- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
227-228

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Heinolan kihlakunta ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

227

Heinrich—Heinä

228

Leivonmäen käräjäkunnat. Viipurin hovioikeuden
alainen. K. S.

Heinrich [häinrilij (saks.) ks. Henrik.

Heinrich. 1. H. von Ofterdingen,
tarunomainen runoilija, joka mainitaan
„Wartburgin-sodan" laulajana ja Wolfram von Eschenbachiu
ja Walter von der Vogelweiden vastustajana.
Novalis kirjoitti keskeneräiseksi jääneen
romaanin, jonka sankari H. v. O. on. — 2. H. v o n
V e 1 d e k e. saks. runoilija 12:nnelta vuosisadalta,
kirjoitti „miniielauluja" ja sepitti eepillisen
runoelman „Eneide", jonka mallina ei ole ollut
Vergiliuksen eepos, vaan eräs ranskal. teos,
„Uoman d’Énéas", mikä käsittelee tuota antiikkista
aihetta 12:nneu vuosisadan haaveellisen
ritari-kirjallisuuden hengessä. [Brauue,
„Untersuchungen über H." („Zeitschr. für deutsche Philol.",
4).] — 3. H. von Meissen (k. 1318), saks.
„Meistersinger"-runoilija, jonka liikanimenä oli
„Frauenlob". H:n runot ylistävät naista, ovat
himmeitä ja oppineisuuden painostamia.
Parhaan H:n runojen painoksen julkaisi L. Ettmüller
(1843). J. H-l.

Heinricius
ri’siusj, G u s t a f (s. 1853), [-lääkäri; ylioppilas 1870, fil. kand. 1874, lääket. Iis.
1881, lapsenpäästötaidon ja lapsentautien hoidon
professori 1890; innokas klinikan johtaja, jonka
aikana yliopiston synnytyslaitos ja naistautieu
klinikka nopeasti on kohonnut aikamme
vaatimusten tasalle. Etevänä luennoitsijana ja
opettajana H. on suuresti parantanut sekä
lääkäreiksi aikovien että kätilöiden opetusta ja
julkaissut tässä tarkoituksessa oppikirjat
„Oppikirja kätilöille" (1892, myös ruots.),
„Oppikirja kätilöille päästimien käyttämisessä" (myös
ruots.), „Operativ förlossningslära" (1894).
Julkaisee v:sta 1896 „Kätilölehteä". II. on oman
tieteensä alalla sangen tuottelias kirjailija
(väitöskirjat: „Ora endometriiis fungosa", 18S3,
,,Om pannlägeu och pannförlossningar", 1884,
„Experimentelle und klinische Untersuchungen
über Cirkulations- und Respirationsverhältnisse
der Mutter und Frucht", 1889 sekä erittäin
runsas määrä kirjoituksia eri aikakauskirjoissa) ;
julkaisee v:sta 1901 sarjaa „Arbeiten aus der
geburtshülfi ichgynäkologischen
Universitätsklinik in Helsingfors" (u. 1 vihko vuodessa).
Pohjoismaiden kirurgisen yhdistyksen perustajia ja
sen hallinnon jäsen. H. harrastaa myös
historiallista ja eritoten elämäkerrallista tutkimista
(„Obstetrikens och gynäkologins historia i
Finland under 18:de och 19:de århundradet", 1903,
„Israel Hwasser och Finland", 1907, sekä
kirjoituksia A. I. Arwidsonista ja Immanuel
Ilrno-ni’sta). C. 77.

Heinse [hiiinze], Johann Jakob
Wilhelm (1749-1803), saks. kirjailija, Wiclandin
(ks. t.) jäljittelijä ja hänen suuntansa jatkaja.
H:n romaanit, kuten hänen pääteoksensa
„Ardin-ghello oder die glückseligen Inseln" (1787, 2 n.),
henkivät hehkuvaa aistillista intohimoa, mutta
todistavat samalla etevää taideaistia ja
-tuntemusta. [Schober, „J. J. W. Heinse, sein Leben
und seine Werke" (1882) ; Sulger-Gebing,
„W. II.", eine Charakteristik zu seinem 100.
Todestage" (1903).] J. Jl-l.

Heinsius, Anthonij (1641-1720), alankom.
valtiomies. Vilhelm III:n Oraanialaisen noustua
Englannin valtaistuimelle 1689 H. tuli Hollannin

maakunnan neuvospensionääriksi ja johti
Alankomaiden hallitusta Vilhelm III:n haluamaan
suuntaan. Viimemainitun kuoltua 1702 H. jatkoi
hänen politiikkaansa ja muodosti Marlboroughin
ja prinssi Eugenin kanssa n. s. triumviraatin,
joka Espaujan perintösodan aikana johti
Ranskaa vastaan syntynyttä liittokuntaa. J. F.

Heinsius. 1. Daniel H e i n s 1. H.
(1580-1655), holl. filologi, Leidenin yliopistossa kreikan
kielen ja valtiotieteen prof. 1605 sekä lisäksi
1613 historian prof.; Kustaa II Aadolf nimitti
hänet valtionhistorioitsijaksi 1618. H. sepitti
runoelmia hollannin, latinan ja kreikan kielillä
(„Poemata auctiora" 1640) sekä julkaisi
kreikkalaisten ja roomalaisten kirjailijain teoksia. —
2. N i c o 1 a a s H. (1620-81), ed:u poika, holl.
filologi ja valtiomies, kokosi Kristiina
kuningattaren toimesta Ranskasta ja Italiasta vanhoja
käsikirjoituksia, muinaisesineitä y. m., oli
Alankomaiden tasavallan lähettiläänä Ruotsin
hovissa 1654-55 ja 1661-69 sekä Venäjällä
1669-71. H. oli etevä kriitillinen tutkija, joka
taitavasti julkaisi useideu, etup. latinalaisten
runoili-jain teoksia. K. J. 77.

Heinze [häiritse], Max (s. 1835), saks.
filosofi, tuli filosofian professoriksi Leipzigin
yliopistoon 1874. Jatkanut Friedrich Ueberuegin
teoksen „Grundriss der Geschichte der Philosophie"
julkaisemista; muista tutkimuksista
mainittakoon „Lehre von Logos" (1872), „Emlämonismus
in der griechischen Philosophie" (1S83). V:sta
1S77 yhdessä Aveuariuksen, C. Göringin ja W.
Wuudtin kanssa julkaissut aikakauskirjaa
„Vierteljahrsschrift für wissenschaftliche
Philosophie".

Heinä, kotieläinten ruuaksi eli rehuksi
korjatut ruohot (etupäässä heinä- ja palkokasveja).
Heinän arvo johtuu siitä, mitkä kasvit sen
muodostavat ja missä määrin niitä on toisiinsa
verraten, millaisella maanlaadulla se on kasvanut,
millä tavalla ja minä aikana se on korjattu ja
miten sitä sitten on säilytetty. Maukkain ja
eläimille mieluisin 011 sellainen heinä, jossa on
sekaisin useita hyviä ruoholajeja. Apilrat,
nätkel-mät ja hiiren-herneet, yleensä palkokasvit,
lisäävät heinän ravintoarvoa
munauvalkuaisaiuerun-saudellaan. Vesiperäisillä suo- ja rämemailla
kasvavat luhta- ja saraheinät ovat verrattain
vähäarvoisia (poikkeuksen tekee veden varassa
kasvava korte). Heinä on niitettävä kukkiessa,
jolloin ravinto-aineet ovat tasaisimmin
jakaantuneina eri tahoille kasvia eikä niiden
sulavai-suutta vaikeuttava puutuminen vielä ole alkanut.
Myöhään, kasvien kypsymisen aikaan tai
varsinkin sen jälkeen korjattu heinä on sitä vastoin
vaikeammin sulavaa, karkeaa ja vähemmän
maukasta. Korjuuaikana on heinä varjeltava sateelta
ja liialta auringolta. Sade huuhtoo helpoimmin
sulavia aineita pois ja aikaansaa myöhemmin,
jos heinä joutuu olemaan märkänä koossa,
homehtumista ja muuta pilaantumista. Liika
auringonpaiste taas paahtaa heinän värittömäksi,
hajoitlaa pois tuoksuvia ja makua antavia
aineksia sekä tekee heinän karkeaksi. Vanhin
ja vieläkin toisin paikoin käytetty korjuutapa
on se, että heinä on saanut kuivaa
niitoksel-laan (luoko n a), josta se paksumpiin
jonoihin (karheiksi 1. karhoiksi)
haravoituna on koottu pienempiin läjiin (rukoihin),

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0136.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free