuneet eivät kauan pysyneet yksimielisinä.
Maltilliset pääsivät ministeristöön, kutsuivat
Maria Kristiinan takaisin ja panivat
puolueriitojen raatelemassa maassa järjestyksen
ankaruudella voimaan. Perustuslaki korjattiin mo
narkkiseen suuntaan (1845). Seur. vuonna
Isabella naitettiin serkulleen Frans Assisilaiselle.
— Vaikka maa nyt nautti jonkun ajan parempaa
rauhaa, kasvoi tyytymättömyys kuitenkin taas,
kun moderados-puolue yhä enemmän alkoi
kallistua vanhoillisuuteen ja valtiopäiväin sekä.
sanomalehdistön oikeuksia yhä rajoitettiin. V.
1854 syntyi taas sotilaskapina (pronuneiamento),
jolla oli menestystä, ja Espartero, joka nyt
uudestaan kutsuttiin ministeristöä johtamaan,
koetti turhaan sovittaa puolueita. Vaikka
progressistit ensin pääsivätkin valtaan, eivät he
voineet siinä vielä pysyä ja parin vuoden päästä,
1856, saivat „maltilliset” jälleen ohjakset
käsiinsä, johtajinaan O’Donnell ja Narvaez.
Progressistit tekivät kenr. Primin johdolla 1860-luvulla
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
