Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Heprean kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
tapahtumia. Tämä israelilaisten vanhin
historiallinen kirjallisuus, josta on sanottu (Budde),
että sen vertaista ei ole tavattavissa koko
Itämailla, on epäilemättä peräisin papiston
keskuudesta. Korkealle kehittynyt kirjallinen tyyli
todistaa, että pappien piirissä, joidenka huolena
oli kansan henkisen perintätiedon vaaliminen, jo
kauan oli harjoitettu kirjallista toimintaa. —
Myöhemmältä ajalta — todennäköisesti 8:nnen
vuosis. keskivaiheilta — on toinen Israelin
muinaisuutta Kanaanin valloitukseen saakka
esittävä teos, joka samoin kuin Jahvisti on
pentateukin lähdekirjana ja tunnetaan nimellä
Elohisti. Se on syntynyt Pohjois-Israelissa.
Juudan valtakunnan loppuaikoina — 7:nnen
vuosis. loppupuolella — syntyi historiallisessa
kirjallisuudessa uusi, pragmaattinen suunta,
jonka ainoana päämääränä oli vaikuttaa
kansaan uskonnollisessa suhteessa herättävästi ja
rakentavasti osoittamalla historian opetuksilla,
kuinka Jahvesta luopuminen ja hänen
säädöksistään poikkeaminen aina on tuottanut
onnettomuutta. Tämä n. s. deuteronomistinen suunta
— niin sitä nimitetään siksi, että se edustaa
Deuteronomion eli 5:nnen Mooseksen kirjan
henkeä ja periaatteita — on painanut
leimansa Tuomarien, Samuelin ja
Kuningasten kirjoihin. Vanhat
tuomarien tarinat ovat varustetut kehyksillä, joissa
teroitetaan aina samoin sanoin, kuinka
luopumusta seuraa rangaistus, katumusta pelastus;
sama uskonnollis-siveellinen näkökohta on
hallitsevana niissä Samuelin kirjojen kappaleissa,
joilla täällä vanhoista lähteistä lainatut
kertomukset ovat juotetut toisiinsa. Kuningasten
kirjat ovat varta vasten laaditut olemaan
Deuteronomiolle, niin sanoaksemme, historiallisena
kommentaarina, joka osoittaisi, kuinka
Pohjoisvaltakunnan häviö oli suoranainen seuraus sen
uskottomuudesta. Tekijä on lähteistään, joita
hän nimeltä mainitsee useamman kerran Israelin
ja Juudan kuningasten aikakirjat, lainannut sen
ja sen verran, minkä hän katsoi mainittuun
tarkoitukseen sopivan. — Maanpaon jälkeiseltä
ajalta — noin v:n 300 vaiheilta — on meille
säilynyt Kuningasten kirjoja vastaava historiateos,
jonka muodostavat Aikakirjat sekä Esran
ja Nehemian kirjat. Sen historiallinen arvo
on verrattuna Kuningasten kirjoihin vähäinen,
paitsi niissä osissa, jotka ovat otteita Esran ja
Nehemian omakätisistä muistiinpanoista.
Historiallisten kirjojen joukkoon luetaan tavallisesti
vielä Ruutin ja Esterin kirjat, jotka
kuitenkin ovat katsottavat novelliutapaisiksi.
Edellinen, erittäin viehättävä idylli, on ehkä
peräisin siitä midraš-teoksesta, johon viitataan 2
Aikak. 2427, jälkimäiseen; joka huokuu veristä
muukalaisvihaa, lienee alkuaihe saatu
babylonialaisesta mytologiasta.
Profeetallinen kirjallisuus alkaa
8:nnen vuosis. keskipalkoilta. Aikaisemmat
profeetat, esim. Elija ja Elisa, eivät ole jättäueet
jälkeensä mitään kirjallisia peruja. Profeetat
eivät olleet kutsumukseltaan kirjailijoita, vaan
Jahven sanansaattajia, jotka suullisen sanan
välityksellä julistivat kansalle hänen tahtoansa ja
aikeitansa. Mutta lukutaidon tultua
yleisemmäksi he turvautuivat myöskin kirjoitettuun
sanaan, kun heidän suullinen julistuksensa kaikui
kuuroille korville. Siitä on Jeremia selvä
esimerkki. Kolmekolmatta vuotta (253) hän oli
profeettana vaikuttanut mitään kirjoittamatta.
Vihdoin, Jojakimin 4:ntenä hallitusvuonna, hän
sai Jahvelta käskyn panna kirjaan kaikki, mitä
hänelle oli siihen päivään saakka ilmoitettu,
jotta kansa siten uudelleen muistutettuna ja
varoitettuna ehkä tekisi parannuksen (362). Siitä
sai Jeremian kirja alkunsa; sen laatimisessa on
profeetan uskollisella ystävällä Baarukilla, joka
toimi hänen kirjurinaan, suuri ansio. Samoin oli
kuulijain epäusko aiheena siihen, että
„kirjaprofeetoista” vanhin Aamos tuli kirjoituttaneeksi
parannussaarnansa muistiin. Tämä
paimenprofeetta, jonka Jahve oli kutsunut karjalauman
luota sanansaattajakseen, esiintyi Betelissä,
Pohjois-Israelin pääpyhäkössä, mutta karkoitettiin
sieltä ylipapin Amasjan toimesta omaan
maahansa, Juudaan. Kun profeetta oli tällä tavalla
pakotettu vaikenemaan, panetti hän puheensa
ja niihin liittyvät näkynsä kirjaan, jotta se sana,
jota Jahve oli käskenyt häntä julistamaan, mutta
jota ei otettu vastaan, säilyisi jälkimaailmalle
todistamaan totuuttaan. Siten syntyi Raamatun
vanhin profeetallinen kirja. Aamos sai jonkun
ajan kuluttua seuraajan Hoseasta, Beerin
pojasta, joka oli Pohjoisvaltakunnan omia
kansalaisia. Niinkuin näemme hänen kirjansa 3:nnesta
luvusta, on hän itse kirjoittanut onnettomassa
avioliitossaan tekemistään kokemuksista, jotka
hänelle kirkastivat hänen profeetallisen
tehtävänsä. Samoin Jesaja, Aamoksen poika, joka
seuraavina aikoina vaikutti Jerusalemissa, itse
kertoo kutsumisestaan profeetaksi (Jes. 6).
Muuten hän ainoastaan 8 luvussa (v. 1. 2. 3. 5. 11. 17.)
itse esiintyy kirjoittajana. Useat niistä
erinomaisen ytimekkäistä ja runollisestikin
vaikuttavista puheista, jotka ovat häneltä säilyneet
Jesajan kirjan alkuosassa (luvut 1-39), ovat
varmasti kauan lentolehtisinä kiertäneet kansan tai
ainakin hänen oppilastensa käsissä, ennenkuin ne
koottiin yhteen kirjakääröön. Ainoastaan lyhyitä
puhesarjoja, joista on mahdoton sanoa, onko
profeetta itse ne kirjoittanut vai sanellut vai
onko joku profeetan oppilas tai kuulija ne
muististaan kirjaan pannut, on säilynyt Jesajan
nuoremmalta aikalaiselta Miikalta sekä kolmelta
seuraavan eli 7:nnen vuosis. loppupuoliskolla
eläneeltä „pieneltä” profeetalta Naahumilta,
Habakukilta ja Sefanjalta. Vähäisen
Obadjan kirjan luonne ja ikä ovat hämärät.
Varsinaisia kirjailijoita, jotka vaikuttivat
kirjoitetun sanan avulla, olivat maanpaon aikuiset
profeetat, pappi Hesekiel ja tuntematon n. s.
Deutero-Jesaja, jonka kirjoitukset
sisältyvät Jesajan kirjan jälkimäiseen osaan (luvut 40
ja seur.). Maanpaon jälkeisistä profeetoista
esiintyy Sakarja, joka monessa suhteessa
muistuttaa Hesekieliä, itse kirjoittajana. Kertomus
hänen työtoverinsa Haggain puheista ja
vaikutuksesta on toisen kirjoittama; sellaisenakin
se tekee erittäin tarkan ja luotettavan
vaikutuksen. Maleakin nimellä kulkeva kirja,
profeetallisen kanonin viimeinen, sisältää
puhesarjan, joka selvästi kuvastaa oloja seurakunnassa
5:nnen vuosis. alkupuoliskolla. Profeetasta, jolta
nämä selväpiirteiset puheet johtuvat, ei meillä
ole mitään tietoja. Maleakin kirjaa vielä
myöhemmät lienevät Sakarjan kirjan nimettömät
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
