Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Franklin ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1199
Frans
1200
Frans Josef I.
esp. Francisco, oik. = frankki, ranskalainen),
miehen nimi, joka on ollut useilla hallitsijoilla.
Frans Josef I Karl (s. 1830), Itävallan
keisari, Unkarin kuningas. Isänsä oli
arkkiherttua Frans Kaarle.
Setänsä keisari Ferdinand
I:n luopumuksen johdosta
ja isänsä luovuttua
oikeuk-Rj sistaan F. J. nousi 1848
valtaistuimelle keskellä
levottomuuksia, jotka
uhkasivat hajoittaa
monarkian. Unkarin ja
italialaisten maakuntain
vapaustaistelu saatiin
kuitenkin, vaikka vain
suurilla ponnistuksilla,
tukahdutetuksi. Hallitusta
johtivat alussa etupäässä
ministerit itsevaltaiseen
ja kirkolliseen suuntaan
(ruhtinas Schwarzenberg,
v. Bach y. m.). V. 1855 tehtiin konkordaatti
paavin kanssa, joka sen kautta sai enemmän
vaikutusvaltaa kirkollisiin asioihin. Krimin
sodan aikana Itävalta rikkoi välit entisen
ystävänsä Venäjän kanssa, joten se oli yksin, kun
sen 1859 täytyi ryhtyä sotaan Ranskan
auttamaa Sardiniaa vastaan puolustaakseen
italialaisia alueitaan. Magentan ja Solferinon
tappioiden jälkeen F. J:n täytyi Villafrancan
sopimuksessa ja Zürichin rauhassa (1859) luopua
Lombardiasta. Arveluttavaksi tuli myös suhde
Preussiin, jonka kanssa Itävalta jo kauan oli kilpaillut
etusijasta Saksassa. Schleswig-Holsteinin
rettelöt tekivät välit entistään kireämmiksi. V. 1866
syttyi sota, jonka kautta Itävalta, menetettyään
Sadowan eli Königgrätzin taistelun, suljettiin
pois Saksasta sekä menetti Venetsian Italialle
(Praagin ja Wienin rauhanteoissa sara, v.).
Ulkonaiset onnettomuudet kehoittivat
parantamaan sisällisiä epäkohtia, ja 1867 F. J. antoi
Itävallalle uudestaan perustuslain, joka jo
aikaisemmin 1860-luvulla oli ollut lyhyehkön ajan
voimassa. Unkari sai niinikään perustuslailliset
oikeutensa takaisin (varsinkin Deäkin
vaikutuksesta ja v. Beustin ollessa Itävallan johtavana
ministerinä) ja muodostaa siitäläliin
lisärnai-nensa toisen pääosan Itävalta-Unkarin
monark-kiaa. Konkordaatti kumottiin 1870.
Ulkonaisessa suhteessa lähestyttiin näihin aikoihin
jälleen Saksaa sekä Venäjää. Viimemainitun
valtion kanssa huononivat kuitenkin taas välit, kun
Itävalta miehitti Bosnian 1878 (lopullisesti
yhdistetty monarkiaan 1909). Sen sijaan tehtiin
varsinainen liitto Saksan kanssa 1879, johon
Italiakin yhtyi 1883. V. 1907 säädettiin
Itävallassa yleinen valtiollinen äänioikeus (varsinkin
ministeri v. Beckin toimesta). F. J. on yleensä
pitkällä hallitusajallaan koettanut pitää silmällä
ja edistää maittensa menestystä, ja hänen
persoonallinen kansansuosionsa on aikaa myöten yhä
kasvanut, mutta eri kansallisuuksien
ristiriitaiset pyrinnöt ovat tuottaneet hänen
hallitukselleen mitä suurimpia vaikeuksia. Varsinkin
slaavilaiset ovat olleet tyytymättömät, ja suhde
Unkariin on jälleen muuttunut kireäksi, kun
F. J. ei ole suostunut unkarilaisten vaatimiin
uudistuksiin Unkarin sotalaitoksen ja valtio-
Frans I. Tizianin taulun
mukaan Louvren
museossa.
talouden itsenäistyttämiseksi. F. J:ia ovat
kohdanneet suuret perhesurut: 1889 hänen ainoa
poikansa, kruununprinssi Rudolf surmasi, kuten
luullaan, itsensä rakastajattarineen, ja 1898
F. J:n puolison, keisarinna Elisabetin (ks. t.),
murhasi italialainen anarkisti. [Emmer, „Kaiser
F. Joseph" (1898) ; Rostok, ,,Die Regierungszeit
des Kaisers u. Königs F. J." (1903).] G. R.
Frans, Ranskan kuninkaita (ransk.
Fran-Qois).
1. F. I (1494-1547), hali. v:sta 1515, Kaarlen,
Orléansin herttuan poika, seurasi sukulaistansa
Ludvik XII:ta
valtaistuimella. F:lla oli loistavia
ominaisuuksia, hyvä äly,
urhoollisuutta ja
ritarillisuutta sekä
sivistyksen harrastusta, mutta
hän oli myös suuressa
määrin epäluotettava,
kevytmielinen ja irstas.
Kunnianhimossaan hän
tahtoi uudistaa
Ranskan herruuden Italiassa
ja valloitti Milanon,
voitettuaan Maksimilian
Sforzan ja sveitsiläiset
Marignanon luona 1515;
jälkimäisten kanssa hän
seur. v. teki n. s. »ikuisen
rauhan" sekä liiton.
Paavin kanssa F. solmi konkordaatin 1616, jonka
mukaan hän itse sai suuren vaikutusvallan
kirkollisiin asioihin, mutta jätti Ranskan kirkon
oikeudet alttiiksi paaville. Maksimilian I:n
kuoltua 1519 hän turhaan tavoitti Saksan
keisa-rinkruunua; kun hän sitäpaitsi tahtoi saada
Italian valtaansa sekä yleensä pelkäsi
Habsburg-suvun uhkaavaa maailmanvaltaa, joutui hän
useihin sotiin keisari Kaarle V:n kanssa. Jo
ensimäisessä sodassa (1521-26) F:n kävi hyvin
onnettomasti, osaksi koska hänen etevin
päällikkönsä, Bourbonin herttua, meni keisarin puolelle.
F. itse voitettiin ja joutui vangiksi Pavian
taistelussa 1525, jonka jälkeen hänen täytyi Madridin
rauhassa luopua Milanosta, vaatimuksistaan
Napolin suhteen, vieläpä Burgundin
herttuakun-nastakin. Kohta hän kuitenkin rikkoi valalla
vahvistetut lupauksensa ja alkoi paavi Klemeus
VII:n liitossa toisen sodan (1527-29), mutta
tämäkään taistelu, missä F:n sotajoukko m. m.
turhaan piiritti Napolia, ei tuottanut hänelle
muuta etua, kuin että hän sai pitää Burgundin
(Cambrain rauhassa). Kolmas sota (1536-38)
ei saanut mitään mainittavaa muutosta aikaan
oleviin oloihin yhtä vähän kuin neljäskään
(1542-44), joka päättyi Crépy’n rauhantekoon.
F:n täytyi lopullisesti luopua tavoittamasta
valtaa Italiassa, mutta hänen oli kuitenkin
onnistunut puolustaa oman maansa itsenäisyyttä
mahtavaa vihollista vastaan. Näiden sotien takia
Kaarle myös estyi ajoissa tukahduttamasta
uskonpuhdistusta. F:n aikana kuninkaan itsevaltius
Ranskassa vahvistui. Hänen monet sotansa ja
tuhlaava hovielämänsä nielivät valtionvarat,
mutta F. teki myös paljon kansansa hyväksi,
kutsui oppineita ja taiteilijoita Italiasta, perusti
,,College de France"n ja edisti teollisuutta.
Rakennustaidetta hän erittäin suosi, niin esim.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
