Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Harrastus ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
143
Hart— Hartauskirjallisuus
144
men johtuvan siitä, että putouksen päällä
leijaileva vesihuntu toisinaan kovassa pakkasessa on
jäätynyt jäniksen juostavaksi sillaksi. —
Teollisuuden käyttövoimaa on arveltu koskesta
saatavan 46-79,000 hevosv. Lasku 2 km:n matkalla
on 74 m. E. E. K.
Hart. 1. H e i n r i c h H. (s. 1855), saks.
kirjailija, naturalistisen suunnan edustaja, julkaisi
yhdessä veljensä kanssa teatteriarvosteluja
lehdessä „Tägliche Rundschau" ja vista 1900
aikakauskirjassa „Der Tag". H. on kirjoittanut
„Weltpfingsten. Gedichte eines Idealisten"
(1878), murhenäytelmän „Sedan" (1883) ja
suurisuuntaisen eepoksen, josta toistaiseksi on
ilmestynyt seuraavat 3 osaa: „Tul und Nahila",
„Nimrod" ja „Mose".
2. Julius H. (s. 1859), saks. kirjailija,
edellisen veli, edustaa veljensä kriitillistä
suuntaa, julkaissut runokokoelman „Sansara" (1878),
„Homo sum" (1890), murhenäytelmät „Don Juan
Tenorio" (1884), „Der Rächer" (1884) ja „Der
Sumpf" (1885) ja lisäksi yleisen kirjallisuus- ja
teatterihistorian (1894-97, 2 nid.). J. E-l.
Hart [hàt], Sir Robert (s. 1835),
engl.-kiinal. virkamies, lähti jo 1854 Kiinaan, oli 1858
Kantoniin asetetun engl.-ransk.
hallintokomis-sionin sihteerinä, meni pian senjälkeeu Kiinan
meritullilaitoksen palvelukseen ja tuli 1863 sen
päälliköksi; tuli 1896 Kiinan koko tullilaitoksen
ja postitoimen ylitarkastajaksi. H:n taitavalla
johdolla Kiinan tullitulot kasvoivat tuntuvasti.
Samalla hän toimi innokkaasti eurooppalaisen
sivistyksen levittämiseksi Kiinaan ja sai usein
tehtäväkseen olla välittäjänä Kiinan ja
Euroopan valtain välisissä riidoissa. Boksarikapinan
aikana (1900), jolloin H:n talo ja arvokkaat
muistiinpanot hävitettiin, hän otti tarmokkaasti
osaa lähetystöjen puolustamiseen Pekingissä;
palasi 1908 Englantiin; julkaissut „These from
the land of Sinim" (190i). J. F.
Hartaus on yleisessä merkityksessä se
mielentila, joka syntyy, kun huomio kiintyy johonkin
tavallisuutta ja äärellisyyttä korkeampaan, esim.
suurenmoiseen luonnonilmiöön tai taideteokseen
(esteettinen h.), ylevään sankaritekoon tai
siveyslain asettamaan vaatimukseen (moraalinen h.)
taikka totuudenetsimisen äärettömään
päämäärään (intellektuaalinen h.). Ihminen tuntee
jollakin tavoin kohoavansa mielessään siihen,
mikä on ikuista ja ääretöntä. Erityisessä
merkityksessä hartaus tarkoittaa mielen kohoamista
yliaistillisiin olentoihin, maailmankaikkeuden
suuruuteen taikka (erityisesti kristillisessä
uskonnossa) äärettömyyteen elävänä persoonana,
Jumalaan (uskonnollinen h.). Hartaudentunne
syntyy usein määrätyn kokemuksen johdosta
välittömästi, ilman henkilön omaa tarkoitusta,
mutta hartautta voidaan myös jossakin määrin
tarkoituksellisesti herättää, esim. uskonnollista
hartautta antautumalla rukoukseen, ylistysvirren
laulamiseen ynnä muilla hartauskeinoilla. Vaikka
h. lähinnä on yksilön mielentila, voi se myös
esiintyä yhteen kokoontuneiden ihmisten
yhteisenä mielialana esim. kirkollisessa
jumalanpalveluksessa. Erittäinkin syntyy hartautta
pienemmissä uskonnollisten ihmisten
yhteistilaisuuksissa (kotihartaus, hartauskokous,
hartaus-seura). — Suomen kirkkolaki kieltää käytöksellä
häiritsemästä hartautta jumalanpalveluksessa
(30 §), velvoittaa perheenisäntiä ja erittäinkin
pappeja pitämään yksityistä hartautta kodissaan
(32 §), sallii pitää muitakin yksityisiä
hartaus-seuroja ilman asianomaisen papiston välitöntä
johtoa edellyttämällä, ettei niitä pidetä yhteisen
jumalanpalveluksen aikana ilman seurakunnan
kirkkoherralta saatua lupaa eikä pidetä
opetuspuheita, jotka ovat vastoin evankelista oppia
tahi aikaansaavat häiriöitä (33 §). Ken rikkoo
30 ja 33 §§:n sanottuja määräyksiä vastaan,
joutuu kirkkoneuvoston kiellon, kirkkokurin ja
vihdoin maallisen oikeuden käsittelyn alaiseksi
(33, 101, 104 ja 105 §). Z. C.
Hartauskirjallisuus (varsinkin
suomenkielinen). Kristillisessä kirkossa on kaikkina aikoina
viljelty kirjallisuutta hengellisen elämän
virkistämiseksi. Vanhalla ajalla käytettiin tähän
tarkoitukseen enimmäkseen uskonnollisia
kirjeitä ja marttyyrilegendoja. Keskiaikana
anastivat ensimäisen sijan pyhimystarut.
Arvokkaita lisiä h:een antoivat syvällistä
itsetutkistelua harjoittavat mystikot, esim. Tauler ja Suso,
sekä varsinkin Tuomas Kempiläinen
(k. 1471. „Kristuksen seuraamisesta", maailman
enimmin levinnyt hartauskirja). —
Uskonpuhdistuksen aikakaudella olivat uskonpuhdistajani,
varsinkin Lutherin kirjat evankelisten
kesken enimmin luettuja. Eteviä suomalaisia
alkuteoksia tältä aikakaudelta ovat: Agricolan
„Rukouskirja" (1544) ja Sorolaisen „Postilla"
(1621-25). Uskonpuhdistusta seuraavalta ajalta on
ennen kaikkea mainittava Johan Arndtin
teos „Totisesta kristillisyydestä" (l:nen kirja
v:lta 1606), jolla luterilaisessa
hartauskirjallisuudessa vieläkin on kunniasija. Paljon luettu
on myöskin Arndtin: „Paratiisin yrttitarha",
ei kuitenkaan edellisen arvoinen.
Samanaikui-nen kirjailija on Stephan Pretorius,
jonka „Hengellinen aarreaitta" on varsin
arvokas hartauskirja. Puhdasoppisuuden
teologeista kirjoitti suosittuja hartauskirjoja J
o-han Gerhard („Pyhät tutkistelemukset",
1606). Suurenmoinen muistomerkki
puhdas-oppisuusajan hartauskirjallisuudesta on Christ.
Scriver in „Sielunaarre" (1675-92, suomeksi
kolme paksua nidosta). Näiden aikalainen
on englantilainen vapaakirkkosaarnaaja Rich.
Baxter, jonka „Pyhien ijankaikkmen lepo"
(1649) on paljon luettu hartauskirja. Vähän
häntä myöhempi on englantilainen
baptistisaar-naaja John Bunyan, jonka „Kristityn
vaellus" (1678) on kansanomaisin hartauskirja, mitä
milloinkaan on’ kirjoitettu. — Pietismin ajoilta
ovat paljon luetut hartauskirjat: Bogazkyn
„Kultainen aarreaitta" (1718),
Hollaziuk-s e n „Armon järjestys autuuteen",
Frese-niuksen „Rippikirja" (1746), sekä suomalaisen
Juhana Wegeliuksen postilla „Pyhä
evankeliumillinen valkeus" (1747-49).
Suomen suuri heränneisyysliike 19:nnellä
vuosisadalla käytti luonnollisesti enimmin pietismin
hartauskirjallisuutta. Paitsi ennen mainittuja
kirjoja luettiin näissä piireissä varsinkin
ruotsalaisen Nohrborgin, suomalaisen
Björkqvistin, ja myöhemmin J. F. B e r g h i n
pos-tilloja. Samaan suuntaan kuuluu tuottelias
kirjailija M. Rosendal („Sananen kiusatuille
sieluille" y. m.). Heränneisyydestä haarautunut
evankelinen suunta on suomeksi toimittanut ja
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
