Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Fennoskandia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1021
Fenestra—Fennoskandia
1023
poistaa nekin, jolloin tilalle on tavallisesti
jäänyt pitkähköjä, laajoja graniittialueita. Sen
jälkeen on tasoittuneelle pinnalle saattanut
kerrostua uusia sedimenttejä ja nämä taas joutua
poi-muutumiseen. Uudet poimuvuoret ovat vuorostaan
hävinneet, ja tämä kaikki on mittaamattoman
pitkien aikojen kuluessa uudistunut lukuisia
kertoja. Vanhimmat alkuvuoren kivilajit, sekä
eruptiiviset että sedimenttiset, ovat olleet
mukana useissa vuorenpoimuutumisissa. Niiden
lius-keisuus on tullut väänteiseksi ja sotkuiseksi.
Vanhin kulkusuunta, joka yhtäjaksoisena 011
säilynyt suuressa osassa Fennoskandian alkuvuorta,
käy Ruotsin ja Suomen etelä- ja keskiosissa
lännestä itään ja kääntyy Suomen ja
Venäjän-Karjalassa koilliseen. Tätä laajaa vyöhykettä
nimitetään sveko-fennialaiseksi jaksoksi
(ks. t.). Siihen kuuluviin liuskevuorilajeihin on
niiden syvällä ollessa tunkeutunut
graniittimag-maa (ks. M a g m a) tai ne ovat itse uudelleen
joutuneet sulaan tilaan. Metamorfismi on
kokonaan muuttanut niiden asun. Kuitenkin on
vuori-lajien alkuperäinen laatu usein vielä
tunnettavissa. Jo vanhemmissa arkeisissa liuskeissa on
sellaisia, jotka alkuaan ovat olleet
pintavuori-lajeja, enimmäkseen vulkaanisia, mutta myös
sedimenttisiä. Hyvin yleiseen on
sveko-fennialai-sen jakson alueella kulutus paljastanut suuria
graniittimassiiveja. Osa näistä 011 vanhempia kuin
nuo vuorenpoimuutumiset, toiset niiden
yhteydessä syntyneitä, toiset nuorempia. Vanhimmat
kaikista ovat n. s. katarkeiset
graniitti-gneissit (ks. tämän kirjoituksen
karttaliitettä), jotka muodostavat kaksi suurta
aluetta, toinen F:n itäosassa, toinen
Lounais-Ruotsissa ja Etelä-Norjassa. Näiden arvellaan
olevan koko tunnetun maankuoren vanhimpia
muodostumia, vieläpä mahdollisesti itse
maapallon ensimäisen jähmettymiskuoren jäännöksiä.
Nuo ikivanhat vuorijonot hävisivät jo
arkei-sella ajalla. Vuoriperä kului niin syvälle, että
graniitit ja syvälle poimuttuneet liuskeet
paljastuivat. Näille asettui uusia kerrostumia, jotka
vuorostaan joutuivat poimuutumiseen, n. s. b o t
fani a 1 a i n e n muodostuma (ks. t.), jonka
pääknlkusuunta myös käy lännestä itään. Sen
alueet ovat kahden puolen Pohjanlahtea.
Tähänkin muodostumaan tunkeutui graniitteja, jotka
nyt ovat paljastuneina laajoilla alueilla, n. s.
nuoremmat aikeiset 1. postiiothnialaiset
graniitit. — Tämän vuorijonon häviämisen ja uusien
sedimenttien kerrostumisen jälkeen syntyi uusia
poimuvuoria, tällä kertaa suunnilleen etelästä
pohjoiseen käyviä. Näiden jäännöksiä ovat n. s.
kalevalaiset muodostumat (ks. t.),
joitten varsinainen alue ulottuu Laatokasta ja
Äänis-järvestä Suomen ja Ruotsin pohjoisimpiin
osiin. Laatunsa ja geologisen asemansa puolesta
kalevalaisten kaltaisia muodostumia on myös
Etelä-Norjassa ja Etelä-Ruotsissa. Tämä
vuori-perän osasto luetaan tavallisesti jo
proterozooi-seen sarjaan eikä alkuvuoreen kuuluvaksi, syystä
ettei se enää ole siinä määrässä graniittien
läpitunkemaa kuin vielä bothnialaiset liuskeet.
Kalevalaisten vuorijonojen häviämisen jälkeen
kerrostuivat niiden juurille jatu li laiset ja
onegalaiset muodostumat (ks. t.), jotka
vuorostaan joutuivat poimuutumiseen. Tässä on
kuitenkin puristus ollut pienempi kuin edellisissä,
ja vuorilajien metamorfismi-aste on vähäisempi.
Niissä ei enää ole ensinkään graniitteja. —
Jatulilaisen poimuutumisen jälkeen ei
Fennoskandiassa Skandinaavian tunturien itäpuolella enää
ole syntynyt vuorijonoja. Sen sijaan tapahtui
maankuoressa melkoisia pystysuoria siirroksia ja
laskeutumisia, joiden yhteydessä r a p a k i v
i-vuorilajit (ks. t.) tunkeutuivat
maankuoreen suunnattomina lakkoliittimaisina massoina.
Kun sitten kulutus oli paljastanut nämäkin,
kerrostuivat maanpinnalle jotunilaiset
muodostumat (ks. t.), joita nykyään on jälellä
hajanaisilla alueilla Fennoskandian eri osissa.
Jotunilaisen ajan jälkeen näyttää seuranneen
pitkä kulurniskausi, joka erottaa proterozooisen
ajan paleozooisesta. Ruotsin ja Norjan
tunturiseudun eokambriset vuorilajit ovat
ainoat tällä väliajalla syntyneet, meidän
aikaamme asti säilyneet muodostumat. Enimmät
sedimenttikerrostumat hävisivät tähän aikaan
Fennoskandiasta, ja vanhimmat paleozooiset
systeemit. k a m b r i u m i ja s i 1 u u r i, ovat
kaikkialla, missä niitä vielä on olemassa,
kerrostuneet suorastaan tasoittuneelle
alkuvuoriperus-talle. Niitä on säilynyt Ruotsissa ja Norjassa
eräillä laskeuma-alueilla sekä Skandinaavian
tunturijouossa, missä ne ovat
vuorenpoimuutumi-sessa joutuneet maankuoren syviin osiin. Tämä
poimuutuminen tapahtui siluuri- ja devonikausien
vaihdeajalla n. s. Kaledonialaisessa
poi-muvyöhykkeessä (ks. t.). Vuorijonon
pääsuunta kävi lounaasta koilliseen katkaisten kaikki
vanhemmat poimuutumissuunnat. Devonikaudclla
se jo oli tasoittunut, ja „vanlia punainen
liieta-kivi" (ks. Devonisysteemi) kerrostui sen
juurille, mutta on sittemmin F:stä hävinnyt
kaikkialta paitsi Länsi-Norjasta. Myöhäisemmistä
systeemeistä ovat F:ssa säilyneet vain Skånen
rnesozooiset ja tertiääriset muodostumat.
Kuitenkaan ei F. todennäköisesti ole paleozooisesta
ajasta lähtien ollut yhtä mittaa manterena ja
erosionin kulutettavana. Erilaisia sedimenttejä
on varmaan tännekin muodostunut näinä pitkinä
ajanjaksoina, mutta myöhäisempi kulutus ja
lopuksi yli koko alueen liikkunut sisämaanjää ovat
ne hävittäneet jäljettömiin.
Kaledonialaisen poimuutumisen jälkeen ei
Fennoskandiassa enää ole tapahtunut maankuoren
kokoonlyöntymistä, mutta pystysuorat liikunnot
ovat yhä aika ajoin aiheuttaneet siirroksia,
las-keumisia ja kohoamisia. Voimakkaimpia ne ovat
olleet tertiäärikaudella, jolloin F. lienee
pääasiassa saanut nykyiset rajansa. Lännessä ja
pohjoisessa muodostui Norjan rannikko siten,
että nykyiset, merialueet vajosivat syvyyteen.
Skandinaavian tunturijono, joka jo ammoin oli
ollut likimain tasoittuneena, kohosi
ympäristöään ylemmäksi ja muodostui uudelleen
vuoristoksi. Myöskin idässä ja etelässä on F:n rajoilla
jakso siirroslaskeumia, nimittäin Vienan-meri,
Äänisjärvi, Laatokka, Suomenlahti, Itämeri,
Kattegat, Skagerrak. Siirrokset ovat tälle
puolen pienempiä kuin lännessä, ja toisin paikoin
näyttää F: n alkuvuoriperusta loivankaltevana
viettävän Venäjän tasangon paleozooisten
kerrostumani alle. Myöskin F:n sisäosissa on eri
aikoina tapahtunut siirroksia. Nämä kuitenkin
tavallisesti ilmenevät vain geologisesti erilaisten
muodostumain rajoina, ei korkeuserotuksina,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
