- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
345-346

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Henrik ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

345

Henrik—Henrik Lättiläinen

34G

hakemaan sovintoa paavin kanssa; Canossassa
hän täydellisesti nöyrtyi tehden julkisesti
katumusta ja paavi hänet vapautti
kirkonkirouksesta (28 p. tammik. 1077). Tämän kautta
keisariuden arvo auttamattomasti vaipui. H:n
täytyi Saksaan palattuaan taistella ruhtinaita
vastaan, jotka odottamatta sovittua aikaa olivat
valinneet vastakuninkaan, Rudolf Svaabilaisen.
Päästyään vihdoin 1080 voitolle, H. kiirehti
kostonhimoisena Italiaan kohtaamaan paavia,
joka uudestaan oli julistanut hänet paunaan.
V. 1084 hän sai Rooman valtaansa, mis.sä H:n
valitsema vastapaavi kruunasi hänet keisariksi,
Gregoriusta piiritettiin San Angelon linnassa;
hänet vapautti kuitenkin hänen vasallinsa Robert
Guiscard, joka normanneineen tuli avuksi jaH:n
täytyi poistua Roomasta. — Hän sai vielä
taistella Gregoriuksen seuraajia sekä Saksassa uusia
vastakuninkaita ja omaa poikaansa Konradia,
myöhemmin nuorempaa poikaansa Henrikkiä
vastaan, joka vihdoin pakotti hänet luopumaan
1105 ja anasti kruunun. — Kun H. kuoli
kirkonkirouksen alaisena, jäi hänen ruumiinsa
hautaamatta v:een 1111, jolloin kirous peruutettiin.

5. H. V (1081-1125), hali. v:sta 1106, edellisen
poika, valittiin Saksan kuninkaaksi jo 1098,
pakotti isänsä luopumaan, mutta tunnustettiin
yleisesti vasta tämän kuoltua. Hän sai rauhan
uudistetuksi Saksassa ja jatkoi, vaikka olikin
isänsä eläessä ollut paavin liitossa, hallitsijaksi
tultuaan voimakkaasti investituura-taistelua.
Niinpä hän marssi Roomaa vastaan, otti
sovitte-luiden rauettua paavi Paschalis II:n vangiksi ja
pakotti hänet myöntämään investituura-oikeuden
sekä toimittamaan keisarin kruunauksen 1111.
Kuitenkin H. vielä tämänkin jälkeen sai
taistella sekä paaveja ja myös Saksan vasalleja
vastaan. V. 1122 hän vihdoin teki Wormsin
kon-kordaatin eli sovinnon paavi Kalixtus II:n
kanssa; sen mukaan piispan valitsisi
tuomiokapituli; hengellisen virkansa puolesta hän olisi
paavin alaisena, joka sen merkiksi antaisi
hänelle sormuksen ja sauvan; virkaa seuraavaiu
tilusten puolesta hän oli keisarin vasalli, joka
vertauskuvaksi siitä antaisi hänelle valtikan.

6. H. VI (1165-97), hali. v:sta 1190, keisari
Fredrik Barbarossan vanhin poika, valittiin 1169
Saksan kuninkaaksi ja nai 1186 Konstantian,
Sisilian kuninkaan Roger IT.n tyttären. Isänsä
lähdettyä ristiretkelle 1189 H. johti hallitusta,
astui valtaistuimelle hänen kuoltuaan ja tuli
keisariksi 1191. Hänen ensimäinen yrityksensä
saada Sisilia valtaansa puolisonsa
perintöoikeuden nojalla ei onnistunut; kruunun anasti
Tankred normannilaista hallitsijasukua.
Tehtyään sovinnon Henrik Leijonan kanssa ja
kis-kottuaan suuret lunnaat Rikard Leijonamielen
(ks. t.) vapauttamisesta H. läksi uudestaan
Italiaan ja valloitti nyt Sisilian valtakunnan 1194,
missä hän normannein vastarintaa kukistaessaan
osoitti suurta ankaruutta. Suurilahjainen ja
tarmokas H. oli nyt mahtavimmillaan.
Suostumalla läänien perittäväisyyteen hän yritti,
vaikka turhaan, saada vasallit puolestaan
myöntymään kruunun perinnöllisyyteen; Sisilian hän
aikoi yhdistää Saksaan; siten olisi Hohenstaufien
suvun mahtavuus lujasti perustettu. H. puuhasi
myös ristiretkeä, mutta hänen paraikaa näitä
tuumia hautoessaan sattui hänen odottamaton

kuolemansa. Hän jätti jälkeensä alaikäisen
pojan Fredrikin (sittemmin keisari Fredrik II:n).

7. H. (VII) (1211-42), keisari Fredrik II:n
vanhin poika, edellisen pojanpoika, valittiin
1220 Saksan kuninkaaksi. Isänsä sam. v.
lähtiessä Italiaan H. tuli nimellisesti Saksan
hallitsijaksi; holhoojansa oli aluksi Kölnin
arkkipiispa Engelbert (k. 1225). Myöhemmin H.
rupesi paavillisen puolueen liitossa vehkeilemään
isäänsä vastaan ja valmisti kapinan, mutta
pakotettiin nöyrtymään 1235 ja pidettiin senjälkeen
kuolemaansa saakka vankeudessa.

8. H. Raspe, saks. vastakuningas, ks.
Henrik Raspe.

9. H. VII (1262-1313), hali. v:sta 1308,
ensimäinen kuningas Luxemburg-sukua, seurasi
isäänsä Henrik III:ta Luxemburgin kreivinä
1288 ja valittiin hengellisten ruhtinasten
vaikutuksesta Saksan kuninkaaksi 1308. Hän tahtoi
uudistaa keisarinvallan entisen loiston, teki siinä
tarkoituksessa retken Italiaan ja kruunattiin
keisariksi 1312. Ghibelliiuit, m. m. Dante,
tervehtivät häntä ihastuksella, mutta hän kohtasi
suuria vaikeuksia ja varustautuessaan Napolia
valloittamaan hän kuoli niin äkkiä, että
väitettiin hänen saaneen myrkkyä. H. oli suvulleen
hankkinut Böömin, siten että poikansa Juhana
nai tämän maan perijän 1310. [Gebhardt,
„Handbuch der deutschen Geschichte", „Jahrbücher der
deutschen Geschichte" (Henrik I, II ja III) ;
Richter, „Annalen des deutschen Reiches unter
Heinrich IV und V"; „Jahrbücher der deutschen
Geschichte" (Henrik VI) ; Jastrow ja Winter,
„Deutsche Geschichte im Zeitalter der
Hohenstaufen" ; Wenck, „Klemens V und Heinrich
VII"; Lindner, „Deutsche Geschichte unter den
Habsburgern und Luxemburgern".] G. R.

Henrik II (saks. Heinrich) (k. 1241), Sleesian
ja Puolan herttua, hall. v:sta 1238, suojeli
kirkkoa ja edisti maansa saksalaistuttamista, mutta
hänen toimintansa katkesi, kun mongolit
Batu-kaanin johdolla hyökkäsivät maahan 1241.
Wahl-stattin tappelussa sam. v. H. kaatui, mutta
hänen urhoollinen vastarintansa vaikutti, että
mongolit kääntyivät takaisin. G. R.

Henrik Hartmanninpoika, Turun piispa
1366-68, oli porvarin poika Turusta. V. 1340
tavataan H. H. Sääksmäen kirkkoherrana ja
hankkii paavin pannajulistuksen muutamia
uppiniskaisia seurakuntalaisia vastaan, jotka eivät
täysin maksaneet kymmenyksiä papille; sam. v.
hän kääntyy paavin puoleen riidassa
kerjäläis-munkkien kanssa. Nämä seikat näyttävät
viittaavan siihen, että H. H:lla oli tuttavia kirkon
johtopiirien läheisyydessä, ja arvattavasti hän
oli ulkomailla (Pariisissa) oppia käynyt. V. 1355
mainitaan hänet Turun tuomiorovastina, ja 1366
hän Hemmingin jälkeen valitaan piispaksi. Tässä
virassa ei hänen vaikutuksensa kuitenkaan tullut
pitkäaikaiseksi, sillä hän kuoli jo 1368
paluumatkalla Avignonista, jonne oli rientänyt saamaan
paavilta virkavahvistusta. k. g.

Henrik Klaunpoika ks. D j e k n ja II o r n.

Henrik Lättiläinen, historiankirjoittaja, otti
pappina ja lähetyssaarnaajana osaa kristinuskon
levittämiseen lättiläisten, liiviläisten ja
virolaisten keskuudessa 1200-luvun ensivuosikymmenillä
(v:sta 1208 alkaen) ja on kuvaillut näitä
tapahtumia teoksessaan „Chronicon Lyvoniæ", joka

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0201.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free