Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Henrik ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
337
Henrik
338
lännin kruunun, tunnustamaan hänen
perintöoikeutensa ja nousi 1154 Stefanin kuoltua
Englannin valtaistuimelle. Hänen aikanaan
uudistui järjestys tässä maassa. Hän joutui
kuitenkin riitaan kirkon kanssa ja julkaisi 1164
Clarendonin säännöt, joiden mukaan kruunun
oikeudet kirkon asioissa vahvistettiin. Mutta
Canterburyn arkkipiispa Becket (ks. t.) asettui
vastarintaan ja viritti pitkällisen riidan, kunnes
hänet erään H:n varomattoman sanan johdosta
murhattiin tuomiokirkossaan 1170. Päästäkseen
kirkonkirouksesta H:n nyt oli pakko myöntyä
ja peruuttaa säädöksensä 1172, tekipä hän
julkisesti katumusta Becketin haudalla. — Poikainsa
kapinan, jota puolisonsa Eleonora oli
kiihdyttänyt ja Ranska sekä Skotlanti auttoivat, H. tosin
sai helposti kukistetuksi 1174, mutta pojat
ryhtyivät pian uusiin kapinoihin, viimeksi 1188, ja
H:n siitä aiheutunut suru ja mielipaha
jouduttivat hänen kuolemaansa. — H., joka yleensä oli
voimakas ja älykäs hallitsija, pani toimeen
tärkeitä sisällisiä parannuksia, varsinkin
oikeus-ja sotalaitokseen nähden (vrt. Englannin
h i st.). — V. 1171-72 hän valloitti Irlannin. H.
jätti jälkeensä kaksi poikaa, seuraajansa Rikhard
Leijonamielen ja Juhana Maattoman;
kruununperillinen Henrik sekä Gottfrid kuolivat ennen
isäänsä. [Stubbs, „The early Plantagenets";
Stopford Green, „Henry the second".]
3. H. III (1207-72), hali. vista 1216, Juhana
Maattoman poika, edellisen pojanpoika, oli isänsä
kuollessa alaikäinen. Oli ensin Pembrokeu
kreivin, myöhemmin varsinkin ranskalaisten
suosikkiensa johdettavana. Tyytymättömyys hänen
huonoon hallitukseensa, sen kautta kuu
varsinkin Magna Chartaa oli loukattu, puhkesi 1258
ylimysten kapinaan, jota johti Montfortin kreivi
Simon ja josta oli tärkeitä seurauksia. H. joutui
vangiksi 1264 Lewes’in tappelussa ja Montfort
kutsui kokoon laajennetun parlamentin
Lontooseen 1265 (vrt. Englannin historia). Jo
sam. v. Montfort kaatui taistellessaan Eveshamin
luona H:n poikaa kruununprinssi Edvardia
vastaan, ja H. vapautettiin, mutta hallitsi siitä lähin
noudattamalla Magna Chartan määräyksiä.
[Stubbs, ,,Con8titutional history of England", II.]
4. H. IV (1367-1413), hali. v:sta 1399,
ensi-mäinen kuningas Lancaster-sukua, Edvard III:n
kolmannen pojan Juhanan, Lancasterin herttuan,
poika, ennen Herefordin herttuana, syöksi 1399
parlamentin suostumuksella valtaistuimelta
serkkunsa Rikard II:n, joka aikaisemmin oli
kar-koittanut H:n maanpakoon, ja sulki hänet
vankeuteen, missä hänet kohta lienee murhattu. H:iä
vastaan tehtiin useita kapinoita, mutta hän pääsi
niistä kaikista voitolle ja hallitsi viisaasti ja
voimakkaasti. Häntä kuvaillaan Shakespearen
„Rikard II" ja „Henrik IV" nimisissä
draamoissa. [Wylie, „History of England under
Henry the fourth".]
5. H. V (1387-1422), hali. v:sta 1413, edellisen
poika, sanotaan viettäneen kruununperillisenä
kevytmielistä elämää, joka tieto kenties on
perätön ; joka tapauksessa hän auttoi tehokkaasti
isäänsä kapinoiden kukistamisessa ja tuli
valtaistuimelle noustuaan kelvolliseksi hallitsijaksi
sekä oli kansansa suuresti rakastama. Hänen
pääpyrintönänsä oli valloittaa Ranska, jonka
«isälliset olot heikon Kaarle VI:n aikana olivat
täydellisessä sekasorrossa. Tässä tarkoituksessa
H. uudisti kruununperimyssodan ja purjehti
Ranskaan, missä sai Azincourt’in loistavan
voiton 1415. Hän valloitti (1417-21) suuren osan
Pohjois-Ranskaa ja teki liiton Burgundin
herttuan Filip Hyvän kanssa 1419. V. 1420 tehtiin
sopimus Ranskan hovin kanssa Troyes’ssa: 1L.
nai Kaarle VI:n tyttären Katariinan ja hänelle
sekä hänen perillisilleen tästä aviosta
vakuutettiin oikeus Ranskan kruunuun Kaarle VI:n
jälkeen. Mutta dauphin Kaarle, jolta perintöoikeus
siten riistettiin, uudisti taistelun, ja sen
kestäessä H. äkkiarvaamatta kuoli. —
Draamallisesti Shakespeare on käsitellyt H:n elämää
näytelmissään „Henrik IV" ja „Henrik V". [Church,
„Henry V"; Kingsford, „Henry V".]
6. H. VI (1421-71), hall. vv. 1422-61 ja
1470-71, edellisen poika, tuli alaikäisenä kuninkaaksi
isänsä jälkeen ja tunnustettiin myös Ranskan
hallitsijaksi äidinisänsä Kaarle VI:n kuoltua.
Oli ensin setiensä Bedfordin ja Gloucesterin
herttuoiden sekä Wirichesterin piispan holhottavana,
myöhemmin varsinkin puolisonsa Margareeta
An-joulaisen johdettavana. H. itse oli heikko ja
mielisairauden tähden ajoittain ihan
kykenemätön hallitsemaan, puoluetaisteluiden raivotessa
maassa. Ranskassa H. vähitellen menetti kaikki
alueensa paitsi Calais’n, ja kruununperimyssodan
päätyttyä (1453) alkoi kohta „Ruusujen sodan"
nimellä tunnettu sisällinen taistelu, kun H:n
sukulainen Yorkin herttua Rikard nousi
kapinaan 1’455. Rikardin poika Edvard IV (ks. t.),
syöksi H:n valtaistuimelta 1461 ja sulki hänet
Towerin linnaan 1465. V. 1470 hänet vapautti
Warwickin kreivi ja korotti jälleen
valtaistuimelle, mutta seur. v. Edvard palasi Ranskasta,
jonne hän oli paennut, voitti vastustajansa ja
sai jälleen käsiinsä H:n, joka 1471 kuoli
Towe-rissa, luultavasti murhattuna Edvardin käskystä.
Myös H:n poika, kruununprinssi Edvard,
surmattiin. H:iä kuvataan Shakespearen
näytelmässä „Henrik VI". [Gairduer, „The liouses of
Lancaster and York".]
7. H. VII (1457-1509), hali. v:sta 1485,
ensi-mäinen kuningas Tudor-sukua; isänsä oli
Edmund, Richmondin kreivi, äidin puolelta hän
polveutui Lancaster-suvusta. Kun tämä suku
syös-tiin vallasta, vietiin H. Bretagneen, ollakseen
suojassa Edvard IV:n vainolta. Rikard Ill:n
hirmuhallituksen aikana kaikki tämän viholliset
liittyivät H:iin, jota nyt pidettiin
Lancaster-suvun päämiehenä, ja heidän seurassaan H. astui
sotajoukkoineen maalle Englannissa. Rikard III
voitettiin ja kaatui Bosworthin taistelussa 1485
ja itse tappotantereella H. pani kruuuun
päähänsä. Tähän päättyi Ruusujen sota.
Parlamentti tunnusti hänen oikeutensa kruunuun, ja
vielä vahvistaakseen sen H. nai Elisabetin,
Edvard IV:n tyttären. Häntä vastaan esiintyi
kruununtavoittajina pari petturia, väittäen
olevansa entisen hallitsijasuvun jäseniä, mutta
heidät saatiin kukistetuiksi. Käyttäen hyväkseen
aateliston heikontumista sisällissodan aikana H.
viisaalla ja voimakkaalla hallituksellaan suuresti
vahvisti kuuinkaanvaltaa; parlamentin oikeudet
ja kuntien itsehallinto kuitenkin säilyivät.
Säästäväisyydellään H. kokosi suuria varoja.
[Gaird-ner, „Henry the Seventh", Busch, „England unter
den Tudors"!.]
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
