Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Heprean kieli ja kirjallisuus - Heptaani ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
loppuluvut (9-14), Joelin kirja ja Joonan
kirja. Viimeksi mainittu ei oikeastaan kuulu
profeetalliseen kirjallisuuteen, se kun on
samanlainen profeettakertomus kuin esim.
Kuningasten kirjoissa oleva kertomus Elijan
vaelluksesta Hooreb-vuorelle (1 Kun. 191-18).
Lajissaan se on erittäin arvokas sekä kirjallisena
tuotteena että varsinkin ylevän uskonnollisen
aatteensa puolesta. Danielin kirjasta
ks. t. Profeettoja, näitä Jumalan miehiä, jotka
ovat luoneet Israelin suuruuden uskonnon
kansana, on myöskin heprean kirjallisuuden
kiittäminen kallisarvoisimmista aarteistaan. Niin
eriluontoiset kuin profeettojen kirjalliset
tuotteet ovatkin, riippuen heidän erilaisesta
yksilöllisyydestään, niin on niille yhteinen voimakas,
kuvarikas, lennokas kieli, joka
rytmillisyydessään usein muuttuu sointuvaksi runoksi. Useiden
profeettojen, varsinkin Jesajan ja Jeremian
kirjoilla, on oma vaiherikas historiansa, jonka
esittämiseen ei ole tässä tilaisuutta.
Israelin laki-kirjallisuus sisältyy
pentateukkiin, joka tämän pääsisällyksensä
perusteella onkin synagogassa saanut nimekseen
„toora” s. o. laki. Pentateukin laeissa huomaamme
eri kerrostumia, jotka edustavat eri
kehityskausia Israelin lainsäädännössä. Vanhimmat
ovat ne, jotka kuuluvat jahvistiseen ja
elohistiseen lähdekirjaan. N. s. „Liittokirja” (2 Moos.
2022-2333), etupäässä yhteiskunnallisia lakeja
sisältävä kokoelma, jossa on useita sekä
muodollisia että asiallisia yhtäläisyyksiä
muinaisbabylonialaisen Hammurabinlain kanssa, edellyttää
sangen alkuperäisiä oloja ja voi hyvin olla
peräisin Mooseksen päiviltä. Samoin ei mikään
estä meitä näkemästä „dekalogissa” eli
„kymmenessä käskysanassa” Israelin suuren
uskonnonperustajan käsialaa. Erityisen kokoelman,
jolla on oma historiansa, muodostavat
„Deuteronomioniin” sisältyvät lait. Niiden ytimenä on
Josian hallituksen aikana v. 621 temppelistä
löydetty lakikirja, jossa vaadittiin kaiken
jumalanpalveluksen keskittymistä Jerusalemin
temppeliin. Tämä Josian lakikirja oli laadittu
Hiskian tai Manassen aikoina vanhojen Mooseksen
nimeen liittyvien säädösten pohjalla.
Pentateukin muut lait kuuluvat, moniaita pieniä
poikkeuksia lukuunottamatta, siihen lähteeseen, jota
nykyisin tavallisesti sanotaan „Pappiskirjaksi”.
Tämä pentateukin viimeinen kerrostuma on
muodostunut kaukana Pyhästä maasta Babyloniassa
lakikouluissa, jotka syntyivät siellä
maanpakolaisuudessa elävien Jerusalemin pappien
keskuudessa. Mitä enemmän sitä sukupolvea, joka itse
oli toimittanut jumalanpalvelusta Jerusalemin
temppelissä, siirtyi manan maille, sitä
hartaammin pyrittiin säilyttämään kirjaanpantuna sitä
vanhaa perintätietoa, joka koski pyhiä menoja ja
tapoja. Tyystin koottiin kaikki, mitä siitä oli
kirjoitettuna, ja mikä oli säilynyt ainoastaan
suullisen traditsionin varassa, merkittiin sekin
muistiin. Näin muodostui „Pappiskirja”, joka
sittemmin yhdistettiin vanhempien Mooseksen
aikaa käsittävien teosten — Jahvistin, Elohistin
ja Deuteronomionin — kanssa yhdeksi „tooraksi”.
Kirjanoppinut Esra toi sen v. 458 mukanaan
Jerusalemiin, jossa se Nehemian avulla v. 444
säädettiin juutalaisen seurakunnan
perustuslaiksi.
Heprean kirjallisuudella on mitä tärkein sija
maailmankirjallisuudessa. Sillä on itsessään
erinomainen kirjallinen ja kirjallishistoriallinen
arvo, mutta sen suunnaton merkitys perustuu
ennenkaikkea siihen seikkaan, että Israelin
kansan pyhä kirja kristittyjen Raamattuna on
kohonnut „kirjojen kirjaksi”. [S. R. Driver,
„Einleitung in die Litteratur des alten Testaments”
(1896) ; Karl Budde, „Geschichte der
althebräischen Litteratur” (1906) ; E. Kautzsch, „Die
Poesie und die Poetischen Bücher des Alten
Testaments” (1902) ; Aug. Wünsche, „Die Schönheit
der Bibel” (1906) ; Arthur Hjelt, „Raamatun
synty” (1909).] Ar. H.
Heptaani, hiilivety, C7H16, esiintyy runsaasti
ameriikkalaisessa vuoriöljyssä; neste, kiehumap.
98°. H. on pääaineosia vuoriöljystä valmistetussa
petroleumibentsiinissä ja ligroiinissa. Edv. Hj.
Heptaedri, polyedri l. monitaso, jota rajoittaa
seitsemän tasanneskuviota.
Heptaméron [eptamerõ’] (ransk., < kreik.
hepta’= 7, ja hēme’ra = päivä), Margareeta
Navarralaisen (ks. t.) kirjoittama novellikokoelma,
jonka esikuvana on ollut Boccaccion
„Decamerone”; jäi keskeneräiseksi. J. H-l.
Heptametri (kreik. hepta’ = seitsemän, ja
metron = mitta), seitsenpolvinen runosäe.
Heptandria ks. Linnén
siitinjärjestelmä.
Hera on juustonteossa jäävä neste, joka
sisältää ne maidossa olevat aineet, mitkä eivät
juoksuttaessa joudu juustohyytelöön. Juoksutin
saostaa maidosta juustoaineen, jonka mukana
juustoon johtuu suurin osa maidon rasvaa. Heraan
jää vesi, maitosokeri, kivennäisaineet, ja osa
proteiini-(munanvalkuais-)aineita. Heraa
käytetään semmoisenaan enimmäkseen sikojen ruokana.
Siitä voidaan keittämällä saada
herajuustoa. Keittäessä eroaa aluksi pinnalle herassa
olevat munanvalkuaisaineet. Toisin paikoin
kuoritaan nämä pois ja puserretaan juustoksi (ks.
Zieger-juusto). Jatkamalla keittämistä
saadaan herasta sakea, siirapin tapainen imelähkö
seos, josta neliskulmaisiin muotteihin
pusertamalla tehdään herajuustoa. Tämä juusto on
vaaleanruskeata, imelän makuista. Jotta juusto
saataisiin mehevämmäksi lisätään heraan
keitettäessä maitoa, joskus kermaa. Erittäin
arvossapidetty on vuohenmaidosta keitetty herajuusto,
jota etenkin Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa
valmistetaan. Herajuustoa sanotaan ruotsinkielen
mukaan mees-juustoksi. Norjankielinen nimitys
on myse. H. N.
Hera [hērā], Here, kreik. uskonnossa ylen
mahtava jumalatar, Zeuksen puoliso. Zeuksen
ja H:n yhtymisessä näkyy alkuaan kuvautuneen
maan hedelmöittyminen, mutta samalla se
käsitettiin inhimillisen avioliiton perustaksi ja
esikuvaksi. Tarustossa H. ja Zeus ovat molemmat
Kronoksen ja Rhean lapsia, siis sisar ja veli.
Heidän lapsiaan ovat Ares, Hebe ja Eileithyia;
Hephaistoksesta ks. t. Heidän väliänsä
häiritsivät julmat riidat, joita runoilijat selittivät
aiheutuneiksi Zeuksen uskottomuudesta ja H:n
suunnattomasta vihasta hänen rakastajattariansa
ja näiden lapsia (niink. Dionysosta ja
Heraklesta) kohtaan. H:aa palveltiin erikoisesti
avioliiton suojelijana ja lapsensynnytyksen
haltijana; siksipä häntä itseäänkin on paikoittain
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
