Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Geofysiikka ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1415
Geologia
1416
edellämainittulhin jaoituksiin perustui A. G.
Wernerin (1749-1817) tieteellinen työ, jolla
geologian alalla on miltei sama merkitys kuin
Linnén toiminnalla kasvi- ja eläintieteen alalla.
W. kuvasi ja määritteli vuorilajit sekä määräsi
niiden leviämisalueet ja suhteet muihin
muodostumiin tarkemmin kuin kukaan häntä ennen.
Hän myös esitti uuden ja entistä paremman
muodostumani jaoituksen, mutta hän teki
suuren virheen siiuä, että hän piti yleensä kaikkia
vuorilajeja, semmoisiakin kuin graniittia ja
basalttia, ueptuunisina 1. vedestä asettuneina.
Hänen täytyi siis olettaa, että muinaisina aikoina
noissa merissä, joista vuorilajit muka olivat
kiteytyneet tai mekaanisesti asettuneet, olivat
vallinneet aivan toisenlaiset olosuhteet kuin
nykyajan merissä. Aivan päinvastaisesta
perusteesta lähti H u 11 o n (1726-97), jonka opeista
uudenaikainen geologia on kehkeytynyt.
Teoksessaan ,,Theory of the earth" (1785) hän
lausui ensimäisenä sen ajatuksen, että entisinä
aikoina ovat vaikuttaneet pääasiallisesti samat
voimat kuin nykyäänkin, ja että vanhojen
muodostumien syntyä selitettäessä on ensinnä
tarkastettava, millä tavoin vielä nytkin syntyy
samanlaatuisia muodostumia, Toiset vuorilajit
ovat niinmuodoin sedimeuttisiä 1. rapautumisen
ja erosionin hävittämien vanhempien
vuori-lajien aineksista kerrostumalla syntyneitä, toiset
eruptiivisia, kuumasta maan sisuksesta
purkautuneita. Vulkaanisten voimien vaikutuksesta
poimuttuvat ja siirtyvät alkujaan
vaakasuora-asentoisetkin kerrostumat, kuten näemme
vuorijonoissa, ja vuorilajit muuttuvat niissä
kiteisiksi liuskeiksi. H:ia on pidettävä aktualistiseu
(ks. Aktualismi) 1. uiiiformitariauistisen
periaatteen luojana. Hän ei eläessään saanut
tunnustusta, vaan pysyi Werner sen ajan
geologeista yhä suunnanmäärääjänä. Mutta
tämäkin sai pian vastustajia, aluksi basaltin syntyä
koskevassa kysymyksessä, W. piti sitä
sedimcnt-tisenä, kun taas L. von Bueh, Voigt y. m.
väittivät tätä vuorilajia eruptiiviseksi. Väittely sai
yleisen merkityksen, kun viimemainitut, n. s.
vulkanistit, alkoivat pitää myös graniittia ja
useita muita vuorilajeja eruptiivisina. Se jatkui
hyvin kauan ja päättyi Wernerin puoluelaisten
1. n. s. neptunistien tappiolla. L. von B u c h
(1774-1853) joutui kuitenkin päinvastaiseen
liioitteluun vulkanismin hyväksi, hän kun arveli,
että tulivuoret ja vieläpä vuorijonotkin olisivat
syntyneet siten, että magma purkautuessaan on
kohottanut osia maankuoresta. Tämä käsitys
kumottiin vasta 19:nnen vuosis. jälkipuoliskolla,
jolloin vähitellen tultiin huomaamaan, että
tulivuoret ovat itse purkautuneista aineksista
rakentuneet, ja vuorijonojen suhteen pääsi vallalle
se käsitys, että ne ovat ilmauksia maankuoren
kutistumisesta ja rypistymisestä. — 19:nnen
vuosisadan alussa vasta päästiin selville
fossiilien täydestä merkityksestä geologialle. Nähtiin,
että kerrossarjain eri kerrosryhmissä on
erilaisia fossiileja, ja toiselta puolen, että eri
seuduissakin saattaa rinnastaa keskenään kerroksia,
joissa on samoja fossiilimuotoja. Tämä voi
johtua ainoastaan siitä, että kullakin geologisella
aikakaudella 011 ollut erikoinen eläin- ja
kasvimaailmansa, jonka jäännöksiä on peittynyt
silloin syntyneisiin kerrostumiin. Fossiileja siis
saattaa käyttää muodostumani suhteellisen iän
määräämiseen, jos vain tunnetaan kullekin ajalle
ominaiset n. s. johtofossiilit. Tämän tärkeän
havainnon teki ensinnä W. Smith (1769-1839).
Fossiilien tutkimiseen ryhtyivät innokkaasti
etevät tiedemiehet, kuten Conybeare, Phillips,
Lamarck, Cuvier, Brongniart, L. v. Buch. Uusi
tiede, paleontologia (ks. t.), edistyi
nopeasti, ja samalla tiedot eri seutujen geologisesta
rakennuksesta ja historiasta lisääntyivät.
Muo-dostumain jaoitus alkoi vähitellen saada ne
pääpiirteet, jotka sillä vieläkin ovat (ks.
Geologiset muodostumat). Huttonin
aktualis-tisella periaatteella ei kuitenkaan vielä ollut
paljon kannattajia, ja niinpä oli
paleontologiassakin yleisenä semmoinen käsitys, että kunkin
geologisen kauden eläin- ja kasvimaailma oli
kauden lopulla tapahtuneessa suuressa
mullistuksessa hävinnyt, ja että seuraavan kauden alussa
oli luotu uudet muodot. Tätä n. s.
kataklysmi-teoriaa kannatti ja kehitti vielä Cuvier
(1769-1832). Sitä saattoi puolustaa sillä tosiasialla,
että Saksassa, Ranskassa ja Englannissa, missä
geologisia tutkimuksia näihin asti yksinomaan oli
tehty, eri systeemien rajoilla on kerrossarjoissa
aukkoja (diskordansseja). joten ei
organismienkaan asteettaista kehitystä voi seurata. Mutta
kun sitten tutkimukset ulotettiin laajemmalle,
havaittiin toisissa seuduissa, joissa eri kausien
rajavaiheilta on säilynyt yhtäjaksoisia
kerros-sarjoja, että myöskin fossiilit niissä muuttuvat
vähitellen. Kataklysmiteoria osoittautui siis
paikkansa pitämättömäksi. Löydettiin päinvastoin
yhä useampia esimerkkejä siitä, että eri eläin- ja
kasvimuodot ovat asteettain kehittyneet
varhaisemmista organismimuodoista. Näin saattoi
geologia Darwinin kehitysopin ilmestyttyä tarjota
tälle tukea. Se mies, joka vei aktualismiu
lopulliseen voittoon, oli Ch. Ly eli (1795-1875). Hän
todisti monella tavalla, ettei suuria geologisia
muutoksia aiheuttamassa ole ollut äkillisiä
mullistuksia, vaan että ne ovat tuloksia hitaista,
mutta suunnattomien pitkien aikojen kuluessa
vaikuttaneista prosesseista. A g a s s i z alkoi
sitten jäätiköitten tutkimisen sekä esitti sen
laajakantoisen teorian, että kaikki ne alueet,
joilla on moreenisoraa y. m. samanlaisia
muodostumia kuin ne, joita syntyy nykyajan
jäätiköitten toiminnasta, ovat kerran olleet maajään
peittämillä. Vihdoin A. G e i k i e todisti, ettei
vul-kauismikaan muinaisina aikoina ole ollut
toisenlainen kuin nykyäänkään. V. 1858 Sorby keksi
vuorilajien tutkimisen mikroskoopin avulla ja
Rosenbusch, Zirkel, Michel-Lévy, Fouqué y. m.
kehittivät mikroskooppisen petrografian
arvokkaaksi aputieteeksi geologialle. Viime aikoina
ou myös alettu panna entistä enemmän huomiota
geologian kemialliseen puoleen, ja tiedot
maankuoren eri osien kemiallisesta kokoomuksesta
ovat lisääntyneet suuresti. Kun lisäksi
tutkimustulokset eri geologisten kausien olosuhteista
ja muodostumista ovat laajentuneet, ovat koko
maankuoren ja maapallon rakennetta ja siinsi
tapahtuvia hitaita, mutta suurenmoisia
prosesseja käsittelevät teoriat, jommoisia ovat
laatineet E. Suess, Haug y. m., voineet perustua yhä
moninaisempiin tosiasioihin.
Suomessa geologialla 011 monessa suhteessa
toisenlainen tehtävä kuin useimmissa muissa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
