- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 2. Confrater-Haggai /
879-880

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Etälä-Ameriikka

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

879

Etelä-Ameriikka

880

ja suureumoisessa juhlallisuudessaan vetää
vertoja Norjan rantamille. Monet vuonot ovat,
kuten Norjankin, hyvin pitkiä, vieläpä ovat
pai-kottain tunkeneet suoraan Andein poikki;
saarten ja mannermaan välissä kiemurtelevat salmet
ovat oivallisia kulkuväyliä. Saaristo on siellä
täällä hyvin saaririkas. Suurin saari on Chiloé,
joka on irtaantunut Andein pääharjanteen
kanssa yhdensuuntaisesta rannikko-vuorijonosta.
Tämän saaren pohjoispuolella rannikko on
jokseenkin jyrkkä, mutta harvasaarinen. Hyviä
satamia siellä on vähän. Perun rannikon
ulkopuolella on muutamia pieniä saaria, joista on
saatu paljon guanoa. Vasta Punta Parifian
tienoilla on taasen muutamia lahtia, suurin
Guaya-quil-lahti. Arica-mutkan tienoilla on rannikko
sateen vähyyden takia autio, mutta Punta
Pari-Easta se muuttuu kasvullisuutensa puolesta
täydellisesti troopilliseksi seuduksi.

Panama-kannaksen molemmin puolin ovat
Panamä- ja Darien-lahdet. Viimemainitulla on
matalat rannat (laguuneja ja hiekka- tai
lieju-särkkiä). Niemimaat molemmin puolin
Mara-caibo-lahtea ovat sitävastoin vuoriset ja
jyrkkä-railtaiset, etenkin länsipuolella oleva suurempi,
Goajiro. Laguna de Maracaibon rämeisillä
rannikoilla kasvaa mangrovemetsä kauas veteen,
tehden maallenousun miltei mahdottomaksi.
Idempänä rannikko muuttuu paikoitellen vuoriseksi.
Venezuelan tasavallalla on muutamia hyviä
satamia. Trinidad-saaren ja mantereen välillä on
kapea, kovavirtainen salmi, Boca de la Sierpe.
Sen eteläpuolelta alkaa Orinocon rämeinen
suisto-maarannikko. Melkein koko Etelä-Ameriikan
koillisranniklto San Roque kärkeen saakka on
loiva ja rämeinen. Se on muodostunut suurten
jokien tulvamudasta, joka ekvatoriaalivirran
(ks. t.) vaikutuksesta täällä kerrostuu.
Amazon-ja Tocantius-jokien suulla, josta luode- ja
vuoksi poistavat kaikki kerrostumat, on suuri
Marajö-saari. Brasilian kaakkois-rannikkokin
on ylipäätään matala ja hiekkainen,
lukuunottamatta Rio de Janeiron ja Santoksen välistä
seutua, jossa on jyrkkä, tavattoman luonnonihana
rannikko ja mainioita satamia. Etelässä on
suuria laguuneja, joista suurin, Lagöa dos Patos, on
enemmän kuin kaksi kertaa Päijännettä
suurempi. Itärannikon lahdista on suurin se
suppilon muotoinen lahti, johon Rio de la Plata
aukeaa. Kauempana etelässä ovat rantatyrskyt
murtaneet Patagonian ylänköön useita
kaaren-muotoisia lahtia, joista mainittakoon Golfo de
San Matias ja Golfo de San Jorge. Saarista on
ylimalkaan puute. Rannikkosaariin kuuluvat
lännessä korkeatunturinen, idässä aromainen
Tulimaa ja Falklandin saaret, joita mantereesta
tuskin 200 metrin syvyinen meri erottaa. Ne
ovat metsättömät, mutta heinäkasvullisuus niillä
on rehevä (kuuluvat Englannille). Muuten
Atlantissa olevista valtamerensaarista ansaitsevat
mainitsemista ainoastaan tuliperäiset kalliot S:t
Paul, Fernando Noronha ja Trinidad sekä
Tyy-nessä-valtameressä olevista niinikään tuliperäiset
Juan Fernandez (missä Robinsonin otaksutaan
eläneen) ja Galäpagos-saaret.

Etelä-Ameriikan geologinen rakenne on jo
suurin piirtein tunnettu, vaikka laajoista aloista
vielä puuttuu yksityistutkimuksia. Länsiosassa
on suuria poimuutumisen kautta ja purkautu-

neista vuorilajeista syntyneitä vuoria
myöhemmiltä (tertiääri-) ajoilta, Andit. Keski-osissa on
etupäässä kerrostumia mesotsooiselta ajalta sekä
tertiääri- ja kvartäärikaudelta, koillis- ja
itäosissa on enimmäkseen gneissistä, graniitista ja
kidemäisistä liuskeista muodostunutta
alku-vuorta. Pohjois-Andeissa on poimuvuorten
muodostuminen vielä täydessä käynnissä; se ilmestyy
kauheina maanjäristyksinä (seutua sanotaan
,,Amei iikan kiikkuverkoksi").

Myöhemmät vuoret ovat vähemmän kuluneita
kuin vanhemmat. Lännessä huomaamme siitä
syystä mantereen suurimmat kohoamat, Andit 1.
Cordilleras de los Andes, jotka jatkuvat
Karaibin-meiestä etelään Kap Hoornin lähellä olevaan
Kap San Diegoon saakka. Niiden jatkon voi
vielä huomata antarktisessa saaristossakin. 9,500
kilometrin pituisella välillä ei vuorijono
keskeydy yhtään kertaa, kunnes pitkät vuonot
Ma-galhàes-salmen pohjoispuolella sen katkaisevat.
Andein korkeimmat huiput, 6,000-6,500 m
(Acon-eagua, Et.-Ameriikan korkein huippu, yli 7,000
m), ovat usein keilanmuotoisia tulivuoria, joista
useat vielä toimivat. Andit muodostavat yhden
tahi useamman yhdensuuntaisen vuorijonon,
jotka toisinaan lähenevät toisiaan yhtyen
korkeiksi vuoriharjuiksi, toisinaan taasen eroavat
toisistaan jättäen väliinsä korkeita ylätasankoja.
Ne ovat S:n muotoisiksi koukistuneet, siten että
yksi polveke koskettaa Tyyntä-valtamerta Punta
Pärinän luona, toisen polvekkeen reunustaessa
Arica-mutkaa.

Andein ja itäisten vuoriseutujen välissä oli
kauan meren peittämä syvänne, jonka jokien
lietteet aikojen kuluessa täyttivät. Siten muodostui
tavattoman laaja suistomaa, jota nykyään
maapallon suurimmat metsät peittävät. Ei missään
ole alanko niin kehittynyt kuin täällä.
Etelä-Ameriikan pinta-alasta on 66 % alankoa. Tämä
koko Eurooppaa suurempi ala voisi, niin on
laskettu, elättää, jos se olisi hyvin viljelty, kaikki
maapallon asukkaat. Seudun luonteelle kuvaavaa
on, ettei alkuasukkaiden kielessä edes ole sanaa,
joka merkitsisi kiveä. Kolme jättiläisjokea
virtaa sen kautta. Yksi näistä, Amazon-Ucayali, on
5,500 km tahi pituudelleen kolmas maapallon
joista. Näitten virtojen väliset vedenjakajat ovat
vähäpätöiset, jonka tähden, sittenkuin muutamat
tarpeenvaatimat kanavatyöt ovat suoritetut,
tavattoman laaja laivaliike on käynyt
mahdolliseksi. Joet ovat myös erittäin vesirikkaita,
saaden aikaan tulvia, joitten vertaisia muualla ei
ole nähty. Maanosan pohjoisosassa on vähän
tunnettu Guavanan vuorimaa ja idässä peittää
Brasilian ylänkö (molemmat suureksi osaksi
alkuvuorta) laajoja aloja. Brasilian ylängön
itäisimmät harjanteet kulkevat
yhdensuuntaisesti rannikon kanssa, määräten tämän suunnan.
Molemmat viimemainitut vuoristot ovat aikojen
kuluessa rapautuneita jätteitä muinoin paljoa
suuremmista vuorijonoista.
Rannikkoharjanteit-ten sisäpuolella on pitkä laakso, jota pitkin Säo
Francisco- ja Paranä-joet virtaavat eri suuntiin.

Järviä ei ole paljon E.-A:ssa. Kaukana
etelässä, missä jääkausi kauan vaikutti, 38° saakka
etel. lev., on jono järviä Andein itärinteillä.
Andein keskellä on Titicaca-järvi, 200 km
pituinen, 60 km leveä ja 3,854 m merenpinnan
yläpuolella.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:29 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/2/0470.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free