Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Fredrik ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1221)
Fredrik
1230
että hän vasta 1174 voi uudestaan lähteä
Italiaan, missä sillävälin Milano oli yhteisvoimin
jälleen rakennettu. F. pyysi lisäjoukkoja
Saksasta, mutta hänen mahtavin vasallinsa Henrik
Leijona kieltäytyi auttamasta häntä. Näin
pulaan jätettynä F. kärsi taistelussa Lombardian
kaupunkeja vastaan ratkaisevan tappion
Legna-noD luona 117G. Hänen täytyi nyt etsiä
sovintoa Aleksanteri III:n kanssa, jonka hän tunnusti
lailliseksi paaviksi, päästen sen sijaan pannasta
(Venetsiassa 1177). Vasta myöhemmin F.
lopullisesti sopi Lombardian kaupunkien kanssa
(Konstanzissa 1183) ; ne saivat oikeuden valita
omat virkamiehensä, joiden kuitenkin täytyi
vannoa läänitysvala keisarille. Jo sitä ennen
F. oli rangaissut Henrik Leijonaa, joka oli
joutunut kiivaaseen taisteluun alavasaliiensa kanssa;
valtionkiroukseen julistettuna tämä menetti
kaikki läänityksensä, paitsi Braunscliweigia ja
Lüneburgia (1181). F. oli nyt mahtavimmillaan.
V. 1186 hän toimitti vanhimmalle pojalleen
Henrikille Ala-Italian Normanmlaisvaltakunnan
perijän, Konstanzian, puolisoksi, hankkien siten
suvulleen tämän rikkaan maan. Kristikunnan
mahtavimpana hallitsijana F. Jerusalemin
menetyksen jälkeen innokkaasti puuhasi ristiretkeä,
jolle lähti 1189. Hän oli jo onnellisesti, vaikka
suuria vaikeuksia vastaan taistellen, marssinut
Vähän-Aasian halki, kun hän tapaturmaisesti
hukkui Kalykadnus- (Salef-) jokeen (1190). —
F. oli Saksan etevimpiä hallitsijoita,
päättäväinen ja lujatahtoinen, mutta samalla viisaasti
olevia oloja punnitseva. Hänen hallituksensa oli
myöhemmän ajan käsityksessä keisariuden
loistoaika. F:iin sovitettiin (oikeast. hänen
pojanpoikaansa F. II:ta tarkoittava) tarina, jonka
mukaan keisari ei ole kuollut, vaan istuu
lumottuna KyfTliäuser-vuoressa, parta kivipöydän läpi
kasvaneena, josta taika-unestaan hän kerran on
heräävä saattaakseen valtakunnan jälleen
voimaan ja kukoistukseen. [F. v. Raumer,
„Ge-schichte der Hohenstaufen" (1878, Bd. II) ;
Prutz, ,.Kaiser F. I" (1871-74) ; Jastrow ja
Winter, „Deutsche Geschichte im Zeitalter der
Hohenstaufen".]
2. F. II (1194-1250), hali. v:sta 1215, Sisilian
kuningas v:sta 1197, Henrik VI:n ja Sisilian
Konstanzian poika, edellisen pojanpoika. Peri
isältään (k. 1197) Sisilian kruunun ja oli äitinsäkin
pian kuoltua paavi Innocentius III:n, Sisilian
valtakunnan lääniherran holhottavana. F:n
nuoruus oli iloton; hän oppi aikaisin ihmisiä
epäilemään ja salaamaan aikeitaan. Ollen
varustettuna loistavilla luonnonlahjoilla hän hankki
itselleen monipuolisen sivistyksen. F:n kehitystä’
edisti hänen tutustumisensa valtakuntansa
moniin eri kansallisuuksiin ja uskontoihin; tämä
seikka teki hänet myös sangen
välinpitämättömäksi kirkonopista. Keisari Otto IV:n
riitaantumisen jälkeen paavin kanssa lähetti
Innocentius F:n Saksaan. F. joka kunnianhimoisena
tahtoi uudistaa sukunsa entisen vallan, sai paljon
kannattajia, pääsi voitolle vastustajastaan ja
kruunautti itsensä Saksan kuninkaaksi. Täten
Saksa ja Sisilian kuningaskunta yhdistettiin
saman hallitsijan alaisuuteen, jota
Hohenstau-fien suvun vallanlisäystä paavit katsoivat
karsain silmin. Innocentiuksen seuraaja,
rauhaarakastava Honorius ITT, antoi kuitenkin suostu-
muksensa siihen, kun F. lupasi luovuttaa
Sisilian kuningaskunnan pojalleen Henrikille sekä
lähteä ristiretkelle. F. ei kuitenkaan jättänyt
Sisilian hallitusta käsistään ja lähtönsä
lykkäytyi ajasta toiseen. Vihdoin F. (1227) Brindisi’ssä
jo astui laivaan, mutta sairastuttuaan hän heti
palasi takaisin. Uusi paavi, kiivas Gregorius IX,
julisti hänet siitä syystä kirkonkiroukseen,
mutta siitä huolimatta F. nyt todella lähti
risti-retkelleen (1228). Vaikka kirkollinen puolue
koko ajan vehkeili häntä vastaan, oli F:llä
kuitenkin retkellään suuri menestys; sopimalla
Egyptin sulttaanin kanssa hän sai haltuunsa
Jerusalemin, jonka kuninkaanarvon hän itselleen
omisti. Paavi sillävälin puuhasi hänen
erottamistaan Saksassa ja anasti ristisotilaillaan
Napolin. Mutta palattuaan 1229 F. valloitti
maansa takaisin ja pakotti Gregoriuksen
Cepe-ranon sopimukseen 1230. jossa keisari
vapautettiin pannasta. Senjälkeen F. järjesti
perintö-maansa olot uusien lakien kautta valistuneen
yksinvallan hengessä. Sisilian hän näet katsoi
päämaakseen ja laiminlöi Saksaa, joka
ruhti-nasteu keskenään taistellessa täydellisesti hajosi.
Hänen hovissaan suosittiin taiteita ja
runoutta ja F. seurusteli aikansa etevimpäin
oppineiden, varsinkin arabialaisten kanssa sekä
kutsuttiin itse oppinsa tähden ,,maailman ihmeeksi".
Mutta ylellisyydellään ja irstaisuudellaan hän
myös antoi huonon esimerkin ja
muhamettilaisten suosimisellaan hän joutui kerettiläisen
maineeseen sekä uudestaan kirkon vihoihin.
Lom-bardilaisetkin ryhtyivät jälleen vihollisuuksiin
F:n oman pojan Henrikin liitossa, jonka hän
oli jättänyt Saksaan hallintoa hoitamaan (1235).
Mutta F. kukisti helposti poikansa kapinan ja
uudisti järjestyksen Saksassa, palasi sitten
Italiaan ja voitti Lombardian kaupungit
Cortenuo-van taistelussa 1237. Pian senjälkeen (1239)
hänet uudestaan julistettiin muka kerettiläisenä
kirkonkiroukseen. Taistelu tuli yhä
kiivaammaksi, keisarilla oli alussa menestystä ja paavin
pannajulistukseen hän vastasi kirjoituksilla,
joissa hän kehoitti kaikkia kristikunnan
ruhtinaita taisteluun maallistunutta kirkkoa vastaan.
Seuraavan paavin. Innocentius IV:n, täytyi paeta
Ranskaan, missä hän Lyonin
kirkolliskokouksessa 1245 uudisti pannakirouksen sekä julisti
F:n kaikki kruununsa menettäneeksi.
Uupumatta F. jatkoi taistelua, mutta yhä
vaikeammissa olosuhteissa; Saksan ruhtinaat alkoivat
luopua hänestä vastakuninkaita valitsemalla ja
kerjäläismunkit kiihottivat alempaa kansaa
häntä vastaan. Äpäräpoikansa Enzion vangiksi
joutuminen (1249) oli F:lle kova isku. V. 1250
F. kuoli Palermon arkkipiispan päästettyä hänet
pannasta. Hänen seuraajakseen tuli hänen
poikansa Konrad IV. Vaikkei F:iä voitettu, olivat
kuitenkin hänen voimansa ja apuneuvonsa
tyhjentyneet, ja pian hänen jälkeensä keisarius
sortui taistelussa paavikuntaa vastaan. F. oli
Saksan merkillisimpiä hallitsijoita, lahjakkain
kaikista nohenstaufeista. Pyrinnöissään hän oli
monessa suhteessa aikansa edellä ja kaikkine
vi-koineen hän oli suurenmoinen ja ihailua
herättävä henkilö. Ollen viimeinen Saksan
valtakunnan mahtavuuden edustaja keskiajalla, hän
vielä kuolemansa jälkeen pysyi Saksan kansan
muistissa sen sankarina, vaikka hän koko ole-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
