- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 3. Haggard-Kaiverrus /
365-366

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Heraldinen ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

365

Heraldinen—

Herastuomari

366

nut nimensä niistä asemestareista (ransk.
hé-ruuts d’armes, saks. Herolde), jotka keskiajan
turnajäisissä tarkastivat osanottajien
varustuksia sekä määräsivät kaikissa ritarillisissa asioissa
noudatettavat säännöt. H:aa kehitettiin
etupäässä Ranskassa ja se tuli varsinaiseksi
tieteeksi, jommoisena sitä yhä on pidettävä,
historian — varsinkin genealogian — ja
taidehistorian aputieteenä.

Tapa kilvessä tai kypärissä käyttää erityisiä
värikkäitä tunnuskuvia johtuu aikaisesta
keskiajasta. Nämä n. s. kilpi- 1. vaakunakuvat olivat
alkuansa kokonasfn persoonallisia ja tilaisuutta
varten valittuja, mutta luonnollista on, että
alkuperäisen käyttäjän jälkeläiset usein ottivat ne
perinnöksi, joten sukuvaakunoita syntyi,
hiiden kehitykseen vaikuttivat mahtavasti
ristiretket, joiden kautta h. tuli kansainväliseksi
tieteeksi. Keskiajan lopussa mainittujen
heraldisten merkkien käyttö ritariasun todellisina osina
lakkasi. Mutta sitä vastoin jatkuivat ritarilliset
vaakunakuvat. Vaakunain antamis-oikeuden on
yleensä katsottu olevan suvereenisilla
hallitsijoilla, vaikka myöskin Saksan valtakunnan
ruhtinaat sitä käyttivät. Myöskin feodaaliset arvot ja
useimmat valtiot ovat säilyttäneet entiset
vaa-kunamerkkinsä tai ottaneet uusia. Näissä
kysymyksissä ovat vielä keskiajalla kehittyneen
vaa-kunatieteen säännöt määräävinä.

Aatelinen vaakuna on oikeastaan yhdistys
omistajan kilvestä ja kypäristä, jälkimäinen
edellisen yläpuolelle asetettuna. Myöhempää
kehitystä on se, että joskus käytetään useampia
kypäreitä. Tätä pidetään nykyään useampien
ja korkeampien arvojen tunnusmerkkinä, mutta
tämä sääntö ei kuitenkaan ole poikkeukseton. —
Monarkisten valtioiden vaakunoissa on
tavallisesti vain arvoa osoittavalla kruunulla
varustettu kilpi, vaikka useilla niistä myöskin on
jotenkin harvoin käytetyt täydellisemmät
vaakunat, joissa usein nähdään monta kypäriä.

Kilven ja kypärin oheen liitetään usein n. s.
heraldiset sivukuviot. Semmoisia ovat
joskus tavattavat kilvenkantajat, ihmis- tai
eläinkuvia, yksi kilven kummallakin puolen.
Sitä vastoin kuuluvat n. s. lehditykset
ehdottomasti kuhunkin kypärillä varustettuun
vaakunaan. Ristiretkillä tuli näet tavaksi varustaa
kvpäri, sen liiallisen kuumenemisen estämiseksi
etelän auringonpaahteessa, niskalle riippuvalla
vaatekappaleella, joka enimmäkseen oli kantajan
vaakunaväreissä. — Heraldisia värejä on
oikeastaan viisi: punainen, sininen, purppura,
vihreä ja musta, joiden lisäksi tulevat nuo kaksi
metallia: kulta ja hopea; myöskin
kärpän-nahkainen viitan alus käsitetään joskus eri
..väriksi".

Heraldiset värit kuvataan seuraavalla tavalla:

punainen sininen purppura vihreä musta kulta

1 *

hopea kärpännahka

Väriä ei saa asettaa värin päälle, metallia
metallin päälle, vaan vaakunakuvan väripohjalla

tulee olla metallia, ja päinvastoin. Poikkeus on
viime vuosisadoilla tehty siinä, että
luonnollisen värinsä säilyttäneitä esineitä on katsottu
voitavan asettaa sekä metalli-, että väripohjalle.
Vaakunakilvet voivat olla joko kokonaisina, tai
jaettuina erivärisiin ja -metallisiin osiin, tai
myöskin sisältää symbolisen kuvan joko
jakamattomalla pohjalla tai eri osiin (sarkoihin),
jaetulla pohjalla; myöskin käytetään jaetulle
pohjalle piirustettuja kuvia, jotka jakautuvat eri
osiin samalla tavalla kuin pohja, mutta
vastakkaisin värein. Myöskin voidaan pienempi, suvun
vanhinta vaakunaa esittävä kilpi sydän- eli
keskivaakunana asettaa suuremman kilven
keskeen, jonka silloin tulee olla jaettuna
useampiin sivuosiin (sarkoihin). Pääsääntö
heraldiselle tyylille on, että vaakunakuvat ovat
tehtävät ornamentaalisesti, siten että täyttävät
pohjan. Vaakuna on aina piirustettava jossakin
heraldisessa tyylissä, alkaen aikaisesta gotiikasta
ja päättyen renesanssiin. Huomattavaa on, että
vaakunan kuvauksessa katsojasta vasempaan
oleva puoli sanotaan oikeaksi, ja päin vastoin,
riippuen siitä, että ajatellaan kertojan pitävän
kilpeä edessään.

Kypärit päättyvät ylöspäin kilven väreissä
olevaan harjakkeeseen tai kruunuun. Näistä kohoaa
kypärikoristus, joku vapaasti seisova,
kuitenkin kypäriin liitetty, eikä vapaasti häilyvä
symbolinen kuva, joka useimmiten muotoonsa
nähden on jossakin yhteydessä vaakunakuvan
kanssa.* Kruunut ovat joko avonaisia tai
suljettuja. Ensinmainittua laatua on ruots.-suom.
aatelinen kruunu, jossa on 4 lehteä (3 näkyvissä)
ja 4 helmeä (2 näkyvissä), vapaaherrainen
kruunu, 16 (8) helmeä alirivissä ja 4 (3)
ylärivissä sekä 8 (5) lehtinen kreivikruunu.
Suljetut kruunut ovat varustetut helmikoristeisilla,
tavallisesti valtaomenaa kantavilla sangoilla.
Useimmissa kuninkaankruunuissa on 8 (5)
sankaa; Suomen suuriruhtinaankruunussa on 4 (3)
sankaa.

Heraldisia vaakunoita käytetään Ruotsissa
1200-luvun alusta alkaen ja ne tulevat
tavallisiksi, sittenkuin Maunu Ladonlukko 1285 on
ensi-mäisen ritarinlyönnin toimittanut. Vanhimmat
tunnetut suomalaiset sinetit ovat Hämeenlinnan
voudin Bertoldin 1297 (kolme ihmispäätä) ja
Suomen päämiehen Lyder van Kyrenin 1315
(kolme porrasmaista ruutua). Täydellisiä
kil-vellä ja kypärillä varustettuja vaakunoita
tunnetaan 1300-luvun keskivaiheilta saakka.
Vanhin kaupunginvaakuna, joka sitten muuttumatta
on säilynyt meidän päiviimme asti, nähdään
Turun kaupungin sinetissä 1309.
Maakuntavaakunat ovat Vaasa-ajalta; Suomen vaakuna
v:lta 1581. g. g.

Heraldinen ks. Heraldiikka.

Herastuomari (ruots. häradsdomare), nimitys,
jolla muinoin tarkoitettiin sitä henkilöä, jonka
kihlakunnantuomari asetti sijastaan
harjoittamaan tuomarintointa. Maanlakien mukaan
kihlakunnantuomari oli oikeutettu siirtämään
tuoma-rinviran hoitamisen toiselle, tapa, mikä
sittemmin tuli hyvin tavalliseksi ja aiheutti paljon
väärinkäytöksiä. Sitä vastoin säätää 1734 vuoden
lain Oikeudenkäyntikaaren 1: 9: „Jos tuomari
luvatta panee jonkun sijaansa tuomitsemaan,
menettäköön virkansa." Nimitys herastuomari on

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:49 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/3/0211.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free