- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 2. Confrater-Haggai /
1297-1298

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Fysiologinen ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

12!»7

Fysiologinen—

Fysionomiikka

1298

lääketieteen kehityksen ohessa oli tuonut ilmi
tietoja elävien olentojen ruumiinrakennuksesta
ja toiminnoista, erityiseen yhtenäiseen teokseen,
jota sitten puolisen tuhatta vuotta myöhemmin
seurasi Galenoksen (130-201 j. Kr.)
anatomian ja fysiologian esitys. Vasta
alankomaalaisen Andreas Vesaliuksen (1514-65)
ansioksi on kuitenkin luettava, että fysiologiaa
alettiin rakentaa todella tieteelliselle pohjalle.
Vanhemmilta ajoilta mainittakoon fysiologian
tienraivaajina William H a r v e y (1578-1657),
joka pääsi perille veren liikkeestä ruumiissa,
A. L. Lavoisier (1743-94), joka selitti
palamisen kemiallisen luonteen sekä myöskin näytti
toteen, että lämmön syntyminen eläimen
ruumiissa perustuu samanlaiseen ilmiöön, s. o.
joit-tenkuitten elottomien aineitten hapettumiseen.
E. H. Weber (1795-1878), É. Du
Bois-Rey moud (1818-96), H. L. Helmholtz
(1821-94) K. F. W. Ludwig (1816-95), E. W.
Bräcke (1819-92), Claude Bernard (1813
-78) ja F. C. Don der s (1818-89) ynnä monet
muut erittäin ansiokkaat tiedemiehet ovat
sittemmin suuresti kehittäneet käsitystämme
fysiologisista ilmiöistä sekä yhä varmentaneet
fysiologian läheistä suhdetta eksaktisiin tieteisiin.
Suomessa oli K. G. Hällsten ensimäinen
fysiologian professori; häntä seurasi 1900 R. A.
Tigerstedt. M. O-B.

Fysiologinen (ks. Fysiologia),
fysiologiaa (ks. t.) koskeva, terveen ruumiin
toi-minnaiimukainen; vastakohtana: patologi
n e n. taudillinen. fysiologisista oloista poikkeava.

M. O-B.

Fysiologinen kemia, ks. Fysiologia.

Fysiologinen laitos. V. 1870 toimeenpani
silloinen dosentti Konrad Hällstén ensimäiset
käytännölliset fysiologian harjoituskurssit
yliopistossamme, jolloin hänen käytettävänään oli pieni
huone anatomiarakennuksen kellarikerroksessa.
Kaksi vuotta myöhemmin luovutettiin
fysiologisen laitoksen käytettäväksi samasta
rakennuksesta lisäksi vielä yksi suuri ja yksi pienempi
huone ja muutaman vuoden kuluttua pari
huonetta lisää. Kun farmaseuttisen laitoksen
laajentaminen vaati jatkamaan vanhaa
anatomia-rakennusta, järjestettiin tähän uuteen osaan uusi
fysiol, laitos (5 suurta ja 2 pienempää huonetta).
Kun tämäkin huoneisto oli havaittu liian
ahtaaksi, myönnettiin 1903 määräraha uutta fysiol,
laitosta varten, joka professori R. Tigerstedtin
suunnitelman ja professori G. Nyströmin
piirustusten mukaan rakennettuna valmistui syksyllä
1905. Rakennus käsittää, paitsi kellarikerrosta,
kaksi varsinaista kerrosta, joissa johtajan,
amanuenssin ja kahden vahtimestarin asunto, 8
kellarihuonetta, 9 huonetta alikerrassa ja 11
ylikerrassa sekä pimeä-huone ja valokuvaamo ullakolla.

R. T-dt.

Fysiologinen laji ks. Laji.

Fysiologus (kreik. <t>voto’/.6yos), erään
Aleksandriassa toisella vuosisadalla ilmestyneen,
sangen laajalti levinneen kansantajuisen,
luonnontieteen käsikirjan tavallisin nimitys. Siinä
kuvataan uskonnon värittämällä leimalla
eläinten ja kasvien ominaisuudet; muun muassa on
Feniks-lintu tästä kirjasta kotoisin. Kaikesta
päättäen on Egypti ollut näitten eläin- ja
kasvi-tarujen synnyinmaana. M. O-B.

Fysionomia (kreik. physiognötnoni’a = taito
lukea ihmisen luonne hänen kasvonpiirteistään,
< physis = luonto, ja gnö-mön = tuntija),
ulkonäkö, kasvonpiirteet. — Fysio n omisti,
kasvonpiirteiden ja -eleiden tulkitsija.

Fysionomiikka (ks. Fysionomia), taito
ihmisten ulkonaisista piirteistä ja
omituisuuksista lukea heidän sielunominaisuuksiaan,
mielentilaansa ja taipumuksiaan. Tätä taitoa
harrastettiin jo muinaisajalla. Niinpä
Pythagoraan kerrotaan fysionomisesti tarkoin
tutkineen oppilaikseen tai ystäväpiiriinsä pyrkijöitä.
Aristoteles on ensimäisenä
järjestelmällisesti tutkinut tätä taitoa kohdistaen sen
eläimiinkin. Hänen teoksessaan „Physiognomika"
käsitellään tätä ainetta perusteellisesti ja
esitetään tarkkoja sääntöjä, joiden muka on tehtävä
päätelmiä ruumiin ryhdistä, liikkeistä, väristä
j. n. e. Vielä perusteellisempi on vähän
myöhemmin kirjoitettu Polemonin
„Physiogno-mikon enkheiridion". Keskiajalla harrasti
fy-sionomiikkaa varsinkin Albertus Magnus;
uudelta ajalta mainittakoon Baptist della
Porta ja Thomas Campanella sekä
eritoten L a v a t e r, joka teoksellaan
,.Physiogno-mische Fragmente zur Beförderung der
Men-schenkentniss und Mensehenliebe" (1775-78)
väitti laskeneensa tälle taidolle vankan
perustuksen. Hänen teoriansa mukaan korkea
nelikulmainen otsa todisti suurta ymmärrystä.
Toisia merkkejä saatiin silmien väristä, asennosta
ja ko’osta. Mustat silmät osoittivat voimaa,
siniset sävyisyyttä. Nenästä ja suusta saatiin myös
tärkeitä tunnusmerkkejä. .,Millaiset huulet,
sellainen luonne." Tieteellisen, anatomisiin ja
fysiologisiin tosiasioihin nojaavan fysionomiikan
perustajaksi voidaan sanoa Ch. B e 11 iä
(,,Aua-tomy and philosophv of expression", 1806). D
tiehenne de Boulogne („Mécanisme de la
physionomie humaine", 1862) tutki erittäin
tarkasti kasvolihasten merkitystä erilaisten
ilmeiden syntymiselle. Uuden suunnan koko
tutkimukselle antaa Ch. Darwin („The expression
of the emotions in mau and animals". 1872).
Hän koettaa johtaa useimmat sieluntiloja
ilmaisevat sekä ihmisen että eläinten elimien
liikunnot kolmesta perussyystä: 1) muutamat
liikunnot ja asennot, jotka alkuaan ovat olleet
aiotut ilmaisemaan määrättyä sieluntilaa (pelkoa,
vihaa, j. n. e.), esiintyvät tottumuksesta
muissakin tilaisuuksissa; 2) vastakohdan peruste,
jonka mukaan sellaisen ilmeen tai eleen
vastakohta, joka syntyy ensimäisen perusteen
mukaan, ilmenee tälle vastakkaisessa
mielenliiku-tuksessa, sekä 3) hermoston suoranainen vaikutus,
esim. punastumisen, kalpenemisen, kyyneleiden
ja useiden heijastusliikkeiden esiintyminen.
Lapsen kirkuvaan itkuun liittyvän kasvojen
ominaisen vääntymisen Darwin, samaten kuin useat
fysiologit ennen häntä, selittää johtuvan
vaistomaisesta tarpeesta puristaa yhteen silmäluomet
ja siten vastustaa kiivaan ja
kouristuksentapai-sen uloshengittämisen aiheuttamaa
verenpakou-tumista silmän sisä- ja ulko-osiin. Itku 1.
kyynelten erittyminen johtuu samasta syystä, mutta
kyyneleet muodostuvat vasta myöhemmin ja
tottumuksesta. Pieni lajisi itkee kyynelittä. S
u-r u a esittävät kasvonilmeet syntyvät
silmäkulmien lihasten ja otsalihaksen keskiosan supistu

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:29 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/2/0693.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free