- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 2. Confrater-Haggai /
965-966

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Fabliau ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

%5 Fabliau—Fabre 96(5

menestyksellä etruskeja ja samnilaisia vastaan.
Toimiessaan diktaattori L. Papirius Cursorin
ratsuväenpäällikkönä v. 325 e. Kr. F. tuomittiin
kuolemaan, koska hän vastoin diktaattorin
kielto?. oli ryhtynyt menestykselliseen taisteluun
samnilaisia vastaan, mutta sai armon koko
kansan vaatimuksesta. Tavallisen kertomuksen
mukaan F. ollessaan toisen kerran konsulina v. 310
tunkeutui Etruriaan Ciminisen (nyk. Viterbon)
vuoriston yli, voitti kolmantena
konsulikaute-naan 308 umbrilaiset (Mevanian luona) sekä
edelleen konsulina samnilaiset 297
(Tifernus-vuoren lähellä) ja 295 Sentinumin taistelussa.
F. auttoi myös poikaansa konsuli Q. F. Gurgesta
voittamaan samnilaisten mainion päällikön
Ga-vius Pontiukseu 292. Toimiessaan censorina 304
yhdessä P. Decius Musin (ks. t.) kanssa F.
rajoitti alemman kansan valtaa, jota Appius
Claudiuksen (ks. Claudius 3) uudistukset olivat
edistäneet, ja sai muka sen johdosta patriiseilta
Maximuksen (,,suurin") liikanimen.

2. Quintus F. Maxim us Verrucosus
(„käsnäinen") Cunctator („vitkastelija"),
k. 203 e. Kr., edellisen (pojan-) pojanpoika, myös
kuuluisa sotapäällikkö, konsuli ja diktaattori.
Oltuaan kahdesti konsulina 233 ja 228 sekä
censorina 230 F. lähetettiin Saguntumin
valloituksen jälkeen (ks. Hannibal) Karthagoon sotaa
julistamaan. Sittenkuin roomalaiset olivat
kärsineet suuren tappion Trasimenus-järven
rannalla 217. nimitettiin F. diktaattoriksi.
Ryhtymättä mihinkään ratkaisevaan otteluun
Hanni-balin kanssa F. seurasi tarkasti kaikkia hänen
liikkeitään, esti kaiken avustuksen asukkaiden
puolelta sekä koetti alinomaa heikontaa
vihollisen voimia. Kun sotaväki ja kansa osoittivat
tyytymättömyyttään F: n sodankäynti-tapaan,
m. m. antaen hänelle pilkkanimen ,,cunctator",
luopui F. lopulta diktaattorintoimestaan sain. v.
217. Cannæn onnettoman taistelun jäljestä F.
toimenpiteillään rauhoitti ja rohkaisi kansaa.
Hän tuli vielä kolmasti konsuliksi (215,214,209),
kukisti useat Ilannibalin puolelle luopuneet
Etelä-Italian kaupungit ja valloitti lopulta Tarentumin
209. Elämänsä loppuvuosina F. kiivaasti esiintyi
Scipiota ja hänen kannattajiaan vastaan eikä
hyväksynyt sodan siirtämistä Afrikkaan. F. oli
tyyni ja harkitseva luonne, joka aina
järkähtämättä oman vakaumuksensa mukaan koetti
toimia valtion hyväksi. F:stä polveutuu
sukutarinan mukaan roomalainen ylimyssuku Massimo
(ks. t.), jolla edelleen tunnuslauseena on
Enniuk-sen F:stä käyttämät sanat Cunctando restituit
(..pelasti vitkastelemalla").

3. Quintus F. Pictor (s. n. 255 e. Kr.),
roomal. historioitsija, kirjoitti kreikan kielellä
ensimäisen Rooman historian, joka Æneaasta
ulottui aina toisen puunilaissodan loppuun. F.n
teosta ovat myöhemmät historiankirjoittajat
(Livius, Diodoros, Polybios y. m.) useasti
käyttäneet lähteenään. [II. Peter, ..Historicorum rom.
fragmenta", 1883.]

4. Marcus Fabius Quintilianus ks.
Q u i n t i 1 i a n u s. K. J. TI.

Fabliau
ö’J (ransk., alkuaan fab el). ransk.
runomuotoisia ilveilyntapaisia kertomuksia, joita
esitettiin iloisissa seuroissa, varsinkin sellaisissa,
joissa ei ollut naisia. Useimmat niistä ovat [-kyy-nillisen rivoja, moraalittomia ja vailla syvempää

sielullista erittelyä, vaikka niissä toiselta puolen
tämän vallattoman karkean muodon alla monasti
ilmenee aito-gallialainen hilpeys ja sukkeluus.
Aiheiden alkuperästä ollaan eri mieltä. Niinpä
esim. Gaston Paris yhtyy siihen käsitykset n,
että ne ovat kotoisin muinaisesta Intiasta.
Joseph Bédier taas on tuonut esille sen
todennäköi-semmän mielipiteen, etteivät näiden aiheiden
lähteet ole etupäässä etsittävissä Itämailta ja
Intiasta, vaan että ne suusanallisena taruna ovat
siirtyneet Ranskaan hyvin monesta eri maasta.
Ens. tunnettu f. „Richeut", tarina ilonaisesta, on
v:lta 1159. Kaikkiaan on niitä säilynyt noin
150; viimeinen fabliau-runoilija oli Jehan de
Condé (k. 1340). Poikkeuksena muista
ilmaisevat Gautier le Long’in kaksi fabliairta, „Le Valet
qui à mésaise se met" ja „La Veuve",
psykologista havaintokykyä. — Enimmäkseen 011
fa-bliau-kertomusten karkea iva tähdätty
aviomie-hiin, naisiin ja pappeihin. Kirjailijat Boccaccio,
Chaucer, llabelais, Moliére, Lafontaine, y. m. ovat
ammentaneet niistä aiheitaan. Fabliau’ita ovat
julkaisseet Barhazan (1756, 3 nid.), Méon (1808,
6 nid.) ja Jubinal (1839, 2 nid.). Näitä kokoelmia
etevämpi on Montaiglon’in ja Rayuaud’u
toimittama ,,Recueil général et complet des fabliaux"
(1872-90, 6 n.). [Gaston Paris, „Les Contes
orientaux dans la littérature frangaise du moyen
äge" (1877); J. Bédier, „Les Fabliaux" (1893).]

j. n-i.

Fabre [fàbr]. 1. Ferdinand F. (1830-98),
ransk. kirjailija, aikoi ensin papiksi, tutki sitten
lääketiedettä, mutta antautui pian kokonaan
kirjalliselle uralle. F:n esikoisteos oli runokokoelma
„Feuilles de lierre" (1853), jota 1861 seurasi
hänen esikoisromaaninsa ,,Les Courbezon",
väri-rikas, akatemian palkitsema teos, joka kuvaa
tapoja Sevennien vuoristossa. Yleistä
tunnustusta ja huomattavan kirjall. aseman F. saavutti
hengellisen säädyn oloja kuvaavalla romaanillaan
,,L’abbé Tigrane" (1873; myös suom.). Hänen
myöhäisemmistä teoksistaan mainittakoon
romaanit ,,Barnabé" (1875, kuvaa maalaisia
tapoja), „Mon oncle Célestin, moeurs cléricales"
(1881), „Le roi Ramire" (1883) ja „Lucifer"
(1884), joka kuvaa gallikanismin ja
klerikalis-min välistä taistelua, voittaen drastillisessa
kuvaa mistaidossa romaanin „L’abbé Tigrane", ja
merkiten F.-n tuotannon huippua. V. 1889 hän
nimellä „Ma vocation" julkaisi päiväkirjansa.
Hänelle pystytettiin 1903 muistopatsas Pariisiin.
[P. Franche, „Le prëtre dans le roman" (1902) ;
F. Peterssen, „F. Fabre" („Uusere Zeit" 1877) ;
Pellissier, „F. Fabre" („Revue bleue" 1897, VTT) ;
,,F. Fabre" (,.Revue des revues", 1903).]

2. Emile F. (s. 1870), ransk.
näytelmän-kirjoittaja, opiskeli lakitiedettä ja tuli
kotikaupungissaan erään asianajajan sihteeriksi.
Mutta jo nuoresta pitäen hän oli harrastanut
teatteritaidetta ja kirjoitellut näytelmiä, ja
tähän toimeen hän myöhemmin kokonaan antautui.
F. on etevä, myötätuntoisuutta herättävä
draa-mankirjoittaja. Hän käy rohkeasti ja varmasti
käsiksi polttaviin yhteiskunnallisiin
probleemei-hin, joista rahaa, avioeroa ja kunnianhimoa
käsittelevät ovat hänen erityisen mielenkiintonsa
esineinä. Hän on julkaissut näytelmät „Comme
ils sont tous" (1894), ,.L’argent" (1895), „Le
bien d\autrui" (1897), „L’impérissable" (1898),

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:29 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/2/0523.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free