Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Hegelundin-lypsytapa ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
209
Hegelundin-lypsytapa—Hehkuvalo
210
luuttisena henkenä" taiteessa, uskonnossa ja
absoluuttisessa tietämisessä eli filosofiassa.
H:n siirryttyä Berliiniin pääsi hänen
filosofiansa vallitsevaksi Preussin yliopistoissa, osaksi
ministeri v. Altensteinin suosion johdosta. H:u
kuollessa oppikunta oli sangen mahtava, mutta
pian sen jälkeen se hajaantui. H. oli
vakuuttanut, että hänen oppinsa sopi täydesti yhteen
perinnäisen uskonnon kanssa, ja oli vanhempana
kannattanut valtiollisiin kysymyksiin nähden
vanhoillisia mielipiteitä. Sitä vastoin
oppikun-nan „vasemmisto" tul; pian siihen
vakaumukseen, että sen periaatteet veivät kieltämään
Jumalan persoonallisuuden ja ihmisen yksilöllisen
kuolemattomuuden; vasemmiston piiristä
esiintyi eteviä kirjailijoita, jotka uskonnollisissa ja
valtiollisissakin kysymyksissä ajoivat kovin
jyrkkiä ja kumouksellisia mielipiteitä (D. F. Strauss,
L. Feuerbach, Br. Bauer, A. Ruge y. m.,
yhteiskunnallisten kysymysten alalla F. Lassalle ja
K. Marx; „maltilliseen vasemmistoon" luki
oppi-kunnan jäsen K. L. Michelet J. V. Snellmanin
ja itsensä). Perinnäistä uskonnollista
katsantotapaa puolusti „oikeisto" (Gabler, Göschel, J. E.
Erdmann y. m., — viimemainitun lukevat toiset
„keskustaan") ; keskusta (K. Rosenkranz y. m.)
koetti välittää. Näiden kiistojen johdosta
oppi-kunta heikkoni. Kuitenkin se levisi muihinkin
maihin, esim. Italiaan, Skandinaavian maihin,
myöskin jossain määrin Ranskaan, Englantiin,
Ameriikkaan. Suomenkin yliopistossa pidettiin jo
1820-luvulla Turussa luentoja H:n filosofiasta, se
pääsi vallitsevaksi ja pysyi siinä asemassa
1S60-luvulle asti. Sen ensimäiset esittäjät olivat
J. J. Tengström, J. M. Sundvall, A. A. Laurell,
— viimemainittu kääntyi myöhemmin
vastustajaksi. Sittemmin julkaisivat väitöskirjoja ja
muita teoksia II:n filosofiasta tahi sen henkeen
J. V. Snellman, G. F. Aminoff, Z. J. Cleve
(„Sielutieteen oppikirja", ruots. 1854, 3 pain.
1871, suom. 1869), Th. Rein (väitöskirjoja
1860-luvulla), Fr. Perander. [K. Rosenkranz, ,,H:s
Leben" (1844), „Apologie II:s" (1858), „H. als
deutscher Nationalphilosoph" (1870) ; Haym,
„H. u. seine Zeit" (1857, vastustajan kannalta) ;
K. Fischer, „Geschichte der neuern Philos." VIII
(1901).] A. Gr.
2. Karl von H. (1813-1901), historioitsija,
edellisen poika, v:sta 1856 professorina
Erlange-nissa. Hänen pääteoksensa on: „Geschichte der
Städteverfassung von Italien" (1847) ; vielä
mainittakoon „Städte und Gilden der germanischen
Völker im Mittelalter" (1891), „Die Entstehuug
des deutschen Städtewesens" (1898) ; johti
myöskin julkaisua „Chroniken der deutschen Städte
vom 14. bis ins 16. Jahrhundert" (1862-99).
Hegelundin-lypsytapa [-e-], tanskalaisen
eläinlääkärin A. Hegelundin käytäntöön
saattama erinäisiin käsiliikkeisiin perustuva tapa,
jota lehmiä lypsäessä kävtetään.
Hegemonia (kreik. hegemoni’ä = johto,
päällikkyys), jonkun valtion johtaja-asema muiden,
heikompien valtioiden suhteen. II. usein pyrkii
kehittymään yliherruudeksi, vieläpä sorroksikin;
niin esim. Ateenan h. ateenalais-delolaisen liiton
aikana (477-404 e. Kr.). O. E. T.
Hegyalja [hädj-ajja], trakyyttinen vuorijono
Pohjois-Unkarissa Bodrog-, Hernäd- ja
Bösva-jokien välissä; laajemmassa merkityksessä lue-
taan H:aan kuuluvaksi myös vuoristo tästä
pohjoiseen Sövfiriin asti. H:n rinteet idässä ja
etelässä ovat viinitarhojen peitossa; niiltä tienoin
saadaan m. m. sitä maailmankuulua viiniä, joka
on saanut nimensä Tokajn kaupungin mukaan.
E. E. K.
Hehko 1. hehkonen, hieho (paikoin
mullikka ja toisin paikoin pajuri), nuori lehmä
ennen ensimäistä poikimistaan. E. N.
Hehkuhilse, takoma hilse,
hilseeutapai-nen metallioksidi, jota muodostuu rautaa tai
kuparia taottaessa.
Hehkulamppu ks. Sähkölamppu.
Hehkuminen, jähmeiden aineiden loistaminen
niitä kovasti kuumennettaessa; aineet alkavat
hehkua yleensä noin 525° C, ja kuumuuden
noustessa väri muuttiiu eri vivahdusten kautta
punaisenruskeasta aina valkoiseen;
valko-hehkussa ovat aineet noin 1,200-1,300° C
lämmössä. s. v. n.
Hehkurauta, ferrum candens, muodoltaan
vaihteleva, kädensijalla varustettu rauta, jolla
valkohehkuun kuumennettuna poltetaan
ihomuo-dostumia ja myöskin haavoja verenvuodon tai
mätänemisen estämiseksi. S. V. Z7.
Hehkuvalo syntyy siten, että kiinteä kappale,
tavallisesti metalli tai hiili, tavalla tai toisella
kuumennetaan sellaiseen lämpömäärään, että se
alkaa hehkua. Kuumenemisen aiheuttama
säteily käy näkyväksi s. o. valoksi heti 500 asteen
(Cels.)> yläpuolella ja kasvaa sitä
voimakkaammaksi, mitä korkeammaksi kappaleen
lämpömäärä nousee, lisääntyen nelinkertaisessa
suhteessa lämpömäärän nousuun verraten.
Valosäteet s. o. se osa kokonaissäteilystä, joka
silmiimme valoua vaikuttaa, on kumminkin
varsin pieni. Suurin osa säteilystä on lämpösäteitä.
Säteily itsessään on eetterivärähdyksiä ja on
todennettu, että ainoastaan määrätynpituiset
värähdysaallot aiheuttavat silmille näkyvän
valoilmiön, pitemmät aallot sitävastoin vain
lämpösäteilyn. Kokeet todentavat samoin, että
mitä korkeammaksi säteilevän kappaleen
lämpömäärä nousee, sitä suurempi osa säteilystä käy
näkyväksi, ja tieteen tulosten mukaan pitäisi
suurin määrä keltaista valoa voitavan saada
aikaan, jos säteilevä kappale voitaisiin kuumentaa
4,600 asteeseen. Tätä lämpömäärää ei
kumminkaan tätä nykyä läheskään saavuteta nykyisissä
hehkuvalolähteissä, syystä että kaikki tähän asti
tunnetut ja koetellut aineet sulavat jo paljoa
matalammassa lämpömäärässä. Ainoastaan pieni
osa säteilystä s. o. käytetystä energiasta
muodostuu näin ollen näkyväksi valoksi ja nykyisten
hehkuvalolähteittemme teho on vielä niin perin
kehno, että kaasuhehkulampussa kulutetusta
energiasta vain 1 % ja tavallisessa
sähköhehku-lampussa noin 2 % muodostuu valoksi, loppu
menee lämpönä useimmiten hukkaan. Tiedemiehet
ovatkin sitä mieltä, että nykyinen
valonhankinta-tapa on vain välimuotona oikeutettu. Kokeet n. s.
„kylmän valon" aikaansaamiseksi sähkön avulla
eivät vielä ole johtaneet tyydyttäviin
käytännöllisiin tuloksiin. — Sähköhehkuvalo saadaan
aikaan kuumentamalla sähkövirran avulla
ilmat-tomaan lasikupuun sovitettua hiili- tai
metalli-lankaa valkohehkuun asti. Kaasu- ja
palo-ö 1 j y-h ehkuvalon aikaansaamiseksi
kuumennetaan palavan kaasun avulla valkohehkuun
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
